Hip hei

Tädin työviikko päättyi poikkeuksellisesti torstaihin. Voi jee. Perjantain vapaapäiväni menee todennäköisesti Seroquel-koomassa nukkumiseen, koska nyt unettomuus on pilannut minulta kaksi viikkoa ihan täysin. Työviikolla en niitä saatanan skitsoleptejä kyllä ota tai en pääse jumituksesta eroon koko päivänä, mutta jos ihminen valvoo kaksi viikkoa, niin jossain vaiheessahan se taju on lyötävä kankaalle.

Olen ihan kauhean alakuloinen ja inhottavassa kierteessä. Stressi+ alakulo-> unettomuus-> töissä kuula jumissa ja energiaton-> ruokahalu katoaa-> paha olo ja palelu, sekä huimaus-> pakkosyömistä-> ruokakooma, palelu, oksettaa koko ajan.
Tänään yritin pysyä pystyssä ja hereillä kun tehtiin inhottavaa urakkaa töissä. Se johtuu minun omista mokailuistani ja vituttaa aivan sairaasti. Kassalla jalat vaan tärisi ja päässä siritti, enkä ymmärtänyt mitään. Onneksi uusi työkaverini on tehokas ja näpsäkkä(ÄRSHYTTÄÄ!!)ja saa asioita aikaiseksi ilman minun sekavia ohjeitani.

Iltaisin kotona palelen sohvalla ja juon rooibosta, koska kofeiini ei tee kauhean hyvää tässä tilassa. Kun siirryn aikaisin ja uupuneena sänkyyn, mieli harhailee ja alan soimata itseäni ihan kaikesta, mitä olen sanonut ja tehnyt. Kehitän koko yön kestävän ahdistuksen jostain kassaheitosta töissä.
Jostain luin joskus, että uupumus on jo pitkällä, jos viikonloppu ei riitä töistä palautumiseen ja seuraava loma on koko ajan mielessä. No nyt on sitten näköjään uupumus pitkällä, mutta mitä minä voin tehdä asialle? Mennä terveyskeskukseen vinkumaan ja saamaan lähetteitä kaikenmaailman bentsomuumioille ja huumeseuloihin. Ei niissä olisi mitään vikaa, jos vain jaksaisin, mutta kun en jaksa.
Sunnuntai-iltaisin alan vääntämään itkua, koska pelkään töihinmenoa väsymyksen takia.

Tilannetta ei auta yhtään se, että murjoin nilkasta nivelsiteet toisen kerran kuukauden sisällä ja kieltäydyin sitten sairaslomasta. Kun ei vaan kehtaa!Ei ole kotonakaan hyvä olla. Vittu että inhoan ihmisissä sitä piirrettä, että töihin tullaan kipeänä, kun olisi hyvä syy olla saikulla ja sitten olen itse pahin martsailija. HYI!

Meillä on alkanut uuden työkaverin kanssa homma niin väärällä jalalla kuin on mahdollista, eikä se todellakaan ole hänen syynsä. Minä vain huojun siellä enkä tajua mistään mitään.

Anteeksi valituspäivitys, mutta tulin vain raportoimaan, että päivitysten hiipumiseen on syy. Silmieni ympärillä on kaamean näköiset violetit renkaat. Taidan kohta ottaa sen leptin ja pyörtyä huomiseen iltapäivään asti. Ellen sitten taas valvo ja pyöri, kun en uskalla nuijanukuttaa itseäni. Hohhoijaa morjens.
-minh-

Sukkahousut vitun ihanaa

Haluan kohdunpoiston tai jonkun vastaavan lobotomian. Lisäksi haluan uuden elämän. Olen parantanut tapani. Lupaan sen. Enkö voisi jälleensyntyä vaikka kivenä, olisi paljon helpompaa? Ihan varmasti olen edellisessä elämässä tehnyt jotain käsittämättömiä kauheuksia, koska tässä elämässä minulla on rangaistuksena Laps, joka ei kuuntele sanaakaan, mitä sanon. Ja maailman hirveimmät kuukautiskivut.




Tulen kohta hulluksi.
-minh-
P.S. heh heh, tämäkin saatana meni tietysti Blogitapaamiset-blogiin ensin(sielläkin mulla on tili, vaikka en ole varmaan ikänä kirjoittanut

Kissojen kapina

Minulla oli jonkinlaisia aikomuksia kirjoittaa tänään ns. possaripostaus, mutta sitten tajusin, että eihän mulla ole mitään hyvää sanottavaa mistään. Tai no, sain nukkua pitkään aamulla. Tänään oli siivouspäivä ja äiti soitti joskus aamuyöllä informoidakseen, että junaliikenne on ihan sekaisin. Jatkoin siis unia. Nyt olisi puolisen tuntia aikaa blogata, ennenkuin ryhdyn testaamaan uutta naamarasvaani. Marialla oli joku mielettömän hieno Kanebon meikkijuttu, jolla iho tuli upean näköiseksi ja minä säntäsin eilen ruokatunnilla ihan meikkipäissäni täydentämään varastojani. Tavanomaisen Lumenen Hydra Drops-meikkivoiteen, Maybellinen ripsarin, dödöjen ja muiden lisäksi ostin sitten Lumenen Beauty Base- Crystal Radiance Primer-voiteen(with Brightening Arctic Lingonberry), jonka tuubissa vielä julistetaan, että AGAINST DULL SKIN. Excellent! Odotan innolla, että pääsen laastimaan naamaani ja että voide "tasoittaa ihon värin ja tekee sen heleäksi", kuten myyjä kehui. Tämä on aina jännittävää, kokeilla jotain uutta meikkijuttua.
Crystal Radiance Primer-huumassani unohdin sitten ostaa uuden poskipunan. Nykyinen on hajonnut muruiksi ja sitäpaitsi ihan väärän värinen. Yksi myyjäkin kerran sanoi, että minulle sopivat kylmät sävyt, mitä se sitten ikinä tarkoittaakin.

En aikonut kirjoittaa meikeistä, mutta en nyt muista, mistä piti kirjoittaa. Niimpä esittelen teille Emman.


Kuva on ihan hirveän huono, mutta Emma on tosi kaunis. Se on antiikkinen "emmatuoli", sellainen söpö ja pieni ompelutuoli, jossa voi kuvitella jonkun mummon tekevän ristipistotöitä. Se kuuluu ystävälleni Minnalle, jonka exä ilmeisesti on verhoillut sen. Minna teki muuttoa keväällä tai kesällä ja pyysi saada roudata Emman meille hoitoon. Samalla sain keittiöön valtavankokoisen pyörilläliikkuvan Hackmanin teräskaapin, jota käytän tällä hetkellä kenkäkaappina ja säilytystasona. Niin, Emma oli juuri verhoiltu ja laitoin sen suojaksi Lapsen vanhan tilkkupeiton, joka yleensä on keittiön pikkusohvalla(kuva pari postausta sitten) selkänojalla.
Kissat ottivat Emman tietysti heti pääkohteekseen ja niitä saa jatkuvasti hätistellä raapimasta sitä.

Tilkkupeitto meni pesuun ja siitä vahingossa keittiön sohvalle, joten Emma on ollut paljaana nyt kuukauden verran. Siinä ajassa kissat ovat saaneet jonkiverran tuhoa aikaan. Hirvittää näyttää Minnalle sitä...täytyy vissiin maksaa uusi verhoilu jossain vaiheessa. Hehe.

Eilen tulin illalla nääntyneenä kotiin. Laku istui eteisessä tuijottaen minua uhmakkaasti. Sen vieressä oli iso paskaläjä. Laps kertoi siivonneensa jo kahdet paskat sinä päivänä eteisen lattialta.

Emma makasi selällään olohuoneen lattialla ja Luke makasi omistavasti sen selkänojan päällä terottaen kynsiään verhoiluun. Nostin Emman ja menin keittiöön. Siellä haisi pistävä kissankus.

Sohvalla olevat kaksi punaista tyynyä oli kustu täyteen, samoin tilkkupeitto. En tiedä miten, kun se on siinä selkänojalla.

Siivoilin kissojen jälkiä ja laitoin ruokaa. Luke laukkasi koko illan määkyen ympäri kämppää ja kun istuin koneelle, Laku asettui ikkunalaudalle ja ryhtyi pudottelemaan suitsuketelineitä, kynttilänjalkoja, kiviä, kaikkea mitä ikkunalaudalla nyt yleensä on. Sinne vaan kaikki telkkarin taakse, mahdollisimman vaikeaan paikkaan. Huusin Lakulle ja hätistin sen pois huoneesta. Kohta oli taas paskat eteisessä.
Kissat on olleet tosi kiltisti pitkään, nyt en ymmärrä yhtään, mikä niitä vaivaa. Olisikohan taas matokuurin paikka?

Laku oli hillittömän loukkaantunut minulle, eikä odottanut minua sängyssä, kuten yleensä joka ilta. Se aina asettuu mahdollisimman lähelle kasvojani ja minä asettelen peiton niin, ettei se voi raapia minua. Laku nimittäin kehrää aina puoli tuntia nukkumaan mennessä, tunkee itseään lähemmäksi ja parempaan asentoon, välillä puoliksi päälläni maaten ja tyytyväisenä kynsii naamaani. Eilen se ei tullutkaan, joten kutsuin sitä. Kohtahan se tepsutus kuului eteisestä ja Laku hyppäsi viereeni. Minun piti rapsuttaa ja pyydellä anteeksi vaikka kuinka pitkään, että se suostui asettumaan poski minun poskeani vasten ja kehräämään vetistä, kissanruuanhuuruista hengitystään suoraan nenääni.

Nyt on ilmeisesti rauha maassa, koska Laku on sohvalla kerällä ja Luke päivystää Emman selkänojan päällä puluasennossa. Meitsi lähtee nyt meikkaamaan ja töihin, moi.
-minh-

Ou jee

Stressin laukeaminen saatta manifestoitua omituisella tavalla. Olen ollut hereillä jo ennen kuutta vastaanottamassa viestejä T:ltä heidän edistymisestään paikan päälle. Hänen saapuessaan miehensä kanssa, kun minun piti lähteä töihin, olin jo hampaitani kirskutteleva hermoraunio. T. käyttäytyi kuin mitään erimielisyyksiä ei välillämme koskaan olisi ollut. Hän maksoi suurimman osan veloistaan, mutta enempää ei aio kuulemma maksaa. Senkun pitää hyvänään. Jouduin antamaan avaimeni hänelle, että pääsee vintille jos ovi menee kiinni. Sanoin, että huoltsikalla on vessa ja kahvila, että sinne vaan tarpeen vaatiessa. No, T:pä oli käyttänyt asuntoani koko päivän vessassakäymiseen ja kahvinkeittelyyn. Kuulin tästä Lapselta puhelimessa, kun soitin, että onko avain pudotettu postiluukusta ja mihin sen voi laittaa, että pääsen kotiin. En tiedä miksi, mutta minua loukkasi ihan silmittömästi se, että T. tuli tänne omin lupinensa heilumaan avaimilla, kun nimenomaan kehotin käyttämään huoltoasemaa ihan vieressä. Töissä sain sen takia hirveän raivoparkukohtauksen takahuoneessa ja kävin vetämässä kolme tupakkaa putkeen. En saanut edes syötyä. En tiedä, onko vintti tyhjä. Epäilen vahvasti. Nyt minun ei kuitenkaan tarvitse enää ikinä olla missään tekemisissä sen ämmän kanssa.

Kotimatkalla ratikassa tapasin vanhan työkaverini, joka hämmästeli hiusteni omaa väriä. On kuulemma harvinaisen punainen, kääk! Muuttaakohan hormonikierto hiusten väriä? Kyllä se minusta ihan ruskealta on tähän asti näyttänyt.

A:lta loppuu työt todella epäreilusti taas ennen kuin sai täydet lomat ja muut ja joutuu etsimään uuden paikan. Siitäkin olen stressannut. Meillä on yhteistä velkaa, joka on maksettava ja lisäksi pelkään, että A:n itsetunto jotenkin romahtaa tämän takia. Kyse ei ole hänestä, vaan siitä, että nyt irtisanotaan vakituisia, jolloin lain mukaan vuokramiehet saavat lähteä myös.

Tulin kotiin kaupan kautta(tänään on taas lohta, joka on hyväksi opiskelevan teinin aivoille, partaäijäkastikkeella vihannesten ja perunoiden kera) ja menin yhtäkkiä aivan paskaksi. Luin jotain BB-juttuja ja raivostuin sen Andreaksen olemassaolosta niin pahasti, että huusin ja sähisin Lakulle, joka yritti vain tulla katsomaan, onko hänelle kauppakassissa mitään ja pompin raivoissani eteisen lattialla huutaen vittusaatanaa. Itsehillintä meni ihan totaalisesti. Ei varmastikaan liity BB-Andreakseen mitenkään, stressi se tässä vain purkautuu. Kuitenkin, tasajalkaa pomppiessani, loukkasin nilkkani. Unohdin aamulla nilkkatuen ja nyt tällä ei voi taas astua. Vittu jee.

Ja mikäs muukaan tässä olisi taas kaiken takana, kuin vanha kunnon PMS.


Että sopii varoa taas.

-minh-
P.S. Hieno merkki Tiinalta

Return of the paituli

Paitulin kanssahan kävi siis niin, että marssin seuraavana päivänä liikkeeseen erittäin itsevarmana ja ilmoitin, että haluan palauttaa vaatteen. Myyjä(eri myyjä kuin joka minulle paitulin myi) sanoi, ettei heillä ole palautusoikeutta, eikä myöskään vaihtoa. Vänkäsin ja neuvottelin ja omistajallekin soitettiin ja siinä vaiheessa, kun kyyneleet alkoivat tursuta silmistäni, sanoin myyjälle, että menen nyt tupakalle ulos, etten ala raivoamaan, koska sehän ei ole hänen syynsä, että palautusoikeutta ei ole. Myyjä hoiti asian erittäin ammattitaitoisesti ja ystävällisesti ja omistajan kanssa puhuttuaan lupasi, että saan vaihtaa toiseen tuotteeseen tai voin ottaa lahjakortin, joka on vuoden voimassa.

Paitulit ovat jotain Birger&Mikkelsen-DAY-sarjaa, kuvia löytyy tästä. Kumpaakaan paitulia ei kuvissa näy, mutta tyyli on hyvin samanlainen. Siis ei mitään vikaa sinänsä, mutta en minä pukeudu noin!

Eihän minunkaan työpaikallani ole palautusoikeutta jos tuote ei miellytä, kyllä minä sen tiedän, että niin voi olla, mutta yritin silti vängätä, että saisin muutettua kaupan jälkeenpäin avokaupaksi. En tietenkään onnistunut ja itkuun purskahtamaisillani ryhdyin sovittamaan niitä hienoja housuja, jotka olin bongannut aiemmin ja jotka maksoivat myös sen 120 €. Juuei, ihan kammottavaa. Olen sen verran pyylevässä kunnossa, että housut näyttivät karmeilta päälläni. Kokeilin toisia housuja, jotka olivat mustat ja suorat, hinta 100€. Hirveät reisiliipokkeet. Epätoivoissani kiskaisin tangolta toisen paitulin ja vein sovituskoppiin. Tämä paituli on ruskea ja sen alla on harmaa aluspaita, tai oikeastaan se on tunika tai mekko. Materiaali on sellaista valuvaa ja erittäin kalliin nahkavyön kanssa se näytti jopa hyvältä. Väri sopii ihonväriini hyvin. Mutta sen kanssa ei voi käyttää rintsikoita ja vatsamakkaroille olisi syytä tehdä jotain, ennenkuin sitä voi käyttää.

En keksinyt enää muuta ja tiesin ihan satavarmaksi, etten halua tulla joka kuukausi lahjakortin kanssa siihen samaan liikkeeseen etsimään korvaavaa vaatetta, joten otin paituli nro kakkosen. Sain myös 20€ takaisin, koska se maksoi "vain" sata euroa. Marssin H&M:ään ja uhmamielisesti ostin yhden kympin paituli-tyyppisen pitkähihaisen paidan ja jotain muuta, en muista enää. Kotona hautasin ostokseni laatikon pohjalle ja päätin unohtaa sinne.

Tarinan opetus: älä osta mitään, josta et ole täysin varma ja johon et ole todella rakastunut.

Sen pituinen se. En halua enää puhua koko aiheesta, niin paljon itkua ja hammastenkiristelyä tämä on aiheuttanut.

Ystäväni Maria oli kylässä viikonloppuna ja hauskaa oli, vaikka mihinkään ei tietysti lähdettykään. Juotiin vain viinaa, kutsuttiin vielä ystäväni K. joukon jatkoksi ja oltiin kännissä.

Lauantai-iltapäivästä sunnuntai-iltaan viikonloppuni olikin sitä tavanomaista juoksemista ja lupausten pitämistä, sekä hirveää stressaamista huomisesta vintin tyhjennyksestä. T. kieltäytyy maksamasta koko velkaansa ja yrittää vielä juoksuttaa minua ostamaan jotain työkaluja, yrittää muutella aikataulua ja on saanut minut todella repimään hiuksia päästäni. Tässä vaiheessa haluan vain vintin tyhjäksi ja sen ihmisen pois elämästäni. Muusta en välitä. Roistomainen käytös tulee vielä häntä itseään vastaan jossain vaiheessa, uskon niin. Toivottavasti tämän jälkeen minun ei tarvitse enää edes ajatella asiaa, saati puida jossain blogissa. Tämähän ei ole vielä mitään, näkisittepä Aamusivuni, hah haa!