Ruokameemi ja toivotukset

Tämä on nyt pyörinyt Blogistanissa useallakin taholla, nimittäin Ruokameemi, var so god:

Miten haluat munasi?

- Muna on tärkeä. Haluan sen joko kokkelina paahtoleivän kanssa tai sitten keitettynä. Munankeitosta on joskus käyty tiivistä keskustelua Katan luona, mutta minä keitän edelleen munani niin, että laitan ne suolan kanssa kylmään veteen ja hellalle. Kun vesi alkaa kiehua, käännän kolmoselle ja otan aikaa. 6min. on yleensä hyvä isojen luomumunien kanssa. Ostan vain luomuja tai vapaanakasvaneiden kanojen munia, mieluiten tietty ruskeita. Kun münat on kiehuneet sen kuusi minuuttia, otan kattilan pois hellalta ja valutan veden pois niin, että munien pinta on kuiva. Sitten kaadan kylmää vettä ihan hulluna niiden niskaan ja annan hetken olla siinä.
Asennan munan munakuppiin ja leikkaan pään pois veitsellä. Sitten alkaa suolan ripottelu, paahtoleivän haukkaaminen ja munan lusikoiminen naamaan.

Kokkelin teen ihan pelkistä munista, en käytä maitoa tms. Rikon munat kuumalle pannulle, jossa on voita(ei öljyä!) ja kokkeloin ne siinä. Spessutapauksissa syön kokkelin paistetun sipulin kanssa. Sibulan täytyy olla narskahtelevaa ja makeaksi paistettua. (Kaura)paahtoleipä kuuluu asiaan!

Kuinka nautit kahvisi/teesi?

-Kotona juon pikakahvia kuuman maidon kanssa. Parhaimmillaan kahvi on täydellinen latte ruskean sokerin kanssa ja tuore croissant kruunaa sen(himassa ei ole enää espressopannua). Kotona käytän yleensä hermaria makeutukseen. Joskus ostan parisien-kahvia ja teen sen plungerilla(jota pressopannuksikin jotkut kutsuvat, mutta se on plunger oikeasti)kuuman maidon kera, tietty. Vihaan suodatinkahvia, mutta töissä sitä juon. Yleensä Brazil-kahvia mustana ja runsaalla ruokosokerilla maustettuna. Inhoan sen makua ja siitä tulevaa oloa(närästys, vapina, kuvotus jne), mutta taidan olla kahviaddikti.

Teetä kittaan iltaisin, kausittain juon pelkästään teetä, enkä kahvia ollenkaan. Irlannissa join teen maidon ja sokerin kanssa, Suomessa yleensä mustana ja hunajalla. Tykkään rooibos-teestä ja vihreästä teestä aamuisin. Haluaisin maistaa niitä Katan kuvailemia ihania yrittijuttuja. Ostan Earl Greyta tai Princessia(ja luen ne samat vanhat mietelauseet aina ihan tohkeissani).

Suosikkiaamiaisruokasi?

-Aamiainen on vaikea juttu. Joskus pystyy, yleensä ei. Kun tein pelkkää aamuvuoroa, tulin varttia aiemmin töihin, että sain kahvia, persikkajuggea ja kaksi palaa Realia ja syödä rauhassa. Nykyisin syön vain voisarven latten kera, jos jotain syön ja jos on rahaa. Haen ne lähikahvilasta ja pöllin aina paljon sokeria mukaan, hinnat ovat hirvittävät. Herkkuaamiainen on Dublinin Red Rose Cafen Veggie Breakfast:kahvia, paahtoleipää, tuoremehua, munakokkelia, paistettuja tomaatteja ja hashbrowneja(mitä ne ikinä suomeksi ovatkaan). Olen vähän aikaa sitten maistanut myös paistettua pekonia aamiaisen kanssa ja se oli hyvää erittäin pienenä määränä. Pekoni on vaan jotenkin niin...pekonia.
Puuro on tietysti viikonloppuaamujen ykkönen. Neljän viljan Nallea ison voisilmän ja pienen suolamäärän kanssa...ihanaa!

Maapähkinävoi?

-Täysin turha tuote. Ei mistään kotoisin. En ikinä ostaisi sitä.


Millaisen kastikkeen haluat salaatillesi?

-Viinietikkapohjaisen. B teki joskus ihanaa salaatikastiketta: öljyä, viinietikkaa(balsamicoa, yleensä), murskattua valkosipulia, sokeria, suolaa, mustapippuria, soijakastiketta(eli Kikkistä) ja vähän tomaattipyrettä.
Normaalisti tavallisen salaatin(salaatinlehtiä, tomaattia, kurkkua) kanssa laitan vain öljyä, valkoviinietikkaa, suolaa, sokeria ja mustapippuria kastikkeeseen. Sinappikastike on myös hyvää, ravintolassa.

Colaa vai Pepsiä?

Pepsi Maxia. Tiedän, miten fägäriä se on, mutta baarityössä totuin juomaan sitä litroittain ja siihen on helppo koukahtaa edelleen. En yleensä juo koskaan limua, mutta viime aikoina olen alkanut taas ostaa Pepsi Maxia kotiinkin. Sokerilimut lihottavat ja aspartaamilimut tuhoavat hampaat ja mahan, että lose-lose anyhow...

Laiskottaa, mitä teet?

-Keitän spagettia ja paistan sipulia ja valkosipulia, päälle mustapippuria ja juustoraastetta. Syömättä en jätä, vaikka kuinka laiskottaisi.


Laiskottaa todella, minkä pizzan tilaat?

-En koskaan tilaa puhelimitse. Liian luksusta. Haen Paussista(jota ei enää ole, nyyh!) tonnikala-herkkusieni-sipulipizzan paljolla valkosipulilla.


Tuntuisi vähän kokkailulta, mitä teet?

- Ehkä paistan pihvejä itsetehtyjen valkosipulilohkoperunoiden, kermakastikkeen ja salaatin kanssa. Mahdollisesti kasvislasagnea(tällä viikolla tein pitkään ja hartaasti ihanaa, täydellistä kasvislasagnea ja lopussa pilasin sen holauttamalla varmaan desin merisuolaa päälle. Kädet oli turvoksissa kaksi päivää ja vesi maistui) tai joskus siiderikanaa tagliatellen kanssa. Lihamureke ja perunat on jo kokkailua minulle, samoin lihapullat ja muusi. Perusruokia yleensä.

Saatko jostain ruuasta hyviä muistoja?

- Tosi monista ruuista tulee hyviä muistoja. Pinaattikeitto muistuttaa lapsuudesta, jolloin olin niin nirso, etten syönyt mitään, missä ei ollut makaronia. Joten vanhemmat laittoivat pinaattikeittoon makaronia ja hyvin maistui.

Saatko jostain ruuasta huonoja muistoja?

-Voi kuulkaas...moni ruoka on lopullisesti pilalla jonkun muiston takia. Ystäväni Jose teki minulle pastaa joskus 16-18 vuotta sitten. Kaikki tuoksui, maistui ja tuntui suussa ihanalle ja mätin pastaa aivan hulluna kaksi isoa lautasellista. Heti sen jälkeen oksensin. Siinä oli pekonia.


Muistuttaako joku ruoka sinua jostakusta?

- Melkein kaikki ruoka muistuttaa jostain ihmisestä. Perunalaatikko ja tölkkiherneet tuovat mieleen äidin ja joulun, spagetti bolognese ex-aviomiehen ja lampaankyljykset tuovat mieleen Katan ja Bobin ja sen illan, kun saavuin Kölniin ja kävimme kaupassa, Kata laittoi ihanaa lammasta, uuh...
Pihvistä ja lohkoperunoista yhdessä tulee mieleen A, lohkoperunoista majoneesin kanssa Funka ja euron maksavat Pirkka-kalapihvit muistuttavat ystävästäni K:sta.


Onko olemassa ruokaa josta kieltäytyisit?

-Kieltäydyn yleensä kaikesta sianlihasta, mutta opettelen nykyään sitäkin vähän syömään. Sisäelimiä en syö(paitsi rusinatonta maksalaatikkoa...), enkä missään nimessä mitään äyriäisiäiä.

Mikä oli lapsena lempiruokasi?

-Makaroni. Mielellään keitettyjen nakkien ja ketsupin kanssa.

Oliko sinulla lapsena ruokaa jota vihasit, mutta nyt rakastat?

-Kaikki juustot, paitsi edam. Hillosipulit, laatikkoruuat.

Oliko sinulla lapsena ruokaa jota rakastit, mutta nyt vihaat?

-Ei. Vihaan edelleen janssoninkiusausta intohimoisesti ja rakastan pinaatikeittoa makaronin kanssa.


Lempihedelmäsi ja -vihanneksesi?

-En oikein syö hedelmiä. Viinirypäleitä opettelin syömään Kreetalla elokuussa, inhosin niitä ennen. Tykkään keltaisista omenoista, persikoista, omenapäärynöistä ja joskus banaanista, jos siinä ei ole ruskeaa. Talvisin syön kyllä klementiinejä, mutta noita muita ostan vain Lapselle, enkä itse syö.
Vihanneksista rakastan sipulia ehkä eniten. Se käy kaikkeen ruokaan.


Lempiroskaruokasi?

-Syön muutaman kuukauden välein Carrolsin Big Carolinan. Tukholmassa ja muuallakin Euroopassa haluan äkkiä Burger Kingiin ja Whopperille, mutta muuten en välitä. Snagarisafka kuvottaa. Lihapiirakka menee joskus kännissä/krapulassa. Kotiroskaruokaa on nussipuudelit, valmishampurilaiset, roiskeläpät, kalapuikkelit, kananuggetit, pussikeitot ja pahimpana kaikista valmismikropastat, joita joskus syön töissä(yleensä työlounaaksi kana-tandoori-pussikeitto ja kaksi palaa Realia) ja jotka maistuvat kuvottavalta ja saavat mahani sekaisin. Niiden koostumus on löysä ja limainen ja niistä seuraa inhottava ruokakooma. Miksi silti pitää silloin tällöin sellaisia ostaa?


Lempivälipalasi?

-En osaa syödä välipaloja. Ehkä joku ruisleipäpala tai jugge. Syön mieluummin pari kertaa päivässä kunnolla, kuin jotain vitun välipaloja. Tunnen ihmisiä, joilla on töissä mukana ruoka ja välipalat, täydelliset ruokaympyrän setit, tyyliin: lounaaksi pala lihamureketta ja salaattia, ruisleipäviipale jonka päällä rasvatonta kalkkunaa ja jälkiruuaksi rasvaton mansikkarahka. Välipalaksi on ruisleipäviipale rasvattomalla juustolla, joku hedelmä ja ehkä jogurtti. En kestä sellaista, aivan liian järjestelmällistä. Haluan syödä kun on nälkä ja mitä tekee juuri silloin mieli.


Onko sinulla jotain outoja ruokatapoja?

-Ei. Ruokajämähdykseni ovat saaneet kommenttia kyllä. Siis se, että syön yhtä lajia kuukausitolkulla, joka päivä ja koko ajan, kunnes oksennan pelkästä sen ruuan näkemisestä.

Olet dieetillä. Millä ruualla täytät itsesi?

-Lihalla ja rasvalla. Atkins toimi minulla tehokkaasti joskus ja vähän yli kuukaudessa tiputin 10kg, mutta olen kauhea hiilarimättäjä, enkä pysy dieetillä kovin pitkään; välillä on pakko saada kermaista ja juustoista pastaa niin, että napa rutkuu. Painonvartijoiden jutut ei taas toimi ollenkaan, olen niin hyvä huijaamaan. Näännytysdieetti tietysti toimii, mutta se vaatii seurakseen pahan ahdistuksen ja masennuksen.
En ole oikeastaan dieetti-ihmisiä, vaan välillä olen paksumpi ja välillä ohuempi, aineenvaihdunta tekee omat päätöksensä puolestani ja hyväksyn sen nyt.


Lopetit dieettisi, mitä saisi olla?

-Oletetaan, että olen ollut Atkinsilla. Hillitön lautasellinen kermaista kanapastaa, kymmenen litraa olutta ja yöpalaksi lohkoperunoita.


Miten tulisena tilaat intialaisen/thaikkusi?

-Thaikku, hihii! Miten olis Vietsu?
En oikeastaan koskaan tilaile thaikkuja, vietsuja tai intsuja, mutta kun tilaan falafelin kebabilasta, tilaan tulisena.


Saako olla jotain juotavaa?
-Ruuan kanssa mieluiten punkeroa ja vettä. Olutkin käy. Drinksuista GT, Pastis ja vettä, tai ihan vaan Jallu(ja Karhupullo kylkeen).


Punaista vai valkoista?
-Punaista, kiitos. Jos sitä ei ole, niin kyllä minä valkkariakin juon, kunhan ei ole liian makeaa.

Lempijälkiruokasi?
-Creme brulee tai joskus jopa suklaakakkupala. Yleensä kuitenkin juustoja punaviinin ja keksien kanssa.

Täydellinen yömyssy?
- Tällä hetkellä menee kossulla terästetty glögi, muuten yömyssyksi portviiniä tai sherryä, kiitos.



Pitäisi vissiin laittaa ruokaa. Lapselle ainakin. Minä olen niin stressissä, etten voi syödä nyt.

On tämä joulunaika karmeaa. Viikonloppuna olin kipeä ja edelleen iltaisin nousee kuume ja aamulla on huono olo. Nyt on kuitenkin viiden päivän vapaa.

Tänään vielä väänsin työpaikan vessasa tippaa, kun ei ollut penniäkään rahaa eikä yhtään joululahjaa ostettuna. Asia järjestyi niin, että sain vähän lainaan ja aamulla singahdan kaupungille hankkimaan jotain pientä jokaiselle.

Päivällä menemme A:n vanhemmille ja sieltä minun äidilleni. Illalla tulen jollain keinolla kotiin ja joulupäivän aamuna lähden landelle, kauas pois. Pari päivää poissa kaupungista ja täysi rauha ja rentoutuminen, eli saattaa olla, että olen hengissä vielä ensi viikolla. Olen stressannut niin kauheasti ja ahdistunut ja ollut kaikin puolin epä-joulumielellä, sekä tapellut A:n kanssa todella pahasti, että minulla ei ole enää yhtään energiaa jäljellä. En pysty nukkumaan ja silmät seisoo päässä väsymyksestä ja ahdistuksesta.

Nyt virittäydyn joulumielelle vaikka saatana väkisin ja juon yhden kaljan. Tämä oli nyt laitimmainen kerta, kun tämä täti stressaa joulusta. Nyt se loppuu. En aio enää viettää joulua, ainakaan perinteiseen tyyliin tai mihinkään sellaiseen tyyliin, joka aiheuttaa tällaisen olon, kuin mistä olen kärsinyt nyt pari viikkoa.

Ensi vuonna on sitten uudet jutut ja Haarakiilakonttorissa tapahtuu piakkoin jotain uudistuksia. Ei ehkä sellaista, jonka lukijat huomaisivat heti tai mitään ylettömän dramaattista(minähän en enää voi kirjoittaa täysin avoimesti tänne, siksi salaperäisyys), mutta aikanaan kerron kyllä kaiken.

Nyt sitten Huarakiilakonttori toivottaa kaikille lukijoille ja kanssabloggaajille rauhallista ja ihanaa joulua, olkoon joulunne juuri sellainen kuin haluatte sen olevan, vailla stressiä tai pakkoa, ihanaa rentouttumisen aikaa!Later!
-minh-

P.tä tulee

Jospa heitti P:llä. Tässä on kai tarkoitus kirjoittaa kymmenen tärkeää sanaa, jotka alkavat ko. kirjaimella, mutta minä kirjoitan ihan mitä mieleen tulee.

Psykoterapia
Kävin omien laskujeni mukaan kolme ja puoli vuotta terapiassa. Luulen, että elämäni muuttui siinä radikaalisti, enkä tietenkään tajunnut siä silloin enkä vielä pitkään aikaan sen jälkeenkään. Terapeuttini oli vanhempi mieshenkilö, jota ihailin suuresti. Olin huono asiakas/potilas, koska feidasin istuntoja, peruin viime tipassa, myöhästelin ja olin muutenkin vasuuton ja mahdoton. Terapia antoi minulle itseluottamusta, koin olevani aikuinen nainen, niin kliseiseltä kuin se kuullostaakin. Sain kertoa täysin vapaasti sairaimmistakin asioistani ja terapeutti istui ja kuunteli silmät puoliummessa. Ihailin häntä ihmisenä, ehkä liikaakin, koska transferenssi oli aika kovaa. Kova on huono sana, mutta en keksi muutakaan. Olin mustasukkainen ja omistava terapeuttini suhteen. Nyt, kun ajattelen häntä ja koko terapiaa, tulee mieleeni miellyttämishaluinen tyttö, joka avautuu saadakseen reaktioita. En saanut reaktioita, sain ihmisen, joka kuunteli. Joskus on vaikea ajatella, miten paljon paljastin ja avauduin terapiassa, jotenkin hävettää.

Poika

Laps on kuusitoista. Tällä hetkellä olen aivan kyy ja kypsä koko kakaraan, että joku voi olla noin kovapäinen ja sulkeutunut teini, hermo menee! Silti, poikani on muokannut elämääni enemmän kuin kukaan tai mikään muu. Hänet olen synnyttänyt ja hoitanut, kasvattanut ja noin hieno hän on! Jos olisin saanut tytön ja nyt tappelisin murrosikäisen huonosti meikkaavan ja poikia jahtaavan tyttölapsen kanssa, saattaisin olla enemmän hermoraunio kuin nyt. Poikalapsi on erikoinen, fantastinen asia, joka voi parikymppiselle hömelölle yksinhuoltajalle tapahtua. Nyt on hermo aivan pinkeenä, mutta silti menen kohta pussailemaan teiniviiksiä ja komentamaan nukkumaan.


Persaukisuus

Koko elämäni mittainen vaiva. Vasta viimeisen vuoden aikana olen opetellut käsittelemään persaukisuutta niin, etten koe itseäni enää uhriksi ja lannistetuksi köyhäksi. Rahaa ei ole ja sillä siisti. Ei minun silti tarvitse käyttäytyä kuin köyhä. Vihaan köyhyyttä ja olen joutunut sitä ihan liikaa kokemaan, mutta nykyään hyväksyn sen, että minulla on raha, minkä saan töitä tekemällä ja se on omaa rahaani. Maksan aivan käsittämätöntä vuokraa ja se nousee taas helmikuussa, mutta tämä tilanne ei ole pysyvä. Jossain vaiheessa elämääni tulen olemaan, jos en nyt varakas, niin ainakin kivasti toimeentuleva. Olen joskus meinannut kirjoittaa tänne avoimesti kaikki lukemat, mutta toisaalta ajattelen myös intimiteettisuojaa; olisin aika aseeton ja paljas, jos kertoisin täällä tuloni ja menoni suoraan. Ei ole silti sanottua, ettenkö jonain päivänä sitä voisi tehdä. Raha on aivan liian tabu Suomessa. Minullekin, näemmä.

Poikaystävä

Viimeiset viisi vuotta se on ollut A, jota olen haukkunut, parjannut ja välillä vähän kehaissutkin blogissani. Olemme eronneet viime keväänä ja sen jälkeen uudestaan ja välillä on ollut hyvinkin epäselvää, mikä suhteemme on. Nyt emme seurustele. Avioliiton ohella tärkein suhde elämässäni. A on erilainen ihminen, ei sellainen, johon heti haksahtaisin, vaan ihminen, jota opin rakastamaan ja jonka kanssa olen käynyt hirveästi asioita läpi. Suhteesta irrottautuminen ja eroaminen on yksi raskaimpia asioita joita olen tehnyt ja kokenut.

En ole ikinä kokenut, että tarvitsisin poikaystävää tai seurustelusuhdetta, enkä ole mikään deittailija. Seurustelen yleensä harvoin ja pitkään ja jämähdän oikein raskaasti ihmiseen, jota rakastan ja pidän kumppaninani. Silti on vaikeaa esimerkiksi asua yhdessä. En siedä kenenkään sotkuja tai vääriä tapoja kodissani. En myöskään voi muuttaa kenenkään luo asumaan. Tiedän, että olen vaikea kumppani, mutta poikaystäväni ovat yleensä olleet ystäviä suhteen jälkeenkin. Ainakin sitten monen vuoden päästä.. Kaikki miehet elämässäni, ns. poikaystävät, ovat muuttaneet minun luokseni tai sitten on hankittu yhteinen asunto. Olen ajatellut asian niin, että en halua enää poikaystäviä. Jos tapaan vielä joskus jonkun ihmisen, kenen kanssa voin olla, menen suoraan naimisiin. Sen ei tarvitse olla mikään perus-avioliitto, jossa asutaan yhdessä ja hankitaan lapsia, vaan jonkinlainen kumppanuussuhde, jossa on intohimoa mukana. En tiedä, onko sellaista olemassa, mutta ainakin haaveilen suhteesta, jossa saan asua keskenäni ja olla silti kiinteässä suhteessa ihmisen kanssa, joka on läheisin minulle maailmassa. Jos oikein hyvin menee, niin sitten hankitaan yhteinen asunto, josta tietysti pääsen pois, kun alkaa ahdistamaan.

Tällä hetkellä A on kadonnut maan pinnalta. Olen huolissani ja paniikki hiipii päälle, mutta odotan huomiseen, ennekuin aloitan mitään riehumisia. Olen yrittänyt puhelimitse ja ystäviä myös, äsken kävin avaimilla A:n kotona ja meinasin saada hyperventilaatiokohtauksen, koska kaikki pahat kauhuskenaariot pyörivät mielessäni kun hän ei ollut paikalla. Tulin kotiin ja päätin jatkaa bloggaamista. Huomenna saa vasta panikoida. Kaikki on varmasti aivan hyvin.

Panique

Olen joskus blogannut paniikkihäiriökohtauksistani. Aloin saada niitä vasta aikuisena ja uskon, että jotkut tietyt lapsuuden ja nuoruuden tapaukset ovat olleet myös paniikkihäriöitä, en vain ole tiennyt sitä silloin. En ole omasta mielestäni paniikkihäiriötyyppiä, mutta näköjään olen, koska minut on jouduttu kantamaan ulos esim. Kallion virastotalosta pökerryksissä ja olen joskus ollut työpaikan vessassa totaalisessa hyperventilaatiossa ja omasta mielestäni sydänkohtauksessa. Panique johtuu ehkä siitä, että olen aina ollut hyvin sosiaalinen ja minulla on laaja tuttava- ja ystäväpiiri. Ystävien kesken olen aika äänekäs ja näkyvä, uusien ihmisten kanssa hirvittävän ujo. Miten sellainenkin yhtälö ratkaistaan?

Päihteet

Näköjään ikuinen ongelmani. Olen hyvin nuoresta asti ollut päihdehakuinen ja kun löysin opiaatit, ajattelin kaikkien ongelmieni olevan ratkaistu sillä. Ykköspäihteekseni nousi buprenorfiini ja taistelen sen kanssa edelleen. Haaveilen usein heroiinista, koska se on ollut huume, johon olen vahvasti rakastunut. Subutex on ollut jonkinlainen korvaus- asia heroiinille(niinkuin se onkin..!?), mutta se on varmasti ikuinen ongelmani, asia, josta en helpolla pääse. Tavallaan halveksin ja inhoan sitä, mutta tunnen myös oman riippuvuuteni ja tiedän, kuinka vaikeaa on sanoa ei, kuinka vaikeaa on myöntää olevansa koukussa, kuinka vaikeaa on lähteä hakemaan apua, kun elämä on mukamas järjestyksessä ja asiat kunnossa.
Meinasin kirjoittaa otsikoksi Piri, mutta en ole käyttänyt sitä niin pitkään aikaan, että sillä ei ole oikeasti mitään merkiystä elämässäni enää. En kaipaa pöhinää nykyään, mikä on ihme, koska sillä aloitin(pilven jälkeen) ja se tuntui sopivan minulle täydellisesti, tasoittavan ja rauhoittavan minua ja sen avulla pidin asiani järjestyksessä.

Suomen päihdepolitiikka on rangaistushakuista ja epäonnistunutta. Korvaushoitoon pitäisi päästä helpommin ja korvaushoidossa aloittavien ihmisten pitäisi saada rauhassa sopeutua siihen, ennekuin heidät tuomitaan oheis- ja sekakäyttäjiksi ja heiltä evätään kaikki etuudet(päivät, jolloin ei tarvitse käydä klinikalla hakemassa lääkettä). Tunnen monta korvaushoidossa olevaa ihmistä ja moni heistä on täysin vapaa kaikesta oheiskäytöstä ja nidepiireistä, mutta heillä saattaa olla joku asia, esim. piikkikoukku, josta rangaistaan kovalla kädellä ja helposti syrjäytetään ihmiskunnasta sellaisten takia.


Pimpparikset
aka pikkuhousut

Niiden pitää olla hipster-tai mummomallia, muuten ei tule elämästä mitään. Lindexistä saa parhaat mustat jousto-mummot. Palkkapäivänä ostin parit sukkanauhoilla varusteut läpinäkyvät pinkit ja siniset pimpparikset ja olen niin kiintynyt niihin, että joudun pesemään niitä käsin iltaisin, jotta saan ne päivittäin käyttöön.

Nuorena likkana ostelin kalliitta Aubade- yms, alusvaatteita ja jossain vaiheessa suostuin käyttämään vain Calvin Kleineja. Nyt pimpparislaatikkoni on täynnä Lindexin mummokamaa ja olen ihan muikeana niistä.

Paino

Ei ollut minulle koskaan ongelma ennen kuin täytin 30v. ja paisuin 15 kg masennuslääkkeiden ja ryyppäämisen(ehkä myös vetämisen) takia. Sen jälkeen olen saanut taistella sen kanssa ja parhaillaan olen ottamassa mehevää selätysvoittoa läskeistä. Opiaatit vetävät minut ihan tukkoon ja turvoksiin, joten kun olen ilman, elimistö ja aineenvaihdunta toimivat ja olen ihan mukavan kokoinen, lihaksikas ja muutenkin kivan oloinen. Laiheliinia minusta ei enää tule, mutta olen pääsemässä inhasta turpeudesta ja epämukavasta olosta joogan avulla eroon. Alan olla sinut itseni kanssa, eli sellainen sopivan naisellinen, mitä en olisi voinut pari vuotta sitten edes kuvitella. Siis sitä, että voisin olla tyytyväinen omaan olomuotooni yli 60-kiloisena.


Perhe

Muodostuu koko ajan tärkeämmäksi minulle. Tänään syötiin myöhäinen itsenäisyyspäivän päivällinen perheen kanssa. Paikalla oli minun ja Lapsen lisäksi siskoni L. joka on gravidina ja jonka vauvan aion kaapata ja jonka aviomies ei kyennyt tänään paikalle, siskoni V. poikaystävänsä M:n kanssa(joka on miellyttävä parin tapaamisen perusteella), veljeni V. monivuotisen tyttöystävänsä E:n kera ja tietty äiti, joka tekee maailman parasta creme bruleeta Inferno2000-liekinheittimensä kanssa. Olen ylpeä perheestäni. Siskon poikaystävä oli ensimmästä kertaa syömässä meillä. Eikä tietenkään päässyt nauttimaan minun, äidin ja siskon hillittömästä kännihuudosta, koska tänään otettiin rauhallisesti, mutta kaipa hän sai esimakua siitä, mitä se tulee olemaa perheeni kanssa yleensä. Siellä kailotettiin varmasti ihan kotitarpeiksi kaikille. Äiti on aika kova. Hän pitää kasassa sellaista perhettä, jota ei ole kovin helppo pitää kasassa.

Painajaiset

Niitä piisaa. Näen hirvittäviä seksipainajaisia, jotka muuttuvat eroottisista ja ihanista unelmista ihan kuvottaviksi jutuiksi. Olen unihalvauksien armoilla, ollut hyvin nuoresta pitäen. Äiti on yrittänyt selittää, että niitä voi kontrolloida ja niistä voi saada mahtavia kokemuksia, mutta minulle ne ovat tosi vakavia asoita. Koen öisin halvauksia, sätkyjä, semi-astraalikokemuksia ja erittäin eläviä painajaisia, mutta myös aika kivoja seikkailuja. Miksiköhän en ole kirjoittanut niistä aikoihin blogiin..?

Saatanan A. ilmoitti itsestään. Minä järjestin jo hautajaisia.

-minh-

Melkein possaria

Esmeraldan hanurista lähtee nyt yksi viisi euroa maksanut johto vahvistimeen ja elämä hymyilee. Voin huudattaa iTunes-kirjastoani kunnon skobeilla. Aika pienestä voi olla kiinni hyvä mieli. Mutta on tässä muutakin. Viime viikonloppuna äiti ostaa rempaisi minulle uuden sängyn. (Se onkin ensimmäinen uusi sänkyni sitten vuoden 1988, jolloin isäni osti minulle patjan kun muutin kommuuniin asumaan.) Rautanyrkki aka Futoninraiska lähti samalla kyydillä pois kun uusi sänky tuli taloon. Sänky on tietysti runkopatja, mutta ei suinkaan se liikkeen halvin ja heppoisin, jollaisen luulin saavani. "Ei mikään nuorisosänky", sanoi myyjäkin. Nyt iloitsen tuskattomasta nukkumisesta uudessa ihanassa huvipurressani. Siinä on mahtava laivameininki ja se on korkea, eli kun herää, pääsee helposti lattialle, eikä tarvitse nousta mistään syövereistä, kuten Rautanyrkistä.

Sängynostoreissu oli hiukan traumaattinen muilta osin. Myöhästyin äidin tapaamisesta viisi minuuttia ja hän haukkui minut pataluhaksi steissin edessä. Heti perään sain tarkastusmaksun metrossa(mitä ne oikein kuvittelee? Kun olen saanut säästettyä 80€ sakkoa varten, ei ole enää toivoakaan minkään matkakortin ostamisesta. Vähän porkkanaa kehiin, hei pliis!)ja Itiksessä joku oli päästänyt pippuri- tai kyynelkaasua kauppakeskuksen tuulikaappiin ja äiti soitti poliisille. Päätä särki koko päivän, enkä pystynyt ravintolassa tilaamaan ruokaa, kerrankin kun olisi joku muu maksanut.

Heti, kun aloitin asunnon sisutus- ja remonttisuunnitelmat, sähköpostiini on ilmestynyt vaihtotarjous. Niinhän se tietysti menee. Olisi ihan kiva päästä muuttamaan täältä pian, koska vuokra nousee taas helmikuussa ja nyt sellaisiin määriin, että en enää yksinkertaisesti pärjää. Tutustun vaihtotarjoukseen viikonloppuna, nyt olen aivan liian väsynyt keskittymään.

Olen käynyt lääkärissä, varannut hammaslääkärin ja menen huomenna labraan. Nyt katsotaan, mitä tästä tomumajasta on enää jäljellä ja olenko jo ihan B-luokan tavaraa. Pitäkää peukkuja, että tässä olisi vielä muutama vuosi jäljellä.

Olen katsonut muutamia hyviä elokuvia ja kekkaissut mahtavan sarjan, jota nyt katson aivan intona, nimittäin True Blood.
Vampyyreja!



Elokuvista mainitsen aivan mainion Pineapple Expressin(saako periaateraittiille 16-vuotiaalle näyttää myssykomedioita?), ihan katsottavan Zack and Miri Make a Porno, Tropic Thunder(aivan kipeä!) ja Painted Skin, joka on kiinalainen kummitustarina.

Fäshön-puolella ei mitään kummempaa, olen ostellut hirveästi erivärisiä sukkahousuja ja rajauskyniä ja suunnittelen hiusten sävytystä. Se on kyllä aika pelottavaa, kun en ole mitään väriä laittanut vuoteen, oma väri kasvaa kovaa vauhtia ja tukka voi hyvin. Harmaat vain kiusaavat ja haluaisin, että hiukseni olisivat mielenkiintoisemman väriset. Minulla on taas joku ulkonäkökriisi. Tunnen itseni värittömäksi hiireksi, vaikka haluaisin olla mielenkiintoisen näköinen, sellainen, jolle ihmiset haluaisivat tulla juttelemaan, mutta kun en ole. Kompensoin hiirimäisyyttäni vihreällä eyelinerillä ja oransseilla sukkahousuilla. Tsiisus, miten lapsellista...

Tästähän onnistui pusertumaan melkein possaripostaus, mutta ei ihan kuitenkaan.
Odotan taas viikonloppua kieli pitkällä. Odotan sitä, että saan kadota ihmisten ilmoilta. En ole buukannut viikonlopuksi kuin sunnuntain päivällisen äidin luona, eikä se ole yhtään paha. Muut buukkaukset olen torjunut, koska viime viikkoina on joka viikonloppu ollut kaikenmaailman aamuheräämisiä ja sovittuja juttuja ja minä olen väsynyt. Viime sunnuntaina olin kirpputorilla myymässä. En ollut pakannut mitään, joten aamulla puoli kahdeksalta vedin vaatehuoneista muutaman hyllyllisen kasseihin ja heitin perään kirjoja ja levyjä. Tienasin aamupäivän aikana yli 70€ ja pääsin yli puolista tavaroista eroon. Pian uudestaan myymään, oli erittäin vapauttavaa.

Siskoni ja hänen miehensä saavat vauvan! Se tarkoittaa myös sitä, että tältä tädiltä poistuivat vauvapaineet kertaheitolla(elleivät ne sitten moninkertaistuneet kertaheitolla, mene ja tiedä); minun ei enää tarvitse! Saan hoitaa siskon vauvaa sydämeni kyllyydestä ja olla se vinksahtanut täti, joka voi vain polttaa ketjussa, puhua rumia ja näyttää huonoa esimerkkiä koko ihmistaimen kasvuiän, eikä lastis tule kolkuttelemaan ovelle. Täydellistä.
-minh-