Finland- 1 point

Elämäni järkyttävin keskiviikko oli tällä viikolla. Siskoni synnytys käynnistettiin tiistaina alkuillasta ja keskiviikkona iltapäivällä äiti soitti itkien, että pitää nähdä heti. Muistan kaiken kuin hidastettuna ja kursivoituna. Ryntäsin asemalle äitiä vastaan ja purin kynsiäni polvet täristen sen kaksi minuuttia, jotka jouduin odottamaan. Olin varma, että sisko ja vauva ovat molemmat kuolleita. Äiti sitten tuli ja vei minut seinän viereen ja kertoi, mitä oli kuullut siskon miehen äidiltä, kun ei siskon miestä saanut kiinni. Synnytys oli mennyt ihan pieleen ja ollut niin vaikea, että vauva oli runnottu imukupilla ulos, yhden pisteen poika, ja heidät molemmat oli kiidätetty vain pois. Sisko leikkaussaliin ja vauva Lastenklinikalle. Molemmat meinasivat kuolla. Menin ihan shokkiin ja jouduin odottamaan äidin kanssa muutaman tunnin, ennenkuin kuului mitään. Onneksi vauva alkoi toipua nopeasti ja sisko myös. Pääsimme synnärille jo alkuillasta ja systeri oli hereillä ja ihmeen reipas. Vauvan käyrät näyttivät hyviltä ja hän on kaikinpuolin terve. Eilen hän pääsi jo synnytyssairaalan lastenosastolle ja tänään kävimme katsomassa. Mieletön, upea, kaunis ja pahantuulisen näköinen poika! Niin ihana! Täydellinen! Siinä se vain nukkui ja väänteli naamaansa. Vielä hän sai sokeriliuosta ja punasoluja oli saanut aiemmin; siskolle vaihdettiin veri, koska meinasi vuotaa kuiviin.

Olen tässä pari päivää ollut mielettömän uupunut ja pänsärkyinen ja miettinyt yötä myöten, että mitä jos L. ja vauva tai jompikumpi olisi kuollut. Se oli lähellä ja silloin kun sitä pelättiin, kun ei tiedetty mitään, koin sellaista kipua ja ahdistusta, etten ole varmaan ikinä ennen kokenut. Äiti oli ihan romuna, muut eivät vielä tienneet mitään. Kaikelta putosi pohja pois. Muutaman tunnin leijuin tyhjän päällä, odottaen. Oli ihana nähdä sitten systeri sairaalassa miehensä kanssa iloisena ja varmana siitä, että vauvalla on kaikki hyvin.
Herranjumala, mikä päivä! Varsinkin, kun olin etukäteen niin varma, että kaikki menee loistavasti, sisko vaan pykäisee vauvan ulos ja se on siinä. Synnytys ei vain koskaan ole sellainen, jonka voi suunnitella tai joka menee automaattisesti hyvin, vaikka kaikki menisi melkein loppuun asti normaalisti. Onneksi olen puhunut lapsuudenystäväni kanssa joka on kätilö ja hän vakuutteli minulle alusta asti, että terve ja täysiaikainen vauva yleensä toipuu todella hurjastakin synnytyksestä hyvin. Naisilla se on vähän erilaista, kun synnyttäjien ikä on noussut. Minä synnytin 20-vuotiaana kohtuullisen helposti(olihan siinä kaikkea, mutta olin kuitenkin nuori ja vahva) ja toivuin käsittämättömän nopeasti, mahakin vetäytyi kasaan kahdessa päivässä kokonaan. Systerikin on 35, eli synnyttäjäksi aika vanha, vaikka onkin hyvässä kunnossa. Toivon, ettei siitä jää henkisiä traumoja niin, että eivät uskalla hankkia lisää lapsia synnytyspelon takia.

Olen luvannut hankkia vauvalle mobilen ja haluan myös ostaa vaatteita ja kaikkea mahdollista tavaraa. Hillitön vauvakuume päällä! Miten ne voikin olla niin uskomattoman ihania vastasyntyneinä? Siskon pojalla on imukupin takia murjottu pää, eli omituisen muotoinen vielä, mutta kasvot ovat siropiirteiset ja ihanat, pehmeät posket ja murjottava ilme, pienenpienet silmäripset ja se päästelee ihania pikku ääniä nukkuessaan. Olen onneni kukkuloilla!

Kämppäasia alkaa pikkuhiljaa selvitä, viikonloppu pitää ravata vielä katsomassa, mutta uskoisin, että ensi viikon alussa jo tiedetään enemmän. Pitäkää peukkuja!
-minh-