Huminaa

Miksi minä olen tällainen? Viime aikoina olen harjoittanut omituista ja itselleni epätyypillistä itsetarkkailua. Jään miettimään valitsemiani sanoja, pohtimaan reaktioitani ja vatvomaan käytöstäni. En valita, koska minuna oleminen on ihan kivaa, mutta välillä en oikein itsekään tunne itseäni. Tai tunnen. Tai en tunne. Tai vitustako minä tiedän. No mutta kuitenkin, nykyään on vähän väliä sellainen ihmeellinen olo, että jotain tapahtuu kohta. Olen kauhean levoton. Töissä napsuttelen sormiani ja kalisutan hampaitani, tiedättekö sellainen tavan, että paukuttaa hampaillaan jotain ihme rytmejä? Se on jäänyt päälle jo vuosia sitten flamencosta. Silloin harjoittelin koputuksia jopa unissani, hampaillani ja joka paikassa seistessäni, vaikka ratikkapysäkillä, koputin vaivihkaa kantapäilläni. Nykyään töissä, jos vaikka seison kassalla ja teen jotain koneella, saan paremmin keskityttyä, kun nakutan hampailla, kantapäillä ja sormilla, kaikilla eri rytmiä, mutta jokaisen tahon on pysyttävä omassa rytmissään. Se on ihan pakonomaista. Samalla päässä hoilaa joku ihan random-biisi tai sitten lausun jonkun biisin sanoja monotonisella sisäisellä äänellä. Ihan kuin hakisin jotain balanssia tai rauhoittaisin itseäni. Olenhan aina tehnyt tällaista, mutta nyt vasta kiinnitän siihen huomiota. Miksen voi vaan olla?

Tarvitsen kaikenlaisia korviketoimintoja. Kun panettaa(eikä voi panna), leivon jotain, yleensä sämpylöitä. Kun on hiljaista, päässäni huutaa pollajukeboksi, erilaiset sisäiset keskustelut, ja rasittavat sana-tai ajatusfjongat tyyliin: seinä-lamppu-omena-jalka-seinä-lamppu-omena-jalka-seinä-lamppu-omena-jalka...Kun kuuntelen jotain, vääntelen naamaani. Kun haluan suihkuun, haluan suihkuun epätoivoisesti ja raavin itseäni. Ja niin edelleen.

Nypin koko ajan itseäni, pakko hinkata sormella ohimoa tai suupieltä, jalkaterällä toisen jalan pohjetta, heilutella sormia ja varpaita, haroa tukkaa, koputtaa ja kalisuttaa, voi herranjumala. En minä mitenkään inhoa tai koe rasittavana näitä päähänpinttymiä, olenhan elänyt aina niiden kanssa, mutta vähän epäilen, tokkopa ihmiset yleensä ovat näin täynnä pakkotoimintoja ja mietin, miksi minun on pakko tehdä näin. Mutta se siitä.

Päivittäin päässäni pyörii kaikkia hyviä bloggausideoita ja monta kertaa päivässä tunnen olevani inspiroitunut, mutta kotona koneella ollessani ryhdyn välttelemään bloggaamista, en muista mitään, mitä piti kirjoittaa, enkä pysty keskittymään. Olen välillä kirjoittanut öisin ihan muita juttuja, mutta jos aloitan, se venähtää aamuun ja sitten olen ihan pyörryksissä koko seuraavan päivän. Onneksi voin sanoa, että olen kohtuullisen tyytyväinen kirjoittamaani. En ehkä sisällöstä välitä niinkään, mutta se, että kirjoitan taas, tekee minut onnelliseksi.

Tulin kotiin vähän aikaa sitten, siivosin kissankakat lattialta, juttelin Lakulle, vaihdoin kotihousut päälle, purin kauppakassin, taistelin nettipiuhojen kanssa, poistin kynsilakat(taas yksi päivittäinen pakkotoiminto, vaihdan kynsilakkaa vähintään kerran päivässä ja muutenkin olen ryhtynyt meikkaamaan kuin joku hullu kassialma: joka päivä pitää olla eriväristä eyelineriä paksut rajaukset ja tonnin painoiset ripset), järjestin korvakoruni uudestaan ruukun reunalle, tällä kertaa kokojärjestykseen ja lopulta kirjauduin meseen, tarkoituksena hölöttää ystävän kanssa. Hän on offlinessä, joten kirjauduin väkisin blogiin ja aloin naputtaa. ja tällaista tästä taas tuli.

Näin unta, että olin raskaana. En tiennyt kenelle, mutta vauvan oli määrä syntyä keväällä, huhtikuun tienoilla. Näin myös painajaista Helvetin Enkeleistä ja mietin, miksi niin usein jo vuosien ajan painajaisissani on prätkäjengiläisiä. Miksi ne unissa edustavat pahaa ja pelottavaa, kun hereillä en ajattele niistä mitään, eikä minulla ole ikinä ollut ongelmia prätkähiirien kanssa, päinvastoin. Sitten näin englanniksi dubatun pornounen. En muista ennen nähneeni dubattuja unia, mutta viime aikoina niitä on alkanut pulpahtelemaan.

Itselleni asettama aikaraja uuden asunnon suhteen alkaa umpeutua ja päätökseni on, että jos ei kerran pääse uuteen, niin laitetaan tämä sitten kuntoon. Tästä eteenpäin tiedossa on maalaamista ja lamppujen ja verhojen hankkimista, sekä huonekalujen siirtelyä paikasta toiseen. Voin minä tässäkin olla, jos kerta on pakko.

Tänään on Slayer Jäähallissa. Minulla ei ole lippua, huomenna vasta on palkkapäivä. Miten tässä nyt näin kävi?

Aion tehdä Lapselle pizzaa, kunhan hän tulee koulusta.

Kohta lakkaan kynteni hohtavalla vihreällä.

Sitä ennen haluan hiljentää pääni. Yritän ehkä meditoida. Vain joskus harvoin meditoidessa on hiljaista, muuten aina ihan jumalaton möykkälä.

-minh-

Mä nokka pystyssä katuja astelen

Tähän ikään mennessä sitä on saanut kuulla yhtä ja toista itsestään ja olemuksestaan. Tänään päivällä tulin viikottaiselta siivouskeikaltani Kannelmäestä ja hyppäsin junaan. Olemukseni oli perin normaali: kaulukset silmissä asti, lahkeet varsin lepattavaisina(kiitos, rakastan niitä, Funkvist!) ja kuulokkeet korvissa. Istuin junavaunussa jonkun itseäni nuoremman miehen eteen. Mieshenkilö(hyvin normaalin oloinen) mittaili minua katseellaan päästä varpaisiin ja sanoi jotain. Otin kuulokkeen pois ja kysyin, että mitäettä.

-Luuletsä olevas jotenkin hyvännäkönen, vai?

Mykistyin pariksi sekunniksi.

- Öö..mitä, jos luulenkin?

- No ei sul oo paljon varaa kulkee noin nokka pystyssä, ihan ku olisit jotenki erikoinen.

- Ai, no sori. Paitsi et mitä se sun napaas kaivaa, mitä mä itsestäni luulen?

- Voisit luulla vähän vähemmän.

Hymyilin ikkunasta heijastuvalle kuvalleni nokka pystyssä ja jatkoin musiikin kuuntelua. Kohta, Huopalahdessa tämä kaveri nousi ja sanoi minulle taas jotain. Otin kuulokkeen pois korvasta.

-Oliko vielä jotain?

-No, ei mulla oikeen muuta, kuin että leuhka ämmä. Et sä nyt niin hyvännäkönen ole.

-Okei. Moi.

Valitsin Trentemölleriä mp3-soittimestani ja matkustin töihin.

Mitä vittua?! Lehdessä joku vanha mallitäti selitti, ettei puutu ihmisten ulkonäköön, vaan tyyliin. Onko se ok puuttua kenekään tyyliin TAI ulkonäköön, jonka näkee kadulla/junassa/missä tahansa julkisilla paikoilla? Kyllä minuakin vituttavat ihmisten naamat tuolla kulkiessa, enkä silti ikinä sano kenellekään mitään muuta, kuin positiivista. Noudatan näissä asioissa periaatetta, että jos ei ole hyvää sanottavaa, voi olla hiljaa.

Olen vuosien varrella monestikin kuullut olevani leuhka ämmä, ylimielisen ja vittumaisen näköinen ja joku sanoi joskus, että näytän "omahyväiseltä". Voi jee, onko se niin kauheaa, jos joku näyttää omahyväiseltä? Jos hän vaikka onkin tyytyväinen itseensä ja hänellä on sellainen päivä, että hän on ihan saatanan omahyväinen? Mitä sitten? Kun kerroin kaverilleni, hän puuttui lauseeseen "et sä nyt niin hyvännäköinen ole", eli hyvännäköinen kuitenkin. Hah! No niin vittu olenkin. Saatana. Ja jos haluan kulkea nokka pystyssä, niin kai se on oma ongelmani, jos nenästä sataa sisään.
Tekstailin äidin kanssa muista asioista ja kerroin juna-episodin. Äiti vastasi: "Tota leuhkuutta ja ämmyyttä on kato meillä suvussa".

Syy, miksi en ole blogannut, on se, että asiat, jotka tällä hetkellä tapahtuvat, ovat helvetin henkilökohtaisia ja tätä blogia lukee aika moni tuttu ja läheinen. Olisi kiva kirjoittaa kaikista iloisista perhejutuista ja muista, mutta olen jotenkin suitsittu nyt tämän koko homman kanssa. Lisäksi kamerani kosahti lopullisesti, enkä voi laittaa kuviakaan. Ne(about 100 kuvaa) kun menivät kameran mukana. Toivon joululahjaksi kameraa ja ukulelea. Edelleen. Toisaalla on perustettu ukulele-bändi ja minä tietysti haluaisin pykälään.Olen haaveillut ukulele-bändistä jo vuosia ja minä haluaisin siihen tietysti myös melodikan mukaan. Tärkeää on, että tukassa on helvetisti B52`s volyymia ja että biisit ovat hyviä. Hyvät biisit hoitaa illan, sanoi entinen dj-poikaystäväni.
-minh-

Perslaaki paljaana

Minua haasteltiin kovasti meemiin, jossa pitää kertoa omituisia tapojaan ja olenkin yrittänyt niitä miettiä. En keksi mitään. On asioita, joita jotkut pitävät omituisina, mutta jotka eivät ole tapoja, vaan ominaisuuksia. On myös tapoja, joille naureskellaan, kuten monimutkaisissa asennoissa lepääminen, mutta joita itse pidän lähinnä ominaisuuksina myös. Pari vuotta sitten kirjoitin Vuodatuksen blogiin jotain, mutta en jaksa sitä kaivaa.

Tähän hätään en siis keksi muuta, kuin sen, ettei minulla ole estoja. Siis alastomuuden kanssa. En tiedä, kauanko tämä on ollut minulla päällä, mutta en tosiaankaan koe alastomuutta minkäänlaiseksi ongelmaksi itselläni ja voin olla missä tahansa alasti. Nautin siitä, vieläpä. Tähän varmaan liittyy joku tietty ekshibitionismi, uskoisin, koska välillä joudun pakottamaan itseni olemaan esim. riisuutumatta seurassa, humalassa tosin. En saa siitä mitään seksuaalista nautintoa kylläkään, vaan tunnen oloni mukavaksi ilman vaatteita ja sillä selvä. On joskus aika noloa, kun on ihmisiä kylässä ja siinä puhuessani ja selittäessäni vaihdan vaatteita ja jotkut hämmentyvät ja yrittävät selvästi viestittää katsovansa poispäin. Joskus havahdun siihen. Sitten nolostun kauheasti. Ehkä se johtuu mallinduunista. Kun olin pitkiä aikoja taidemallina joissakin paikoissa ja ihmisistä tuli tuttuja ja ystäviä, en välttämättä jaksanut ja muistanut tauoilla pukea mitään päälleni, vaan liirusin alasti ympäriinsä. Mitä väliä? En jotenkin osaa ajatella, että aikuiset ihmiset katsoisivat kiinnostuneena alastonta naisvartaloa, ellei se ole heille näytillä piirtämistä tai muovailua varten. Eihän nyt aikuinen ihminen hämmenny tai kiihotu tavallisesta alastomasta naisesta kovinkaan helposti?

Tästäkin syystä luin huvittuneena ja epäuskoisena kesällä Hesarin verkkokeskustelua siitä, saako äiti-ihminen ottaa yläosattomissa aurinkoa lasten leikkipuiston uima-altaan reunalla. Voin jotenkin ymmärtää joidenkin ihmisten paheksunnan, mutta liitän siihen heti jotain epäilyttäviä ajatuksia, koska naisten paljaat rinnat ovat joka tapauksessa esillä joka paikassa koko ajan ja jokainen on niitä nähnyt. En ymmärrä, miksi ne aiheuttavat niin suuria tunteita. Hyväksyn kyllä täysin sen, että kaduilla ja tietyissä julkisissa paikoissa, kuten kaupoissa, pitää olla pukeutunut jotenkin, mutta että jossain puistossa, kun aurinko porottaa ja lapset kirmaavat uima-altaassa!?
Peittäminen on paljon seksikkäämpää kuin paljastaminen.

Minulla oli joku muukin juttu tähän, mutta en muista sitä enää.

Olen nyt lomalla ja yritän taas alkaa päivittämään. Kauheaa, miten tämä jää. Oliko se sunnuntai-ilta/yö, kun kirjoitin pitkän ja -omasta mielestäni- järkevän postauksen ja sitten Bloggerin Veijo alkoi ryppyilemään ja hävitti tekstin ja minä masennuin.

Sunnuntaina olin Lapsen ja A:n kanssa Tampereella Monster Magnetin keikalla. A:n ei pitänyt lähteä, mutta lähtipä kuitenkin. Reissu meni tosi hyvin. Pakkahuone oli täynnä ja tunnelma melko katossa. Nebula soitti lämppärinä ja katsoin vierestä, kun Laps yritti sovitella olemustaan elämänsä ensimmäiselle keikalle sopivaksi. Monster Magnet aloitti sopivasti Crop Circle-biisillä, yksi suosikkini ja pakkohan siinä oli sitten jorata. Laps tietty häpesi, mutta niin kai kaikki 16-vuotiaat tekevät äitiensä kanssa... Mutta voi Dave! Dave oli niin ihanan paksu ja limainen, täti oli ihan fiiliksissä.

Laps sai jo junassa A:lta Creativen ZenMosaic-soittimen ja käytiin ravintolassa syömässä. Nukuttiin Omenahotellissa ja minulle keikan jälkeen parasta antia oli junalla matkustaminen. Sääli, että Tampereen-väli on niin nopea. Voisin istua hyvinkin kuusi tuntia junassa, jossa on loosit ja ravintolavaunut ja kaikki ja tuijottaa ikkunasta ulos mp3-soitin korvilla. En tiedä miellyttävämpää matkustustapaa.

Nyt olen masentunut. En osaa sitä eritellä mitenkään, mutta pää vain tuntuu sekavalta. Olen pari viikkoa ollut todella hyvillä, joskin sekavilla fiiliksillä ja nyt on takki tyhjä. Olen ihan loppu jotenkin. Ei ole oikeaa syytä olla masentunut, mutta olen vain.

En osaa enää kirjoittaa. Pää on ihan sekaisin kaikesta ja menkatkin alkoi. En edes ehtinyt kärsiä pemssistä kuin yhden illan ja sitten sitä ollaankin hirveissä tuskissa ja hanat auki. No, ehkä skarppaan loman aikana ja kirjoitan jotain. Joogakurssia siirsin menkkojen takia.
(Voi kauheeta, Lordi on Conan O´Brienissa...)
-minh-

Pikatiedote

Nyt ei kannata yrittää soittaa tai tekstata. Tänä iltana, puolisen tuntia ennen sulkemisaikaa duunissa yksi saatanan rupisammakko-nitka sai käpälänsä kymmenen sekunnin sisään kassan alla olevaan vetolaatikkoon ja minun puhelimeni ulos sieltä. Sinne meni, morjens. Just tähän väliin kaipasinkin jotain tällaista.
Meilitse saa uuden numeroni, kunhan sellaisen huomisaamuna käyn järjestämässä.

Tulossa: Omituiset tapani ja muita meemejä
-minh-

Paha ihminen

Anteeksi. Lupasin jo yhdelle lukijalle, että päivitän tänään ja nyt kun olen juuri tullut kotiin ja pää on niin sekaisin, etten tiedä miten päin olla, niin varmaankin sitten päivitän.
Jos viime päivityksen aikaan fiilis oli, että "Jesus don´t love me anymore", niin viime aikoina se on ollut jotakuinkin tällainen:




Päätelkää siitä mitä haluatte, mutta Roisin Murphya on kuunneltu.

Olin eilen soittamassa levyjä ystäväni Ketun hääjuhlissa. Oli tosi kivaa. Kettu ei ole enää Kettu, vaan uudella nimellä ja näytti upealta 1940-luvun naiselta mekossaan ja kiharoissaan. Siellä oli muitakin ystäviä ja hyvää ruokaa ja viiniä. Haluan ehkä taas alkaa soittamaan keikkoja useammin. Uutta musiikkia pitää hankkia, kun nyt on kuunneltu huutoja kellarista niin pitkään; konemusiikki toimii taas vaihteeksi.

Lupasin päivittää, mutta joudun nyt pitämään paha ihminen-hattua jonkin aikaa päässäni, enkä viitsi kirjoittaa henkilökohtaisista, muihin ihmisiin ja läheisiin liittyvistä asioista kauhean tarkasti. Sen vain sanon, että suhjekiekurat ne vasta kaameita on ja minä en näköjään osaa tehdä mitään oikein, mitään siten, etten päädy Kusipääksi, joka nyt olen. Täytynee hyväksyä se ja yrittää mennä eteenpäin.

Ilmoitin viimeksi, että aion nukkua ja sinä viikonloppuna sainkin nukuttua niin hyvin, että pääsin ihan eri vaihteelle seuraavalla viikolla. Olin töissä kuin uusi ihminen, viikon verran. Loppuviikosta homma alkoi taas prakailemaan niin, etten tajunnut enää mistään mitään. Olimme työkaverini kanssa molemmat hermot riekaleina, kun yritimme ymmärtää toisiamme, eikä siitä taaskaan tullut mitään. Toivottavasti joskus sopeudun tuohon tyypiin ja hän minuun. Ensi viikko on minulla iltavuoroa ja sitten odottaakin viikon loma, kesäloman jämät. Aika mahtavaan aikaan, muuten. Tässä on nyt kova tarve joogaviikolle, menen hot yogaan tutustumaan ja vedän viikon erilaisilla tunneilla 40 asteen lämmössä yrittäen hoitaa itseäni. Sunnuntaina lähden Lapsen kanssa Tampereelle katsomaan Monster Magnetia ja viettämään Lapsen 16-vuotissynttäreitä. Ai niin, jos jollakulla on tarvetta yhdelle lipulle sinne Pakkahuoneelle, niin minä myyn. Ottakaa sähköpostitse yhteyttä. Jos keikka ei ole loppuunmyyty, lippu lähtee halvalla, mutta jos on, niin pyydän täyden hinnan, eli suunnilleen 40€.
Heippa!
-minh-