Kuusiviikkoiskatsaus

Epävarmasti ja haparoiden kirjauduin sisään blogiin ja löysin kahdeksan kommenttia, joita en ole edes käynyt katsomassa. Kiitos niistä. Tämä ei nyt ole yhtään helppoa tämä bloggaaminen, mutta olen kaivannut sitä kovasti. Ja sitäpaitsi, pakkohan mun on päivittää, että siellä Pulttilassakin joskus päivitettäisiin!

Kevät on ollut tosi raskas, yhtä tervanjuontia ja vääriä valintoja, periksiantamista, raskasta masennusta, jossa olen kahlannut kainaloita myöten. En ole edes osannut ajatella, miten tästä selviäisi. Niimpä olen jättänyt asiat roikkumaan ja puolitiehen, tehnyt vain välttämättömän hengissäpysymiseksi.
Masennus on alkanut jo kauan sitten, mutta en ole suostunut myöntämään sitä. Olen ollut viisi vuotta niin masennuslääkevastainen, nyt tajuan, että pakko niitä on kokeilla, saada vähän vetoapua.

Itseinhossani ja masennuksessani olen pystyttänyt muurin itseni ja muiden ihmisten väliin. En osaa luottaa, avautua, pyytää tukea ja apua. Sen takia olen jäänyt yksin, enkä voi siitä paljon muita syytellä.

A:n kanssa on mennyt huonosti tosi pitkään, olen pitänyt hänetkin käsivarrenmitan päässä itsestäni ja tokihan siihen on ollut sitten mielisairaan horoperseen hyvä yrittää kiilata väliin. Sabotoida meitä yhdessä ja erikseen. Ilmatilaani on hyökätty, enkä anna sitä kovin helposti anteeksi.
Meillä ei ole ollut keskusteluyhteyttä aikoihin, enkä ole itse jaksanut tai uskaltanut ottaa asioita puheeksi. Kuusi vuotta tässä on vatkattu ja järjestelty suhdetta minun ehdoillani, välillä yhdessä asuen, välillä erossa, välillä muka-seurustellen, kriisejä ja selkkauksia on ollut, eikä niitä ole edes selvitetty kunnolla. Tai suoraan sanottuna niitä ei ole selvitetty mitenkään.

Tämän viimeisimmän selkkauksen aikana olen tajunnut, etten halua luopua A:sta, en halua muka-seurustella tai tapailla, pitää yllä mitään viikonloppuystävyyttä. Missäköhän vaiheessa minusta on tullut yli-itsenäinen, sellainen joka haluaa kontrolloida kaikkea, päättää kaikesta ja tehdä kaiken itse ja yksin? Varmaankin joskus avioeron jälkeen. Tässä minulla on kuitenkin ihminen, joka minua rakastaa ja joka on aina auttanut ja tukenut niin hyvin kuin on pystynyt, minä olen säännöstellyt omaa osuuttani suhteeseen. Nyt on paljon miettimistä ja selvittämistä. En haluaisi lopettaa tätä kuitenkaan, vaan uskaltaa heittäytyä ja katsoa, mitä voi tapahtua. Miksi olla suhteessa, jos ei salli siihen mitään etenemistä tai tulevaisuudennäkymiä?

Sitten on vielä duuniasiat, joudutaan lomautuksille ja minä joudun sossuun tai kadulle, en tiedä vielä. Jokatapauksessa on varmaa, etten jää tuohon työpaikkaan, olen hakenut kouluun ja puserran itseni läpi jos pääsen, vaikka väkisin.

Musiikista on onneksi aina iloa ja lohtua. PJ Harveyn ja John Parishin levy on mielettömän ihana, heinäkuussa Eagles Of Death Metalin keikalle ystävän yllätyksenä hankkimilla lipuilla ja paljon kaikkia ihania levyjä ja keikkoja muutenkin.

Sisko saa vauvan kesäkuussa, siitä olen ehkä eniten innoissani.

Nyt menen keittämään puuroa ja pyhittämään vapaapäiväni lukemalla Edith Södergrania ja ehkä vähän Auli Mantilan Varpusta.

-minh-