Vuosimeemi

edit. 1.2.



Olen tehnyt joka vuosi tämän saman meemin ja teen sen nytkin, vaikkakin hiukan jälkijunassa.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2008 mitä et ole tehnyt koskaan aiemmin?

Valitettavasti en varmaan mitään kauhean mullistavaa. Taisin olla ensimmäisellä täyspitkällä lakisääteisellä kesälomalla, 4 viikkoa yhteensä. Kuinka ihmeellistä!

2.Piditkö uudenvuodenlupauksesi ja teetkö enemmän ensi vuodelle(siis tälle vuodelle)?

Taisin luvata jotain vetämiseen ja laihtumiseen liittyvää. En pitänyt, enkä vahingosta viisastuneena tehnyt tälle vuodelle lupauksia. Toiveita kyllä esitin universumille.

3.Synnyttikö kukaan läheisesi?

Ei kukaan kovin läheinen.

4.Kuoliko kukaan läheisesi?

Mummi kuoli pääsiäisen tienoilla, viimeinen isovanhempani.

5.Missä maissa kävit?

Ranskassa ja Kreikassa.

6.Mitä sellaista haluaisit 2009 jota puuttui vuonna 2008?

Uuden asunnon toivoin löytäväni syksyn 2008 aikana, se olisi mielettömän tärkeä juttu tänä vuonna löytää. Tietysti toivoisin tasapainoa ja mielenlujuutta, jota minulta puuttui viime vuonna. Tietysti toivoisin laihtumista ja enemmän rahaa.

7.Mitkä vuoden 2008 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?

Muistan erittäin hyvin pääsiäisen 2008, koska silloin päätin lopettaa suhteen A:han. Se oli ikimuistoisen kammottava pääsiäinen.
Muistan myös kesälomaviikon, jonka vietin yksin saaressa kesä-heinäkuun vaihteessa.
Vaaliviikonloppu lokakuussa on jäänyt myös mieleen. Ei kuitenkaan vaalien takia.

8.Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna(2008)?

Töissäkäynti ja arjen pyörittäminen. Se, että maksoin vuokran ajallaan joka kuukausi. Myös se, että sain maksettua jättivelan äidille siivoamalla joka viikko hänen luonaan. En luistanut siitä kertaakaan ja tuntui tosi hyvältä, kun vuoden urakka oli suoritettu, olin ylpeä itsestäni.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?

No vissiin se uudelleen koukuttuminen ja yleensäkin subun kanssa pelleily. Se, etten saanut ihmissuhdeasioita kunnolla selvitettyä vaan jätin roikkumaan ja tuotin toiselle tuskaa omien voimien loppumisen takia.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?

Jalka murtui kaksi kertaa. Kärsin elämäni ensimmäisen hiiviksen. Muutoin olen ollut helvetin terve. En kärsi enää masennuksesta, kilpirauhaslääke on puolitettu ja kaikki mahdolliset arvot ovat "erinomaisia". Selkä ei pahasti kiukuttele ja reikiä nolla. Ainoa sairaus on siis tämä riippuvuussairaus, josta paraneminen on tärkein asia elämässäni tällä hetkellä.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Mitään isoa en ostanut viime vuonna. Ehkä Vagabondin prätkäsaapakset. Käytän niitä koko ajan ja ne ovat niin mukavat, lämpimät, laadukkaat ja hyvännäköiset, että uskon käyttäväni niitä seuraavat viisi vuotta. 112€(muistaakseni) hinta oli mielestäni kohtuullinen tähän nähden. Iloitsin myös kovasti Kreetalta ostetusta nahkalaukusta, kunnes se hajosi. Syksyllä löysin Goshin superkestävät eyelinerit ja ostin niitä joka värissä,turkoosi, vihreä, sininen, musta ja violetti..
Kaikki ostamani levyt ovat olleet mahtavia sijoituksia.

12.Kenen käytös herätti hilpeyttä?

Omani, joskus.

13. Kenen käytös masensi?

Keväällä Lapsen lintsaaminen ja A:n sekoilu. Yleisesti ottaen oma käytös.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Vuokranmaksuun.

15. Mistä olit oikein, oikein innoissasi?

Matkoista, kirjoista, musiikista.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2008?

Äh, vaikeaa. Sanoisin, että tämä.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko

a) surullisempi vai onnellisempi?
Jos vertaan nyt olotilaa 2007 ja 2008, niin 2008 olin ehkä vähän onnellisempi. 2007 oli niin sekava ja olin itse niin sairas. Ensin kamasta ja sitten vieroituksesta. Ihmissuhteet olivat tosi sekaisin ja liikuin huonossa seurassa. 2008 pääsin kivempaan paikkaan töihin ja olin jämäkämpi monissa asioissa. Lapsen kanssa suhde parani 2008 huomattavasti.

b)laihempi vai lihavampi?

Ihan yhtä lihava. Välillä laihduin, mutta sitten taas bullistuin. Kesällä 2008 minulta kysyttiin, koska lapsi syntyy ja sain sitä trauman. Tosin näin ystävääni pitkästä aikaa talvella ja hän sanoi, että olen laihtunut, tai ainakin terveemmän ja paremman näköinen.

c) rikkaampi vai köyhempi?

Erittäin vaikea kysymys. 2007 alkupuolella elin vielä reteästi jättäen vuokria ja laskuja maksamatta ja se kaikki kostautui sitten alkusyksystä, kun meinasin saada häädön. 2008 hoidin raha-asiani niin, että tyhjensin palkkapäivänä tilini vuokraan ja laskuihin ja elimme yleensä kuukauden sellaisella viiden euron päiväbudjetilla ja viikkoja täysin nollilla. Asumistuki lakkautettiin ja sitä peritään takaisin lapsilisästä, joten pakko sanoa köyhempi.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Joogaa. Kausittain olen joogannut paljonkin, mutta rahatilanteen takia en ole voinut ostaa korttia joogasalille ja kotijooga tuppaa jäämään aina parin viikon jälkeen.
Toivoisin myös kirjoittaneeni, sekä harrastaneeni seksiä enemmän.

19.Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

No mitäköhän..? Tietysti vetämistä. Toki olisin voinut nalkuttaa Lapselle myös vähemmän ja juoda vähemmän kaljaa.

20. Miten vietit joulua?

2007 perinteisesti oman perheen ja A:n perheen kanssa. Oman perheeni kanssa sovimme lahjattomasta joulusta.
2008 aaton perinteisesti oman perheen ja A:n perheen kanssa. Sitten pakenin muutamaksi päiväksi kokonaan pois ja vietin yhden elämäni parhaista jouluista kaukanapoissa.

Joulu on minulle stressaavaa aikaa ja poden hirveää huonommuutta, kun ei ole varaa kunnon lahjoihin, ei energiaa siivota, eikä kutsua ihmisiä meille. Toivon, ettei Laps ole kauhean traumoissaan näistä meidän anti-jouluista.

21. Rakastuitko vuonna 2008?

E.

22. Kuinka monta yhdenyön juttua?

Ei yhtään.

23.Suosikki-tv-ohjelmasi?

Sarjoista ehdottomasti True Blood, joka ei vielä ole Suomen telkkariin päätynyt. Paras sarja ikänä. Tietysti Tehis, milloin sitä näki, Mad Men, Crash, mitä noita netistä ladattuja sarjoa nyt tuli katsottua. Tietty Huippis Lapsen kanssa on ollut aina maanantai-iltojen riemu, sekä syksyllä BB, johon taisin jämähtää aika pahasti viime vuonna.

24. Vihaatko nyt ketään jota et vihannut vuonna 2007(2008?)

Ei ole enrgiaa vihaamiseen, mutta ehkä sitäkin löytyy vielä tämän vuoden aikana.

25.Mikä oli paras lukemasi kirja?

Nyt ei tule mieleen muita hyviä kirjoja kuin Anita Konkan Halujen puutarha. Ai niin, Kreetalla luin Amy Tanin The Bonesetter´s daughter, sekä Esther Freudin Love falls, joista pidin kovasti.

26.Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Niitä on liikaa lueteltavaksi. Musiikillisia löytöjä tulee viikottain ja Esmeralda on aivan turvoksissa musiikista.

27.Mitä halusit ja sait?

Halusin talouden tasapainoon ja eroon vuokraveloista. Vuokraveloista pääsin, talous tasapainoilee edelleen. Halusin, että Laps jatkaa koulunkäyntiä ja hän aloitti syksyllä iltalukion. Halusin kesälomalla matkalle ja pääsin viikoksi Kreetalle A:n ja Lapsen kanssa.

28.Mitä halusit muttet saanut?

Halusin asunnon, joka olisi puolet halvempi kuin tämä. Onnistuin henkisesti päästämään irti tästä kämpästä ja valmistauduin muuttamaan kauemmas keskustasta, pienempään, kämäisempään ja epäviihtyisämpään asuntoon. Ei onnistunut, vaikka kuinka hain.

29. Mikä oli suosikkileffasi tänä(2008) vuonna?

Katsoin varmaan satoja elokuvia. Muistan joitakin hyviä, mutta lähinnä 2008 on jäänyt mieleeni keskinkertaisena leffavuotena.

30.Mitä teit syntymäpäivänäsi ja miten vanha olit?

En muista. 36 vuotta.

31.Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?

Uusi asunto ja onnistunut vieroitus.

32.Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2008?

Minihame, lyhyt mekko, tunika tms. ja erivärisiä eyelineriin mätsääviä sukkahousuja. Saappaat muulloin, lätsyttimet kesällä jaloissa. Grunge on jäänyt pahasti päälle, eli isoja villatakkeja, mekkoja ja Dr. Martenseja. Ei suuria muutoksia. Otsatukan hankin keväällä 2008 ja kadun sitä kerran viikossa. Lopetin hiustenvärjäämisen 20 vuoden jälkeen talvella 2007, enkä ole vieläkään uskaltautunut laittamaan edes sävyä päähäni.

33. Mikä piti sinut järjissäsi?

Arki, työssäkäynti, Laps.

34. Mikä poliittinen asia herätti mielenkiintosi?

Raivon ja turhautumisen ainakin herätti Israelin toimet Gazassa.

35. Ketä ikävöit?

Välillä ikävöin ihan hulluna tietämättä kohdetta, välillä taas Kataa ja välillä L:ää.

36. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?

Kaikki oli ihan parhaita ja on edelleen. Ja miksei olis.

Nämä numerot ei nyt mene yhtään siinä järjestyksessä kuin pitäisi, eli välistä puuttuu jotain tai olen muuten vain sössinyt jotain. Antakaa anteeksi. Menen katsomaan leffaa.

-minh-

It´s a boy!

Tarjoilen teille nyt teini-ikäisen pojan kanssa asumisen hyvät ja huonot puolet, koska mieleeni tuli eilen finniä puristaessani niin paljon hyviä puolia ja mietin hetken, millaista olisi, jos minulla olisikin tytär...peloittavaa. Tämä on siis tarkoitettu lähinnä yksinhuoltajaäideille joilla on poikalapsi.

1. Ruoka

Teini-ikäinen poika syö paljon. Ja paljolla tarkoitan nyt PALJOA, eli suunnilleen puolitoista tai kaksi kertaa sen, minkä tällainen keski-ikästyvä naisenkäppänä ruokailee.

Huonoa siinä on se, että teini syö yksinhuoltajaäitinsä vararikkoon. Ruokaan menee rahaa saman verran kuin kolme-nelihenkisellä perheellä ja näillä tuloilla se voi käydä melko ahdistavaksi joskus. Toinen huono puoli on se, että ruokaa saa kantaa selkä vääränä joka päivä kaupasta ja silti jääkaappi ammottaa tyhjänä aina kun tulee kotiin. Tuntuu, kuin sitä lappaisi sapuskaa pohjattomaan kaivoon.

Hyviäkin puolia on: teini-ikäinen poika arvostaa ruokaa, jota hänelle laitat, vaikka se olisi millaista pekonia, eli skeidaa. Koska hän on aina nälkäinen, ruoka saa olla mielellään nopeasti valmistuvaa ja helposti syötävää. Einekset putoavat ihan samalla tavalla kuin kokolihapihvit ja hitaasti, rakkaudella väännetty kotiruoka. On mieltäylentävää katsoa, kun teini-ikäinen poika hihkuu ilosta kun hänen lautaselleen mätetään purkillinen valmislihapullia ja pussimuusia.

Lisäksi teini-ikäinen poika vähentää poisheitettävän ruuan minimiin, eli olemattomalle tasolle. Jos et itse jaksa syödä lautastasi tyhjäksi, hän huitaisee sen mielihyvin puolestasi napaansa.

2. Ihonhoito

Teini-ikäisillä pojilla on yleensä finnejä ja mustapäitä. Niiden poistamiseksi ja torjumiseksi talossa on aina massiivinen finnintorjunta-arsenaali, Clearasil sun muut. Se on positiivista varsinkin silloin, kun huomaat itse kärsiväsi jonkinlaisesta keski-iän finnihyökkäyksestä. Kun naamaan ilmestyy ärhäkkä näppylä, pojan myrkyillä se kukistetaan tehokkaasti kuoliaaksi. Lisäksi voit verrata iho-ongelmiasi teini-ikäisen pojan iho-ongelmiin ja melko varmasti selviät voittajana. Pojalla on kuitenkin aina huonompi iho kuin sinulla ja täten itsetuntosi pysyy kasassa.

3. Vaatteet

Monet teini-ikäiset ovat hyvin muotitietoisia ja ajavat vanhempansa vararikkoon jatkuvilla vaatekinuamisillaan. Onneksi on sellainenkin laji, kuin Laps. Eikä hän ole edes mikään harvinaisuus. Hänellä on kahdet samanlaiset housut, joita hän käyttää ja sen lisäksi tarvitaan noin viisisataa sukkaparia, sadat bokserit ja viitisenkymmentä t-paitaa. Jokunen pitkähihainen on hyvä olla varastossa, mutta yleensä sen asian ajaa viiden samanlaisen perushupparin varasto.

Teini-ikäinen tytär, jos hän on kiinnostunut vaatteista, vaatii samanlaisen vaatebudjetin kuin omasi ja kolminkertaistaa sen nopeasti erilaisia henkisiä kiristyskeinoja käyttäen. Minulla on nimittäin tietoa näistä asioista muutaman ystäväni kautta.

Teini-ikäinen poika varastaa kaikki bändipaitasi, mutta ainakin tiedät, että hän kulkee julkisesti vain hyvien bändien nimiä paidoissaan. Toki hänellä on lisäksi omat, joskus kyseenalaisetkin bändipaitansa, mutta se ei ole enää sinun ongelmasi, koska teini-ikäinen poika näyttäytyy harvoin kanssasi missään ihmisten ilmoilla. Teini-ikäinen tytär sen sijaan saattaa varastaa kaikki vaatteesi, etkä sinä voi asialle oikeasti yhtään mitään.

Sinun ei koskaan tarvitse ostaa itsellesi sukkia, kun voit napata teini-ikäisen pojan mustien sukkien varastosta mitkä tahansa käyttöösi. Mustat sukat ovat loistava keksintö, niitä ei tarvitse lajitella eikä järjestellä pareittain, ellei sitten sattumalta pidä kyseisestä touhusta. Minä pidän ja saan halutessani viikoittain, tai vaikka päivittäin, järjestellä satoja sukkia pareihin.

4. Tekninen tuki

Suurin osa teini-ikäisistä pojista on riippuvaisia tietokoneistaan ja kaikista teknisistä laitteistaan. Sinun ei tarvitse tietää mitään eikä tehdä mitään, koska tukihenkilö on aina viereisessä huoneessa. Teini hoitaa koneesi päivitykset ja levyasemien eheytykset, virustorjunnan ja cd- ja dvd-levyjen polttamisen. Homman voi viedä aika pitkälle, kuten meillä: minä en osaa käyttää kaukosäätimiä enkä tajua digiboksista mitään. Laps laittaa minulle telkkarin päälle ja tulee hätiin, kun kiljun epätoivoisena kaukosäätimet kädessä yrittäessäni vaihtaa kanavaa.

Teini-ikäinen poika myös kertoo sinulle mitä kannattaa maksaa ja mistä laitteesta, hänellä on viimeisin tekninen tietous hallussaan. Parhaassa tapauksessa hän hoitaa laiteostokset esim. huuto.netissä puolestasi, ettet tule huijatuksi ja aseta häntä häpeään.

Myös eteisen lamppu tulee vaihdetuksi, minä en yllä siihen jakkaraltakaan, mutta Laps vaihtaa lampun n. kerran viikossa sen poksahdettua ja hoitaa myös varalamppujen hankinnan.

Lasken tähän tekniseen puoleen myös sen, että teini-ikäisen pojan puhelinlaskut pysyvät hyvin pieninä. Hän puhuu puhelimessa vain pakolliset asiat ja tekstaakin pelkkää asiaa. Tytöillä usein on toisenlainen suhde kännykkään. Ystäväni juuri kertoi, että hänen tyttärensä puhelinlaskut ovat 130€/kk. Minä laittaisin saldorajan tai hankkisin pre-paidin tuossa tilanteessa, mutta heillä on kuulemma vain alistuttava ja maksettava.

5. Naiset

Teini-ikäisen pojan yksinhuoltajana on sikäli mukava olla, että olet hänen naisihanteensa forever. Olet hänen mielestään aina maailman kaunein nainen ja kaikki julkkisnaiset, joita hän kuolaa, ovat vain hieman jalostetumpia versioita sinusta itsestäsi. Sopii toivoa, että tulevat tyttöystävät/vaimot/hoidot ovat hyvin paljon itsesi tyyppisiä, jolloin tulet heidän kanssaan mainiosti toimeen.

Teini-ikäiselle pojalle voi antaa neuvoja tyttöasioissa, mutta seksivalistusta hän ei äitinsä suusta halua kuulla. Onneksi on kirjoja, joita voi lykätä pojan kouraan ja toivoa että hän lukee ne. Jos isä on maisemissa, hänelle voi lykätä tämän ikävän velvollisuuden ja itse pestä kätensä koko seksivalistushommasta.

Tyttären kanssa on varmasti erilaista. Teini-ikäiset tyttäret usein häpeävät ja halveksivat äitejään, ainakin jossain vaiheessa. Ja ihmiset vertailevat äitejä ja tyttäriä.

6. Vapaa-aika

Teini-ikäisen pojan yksinhuoltajaäiti todennäköisesti potee syyllisyyttä siitä, ettei vietä tarpeeksi paljon laatuaikaa poikansa kanssa. Onneksi se on hyvin helppoa. Teinipoika on tyytyväinen silloin, kun hän saa istua sohvalla katsomassa kanssasi kung fu-elokuvia ja syömässä pizzaa. Suorastaan ekstaasissa hän on leffassakäymisestä ja pelaamisesta. Lautapelit, Guitar Hero, Tomb Raider, shakki, palapelit, pokeri, kaikki käy ja sinun tarvitsee vain pelata ja jauhaa paskaa. Sinut voitetaan kuitenkin kaikessa aina ja se pitää teini-ikäisen pojan itsetunnon kohdallaan.

Kun pojalla on kavereita käymässä, hän hoitaa itse kaiken ruuasta(noutopizzaa tai hampurilaisia) nukkumajärjestelyihin(patja ja makuupussi lattialle), eikä todellakaan kaipaa sinua osallistumaan mihinkään. Parempi pysytellä vain omassa huoneessasi ihan hissukseen, ethän halua nöyryyttää lastasi hänen kavereidensa edessä. Sinun ei tarvitse, etkä oikeastaan edes saa jutella niiden jurojen rasvalettien kanssa. Olet täysin näkymätön omassa kodissasi, kunhan pidät vain säällisesti vaatetta päälläsi ja pysyttelet pois teinin huoneesta. Sinua ei tarvita eikä todellakaan kaivata.


No, tulihan näitä jokunen. Stereotyyppistä ja kärjistettyä toki, mutta meillä eletäänkin stereotyyppistä elämää ja kaikki tämä on ihan todellista ja normaalia kuulemma muillakin.
Olen juuri kuullut ystävältäni hänen elämästään Lapsen ikäisen tytön kanssa ja voin kertoa, että meillä on asiat hyvin. Ainakin se on yksinkertaista. Minulla ei ole mitään tyttöjä vastaan, mutta koen, että minulle sopii hyvin poikalapsi, juuri yksinkertaisuuden vuoksi. Tuskin enää hankin lapsia, mutta jos niin kuitenkin vielä pääsee käymään, olisin vasta nyt valmiimpi tulemaan tyttölapsen äidiksi. Tuntuu, kuin joku 20 vuoden ikäero tyttäreen olisi vaikea, mutta 40 vuotta muuttaa jo paljon.

Tavallaan toivon, että siskoni kesällä syntyvä vauva olisi tyttö, pääsisin tutustumaan siihenkin puoleen. Minä olen nimittäin jo luvannut, että kaappaan lapsen itselleni hoitoon niin usein kuin mahdollista. Iloitsen tätiytymisestä ja haluan olla hyvä täti siskon lapselle. Kun se nyt vaan syntyis, tämä odottaminen on ihan kauheaa!


-minh-

Meemi ja luettua

Gata haastoi minut kertomaan 5 positiivista ja ihanaa asiaa itsestäni. Minut on muutama muukin haastanut siihen kuusi faktaa-meemiin, jossa kerrottujen asioiden tulee olla vain satunnaisia faktoja, eikä niitä ole ennalta märitelty positiivisiksi tai negatiivisiksi. Olen aloittanut useita postauksia niistä ja muista aiheista, mutta näköjään jätän ne aina kesken, enkä voi enää palata keskeneräiseen merkintään, vaan joudun aina aloittamaan alusta ja kirjoittamaan ihan eri asioista, kuin niissä keskenjätetyissä. Miksiköhän. Ehkä se on juuri tämä bloggaamisen vaikeus viime aikoina, niin pitkän ajan takaa. Kun joutui oikeasti miettimään, miten antaisi vähän paremman kuvan itsestään ja ne asiat, jotka oikeasti mieltä painoivat, joutui vain siirtämään syrjään ja kirjoittamaan aamusivuille tai päiväkirjaan(joita molempia olen pitänyt tosi huonosti jo muutaman kuukauden). Eikä se ole sama asia. Päiväkirja ja aamusivut ovat tosi terapeuttisia, mutta ekshibitionisti minussa vaatii tulla julkaistuksi ja mielellään myös luetuksi.

Joka tapauksessa, kuusi asiaa minusta:

1. Olen tosi hyvä uimaan sammakkoa. Uin enimmäkseen pää vedenpinnan yläpuolella ja saan siihenkin älyttömän hyvän vauhdin. En edes hengästy uidessa(kun taas viikko sitten juostuani parinkymmenen metrin ylämäen junaan, meinasin kusta housuun, yrjötä ja kuolla ja voin huonosti vielä tunti sen jälkeen) ja voin posottaa pari kilsaa hymyhuulena ja kovaa.

2.Mätsään eyelinerin sukkahousihin, tai toisinpäin. Esteettinen silmäni vaatii myös, että kynsissä on oltava jotain sukkahousuihin ja silmiin sopivaa väriä. Tosin tästä myös repsahtelen välillä.

3. Silittäminen ja pyykin ripustaminen ovat parhaita kotitöitä. Vaikka myönnänkin, etten omista silityslautaa, enkä ole silittänyt mitään pariin vuoteen. Myös sukkien pareittain järjestely ja kuivausrummun nukkasihdin puhdistaminen ovat suurta mielihyvää tuottavia hommia.

4.Unohdan kaiken oppimani välittömästi opittuani sen. Opin kunnolla ainoastaan toiston kautta. Esimerkiksi jonkun laitteen, kuten kameran käyttö vaatii pitkää harjoittelua ja ensimmäiset kaksikymmentä kertaa olen puikoissa kuin ensimmäistä kertaa. En muista yhtään mitään sanallisesta opetuksesta missään asiassa. Tämä liittyy niihin kiisteltyihin ad/hd-piirteisiini ja häiritsee minua joskus kovasti. Sitä joutuu peittelemään ja esittämään, että tajuaa, kun ei tajua mitn.

5. Kokkaan lonkalta, mutta leivon ohjeiden mukaan. Olen aika hyvä laittamaan ruokaa ja minulla on siinä jopa todella hyviä hetkiä(poikkeuksiakin on, kuten viimeviikkooinen valmisruokaepisodi: pussimuusista tuli liisteriä, kalapuikkeleista kivikovia keppejä ja kukkakaalit paloivat kivikoviksi mustiksi kikkareiksi kattilan pohjaan...). Jos luen jonkun reseptin, luen sen hajamielisesti ja teen sitten fiiliksen mukaan. Usein onnistuu, joskus taas ei. Mutta kun leivon, ihan mitä tahansa, luen ohjeita koko ajan ja noudatan niitä pilkuntarkasti. En ole niin lahjakas leipuri, että uskaltaisin säveltää yhtään sellaisten aineiden, kuin munanvalkuaiset, ruokasooda, leivinjauhe, ym peloittavien asioiden kanssa. Ai niin, olen vissiin luvannut joskus laittaa tänne piimäkakun ohjeen. Venatkaas hetki, kun lunttaan...:

4 dl piimää(myös luonnonjugge käy, en ole koskaan sitä kokeillut tosin)
1,5 dl sokeria
2 dl taloussiirappia
3 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
1 1/2 tl soodaa
6-7 dl vehnäjauhoja
175 g sulaa margariinia

1. Sekoita piimä, sokeri ja siirappi
2. Sekoita jauhot, mausteet ja sooda.
Lisää jauhoseos piimätaikinaan ja lopuksi vasta margariini.
3. Voitele iso kakkuvuoka ja kaada taikina vuokaan.
4. Kypsennä ensin 175 asteessa 30-40 min. ja lopuksi 150 asteessa 15-20 min. Kakku on kypsä kun se irtoaa vuoan reunoista ja on ruskea.
5. Kumoa kakku jähtyneenä(n. 5 min.)
6. Piimäkakun voi pakastaa, mutta mausteita kannattaa silloin lisätä.


Voin kertoa, että piimäkakku on ihan tajuttoman hyvää. Leipomisesta vielä sellainen fakta, että kun poden seksuaalista frustraatiota, leivon paljon. Leipominen on sellaista korviketoimintaa, enkä tiedä miksi juuri leipominen.

6. Minulla on hyvät sääret, vaikka itse sanonkin.

Nonnih, siinä tuli sellainen mix, jossa oli vähän itsekehua ja vähän sellaista neutraalia kautta negatiivista juttua.

Yhdessä aloittamassani merkinnässä kirjoitin kirjoista, joita olen lukenut viime kuukausien aikana. Niitä on kymmeniä. Pari on jäänyt mieleen, joista ehdottomana ykkösenä Anita Konkan Halujen Puutarha. Luin sen kolme kertaa putkeen ja siinä on yksi kirja, jota rakastan. Ei todellakaan johdu siitä, että olen lukenut Anita Konkan blogia vuosikaudet ja ihailen häntä sitä kautta, vaan oikeastaan pelkäsin lukea kirjaa, pelkäsin, että pettyisin siihen enkä keksisi siitä mitään positiivista sanottavaa. Halujen puutarha on hauska ja liikuttava ja siinä on viisaita ajatuksia. Se on jollain tapaa hyvin naisellinen kirja, enkä osaa selittää miksi. Asetelma on herkullinen, ihmisiä pienessä kylässä Ibizalla, kaikki jonkinlaisessa rakkauden pyörteessä. Kaikki henkilöt tulivat minulle verkkokalvoille erittäin omalaatuisina ulkonäköineen ja maneereineen, ihan kuin olisin nähnyt heidän kuvansa, tuntenut heidät joskus tai nähnyt heidät filmillä. Joidenkin henkilöiden ääni oli tosi voimakkaasti omanlainen, kuulin kappaleet erikoisesti sellaisena sisäisenä puheena, jota tapahtuu harvoin. Nyt muistan vain kaksi kirjaa, joissa kuulin hahmojen kerronnan ja dialogin heidän äänillään ja he tuntuivat kaikki käsinkosketeltavan tutuilta. Toinen on Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin(ja Pieni ystävä myös!) ja toinen Barbara Kingsolverin Myrkkypuun siemen. Jotkut Amy Tanin kirjat ovat tuoneet henkilöt samalla tavalla lähelle ja melkein kiinteiksi tai materialisoituneiksi. En oikein osaa nauttia muusta, kuin proosa- tai romaanikirjallisuudesta samalla tavalla. Siis voin pitää jostain kirjasta ja nauttia siitä, jos se ei ole fiktiota, mutta eniten minuun vaikuttaa romaani.

Olen lukenut hillittömän paljon viimeisen vuoden aikana. Kirjoja menee viikossa muutama ja välillä olen ihan virtsassa, kun en meinaa löytää luettavaa. Silloin tartun vanhoihin rakkaisiin kirjoihin. Viimeksi olen kaivanut Marguerite Duras´n Jokapäiväinen elämä ja Kirjoitan-kirjat työmatkoille ja lounastauoille mukaan. Välillä menee jotain Rei Shimuroita tai hömpän helmiä viisi viikossa ja välillä jumitan suomalaisessa nykyproosassa. Parikin suomalaista huumeita käsittelevää(tai läheltä liippaavaa) romaania olen lukenut: Annamari Marttisen Veljeni vartija ja Anna Lassilan Pimeät sylit; kummastakaan en oikeastaan pitänyt. Sitä ollaan niin vieraantuneita ja on niin vaikeaa. Viime viikolla lopetin Céline Curiolin Viimeinen kuulutus-kirjan, jota kannessa Paul Auster kehuu maasta taivaisiin. Tokihan se on silloin luettava, Auster on päällikkö. Viimeinen kuulutus se vasta olikin vieraantunut. Hienosti kirjoitettu(ranskalaiset osaavat kirjoittaa ja tehdä elokuvia ihmissuhteista), mutta ihan saatanan masentava ja minusta jopa kyyninen paikoitellen. Ei se varmasti kyyninen ole, mutta päähenkilö oli niin vieraaantunut ja irrallinen kaikesta, että siitä tuli kyyninen olo.

Enhän minä herranjumala osaa kirjoittaa kirjoista mitään. Osaan vain lukea niitä ja suositella muille.

Elämänkerta/muistelmakirjoista positiivinen ylläri oli Kate Holdenin Enkelivaihde, johon tartuin vastahakoisesti. Kansi on kuvottavan tyhmä ja nimikään ei hyvää enteile. Siinä about minun ikäiseni australialaisnainen kertoo pitkästä huumeriippuvuudestaan ja työstään prostituoituna. Kirja oli kuitenkin minusta ihan mahtava, Holden kirjoittaa niin kauniisti, eikä siinä ole mitään itsesääliä tai revittelyä, päinvastoin kuin James Freyn Miljoonia sirpaleita-kirjassa. Se jäi kesken siinä sivulla 70, ihan kammottavaa sontaa.

Katkollemeno lähestyy ja mietin välillä suorastaan kuumeisesti, mitä kirjoja ja musiikkia otan mukaan. Kuulemma 10 levyä ja "muutaman" kirjan saa viedä. No, minun täytyy ladata mp3-soitin täyteen ja viedä ne 10 levyä lisäksi ja toivon, että pärjään kymmenellä kirjalla, kunnes saan jostain sinne lisää luettavaa. Voihan tietysti olla, etten pysty lukemaan, kuten viime vieroituksessa kävi. Viimeksi katkolle ei saanut viedä mitään henkilökohtaisia tavaroita ja siellä oli säälittävä kirjahyllyn irvikuva, josta en löytänyt mitään, mihin olisin voinut keskittyä minuuttia kauempaa. Riippuu varmasti omasta fiiliksestä ja kunnosta myös. Niin muuten, saa suositella kirjoja ja levyjä!
-minh-

Mulla olis vähän askaa

Vieroitin itseni Subutexista noin puolitoista vuotta sitten. Vieroituksen jälkeen tämä blogi(tai Vuodatuksen vanha blogi) on ollut ihan silkkaa paskaa, enkä todellakaan sano tätä kalastellakseni kehuja, vaan tiedän, että se on totta. Syy blogini paskuuteen on siinä, etten ole ollut rehellinen. Olen lopettanut huumeista kirjoittamisen ja antanut ymmärtää, että se kaikki on täysin taaksejäänyttä aikaa ja elämää. Lisäksi olen toissa kesän jälkeen tavannut niin paljon bloggaajia, että joistakin asioista on muodostunut kehtaamisongelmia. Tämähän ei siis vetele. Syy päivitystahdin hiipumiseen on nimenoamaan se, että kun päivitän, kirjoitan hampaat irvessä hirveää paskaa ja varon jokaista sanaani. Monet ystäväni lukevat blogia ja äitini luki silloin toissakesänä, kun halusi tietää miten minulla menee, enkä suostunut puhumaan asioistani hänelle. Se jotenkin jähmetti minut, vaikka olen yrittänyt kieltää asian.

En ole lopettamassa bloggaamista, enkä ole menossa salasanan taakse, tai vaihtamassa blogia ja bloginimeäni voidakseni kirjoittaa rehellisemmin ja avoimemmin. Tein päätöksen, että kirjoitan mitä kirjoitan, enkä häpeile sitä enää. Tiedänhän minä, etten ole tilivelvollinen kenellekään tämän blogin suhteen, mutta silti valheellinen bloggaaminen on raskasta ja tuntuu pahalta sekä väärältä.

Tulin juuri kotiin töistä ja kaupassa ja kotimatkalla iski kauhea hinku blogata, kertoa asioista ja olla avoin. Olen aloittanut bloggaamisen itseni takia, kirjoittamisen takia, mutta vuosien varrella se on muuttunut; huomasin jossain vaiheessa kirjoittavani ihmisille ja kaipaavani ja jopa tarvitsevani vuorovaikutusta ja kommentteja blogin kautta. En osaa edes oikein selittää, miten tärkeää bloggaaminen ja blogiystävät ovat minulle ja tämä nyt kuullostaa varmaan aika urpolta tässä vaiheessa, mutta kaipaan ihan hillittömästi joitakin bloggausaikoja. Olen nostalgiaan taipuvainen muutenkin, joten yrittäkää ymmärtää...

Se, miten olen jälleen lirvahtanut subukoukkuun, on minulle nyt toissijaista. Se on tapahtunut jossain tässä puolentoista vuoden aikana tai sitten en ole koukusta koskaan päässytkään, vain fyysisesti irti subusta muutamaksi kuukaudeksi, psyykkisen riippuvuuden jäätyä päälle ja aiheuttaen "oikeutuksen" muutamiin pikku vetoihin silloin tällöin. Tärkeintä on nyt se, että kamppailu jatkuu ja minulla on vakaa aikomus päästä kamasta kokonaan eroon. Uudelleenkoukahtaminen on sitäpaitsi niin salakavalaa, että sitä on vaikea mitenkään muotoilla tänne tai edes itselleni ajatuksiksi. Se on totaalista itselleen valehtelua, pahinta laatua. Oman kieroutuneen ajattelutavan ja fjongien myöntäminen on hirvittävän vaikeaa ja raskasta. Ihminenhän valehtelee itselleenkin suojatakseen itseään. Kun sitten myöntää valheensa, törmää piruihin, jotka jankuttavat, miten tyhmä, säälittävä ja luuseri sitä on ja miten kaikki olisi paremmin, kun vaan teeskentelisi, ettei mitään ole menossa ja jos onkin, se on ihan ok ja oikeutettua.

Huomaan, että käteni ja polveni tärisevät, kun kirjoitan tätä. Minua jännittää ja hävettää. Pahimman häpeän yli olen kuitenkin päässyt ja psyykkaan itseäni pitämään nokkani edelleen pystyssä ja karkottamaan kaikki "olen säälittävä luuseri"-ajatukset. En oikeasti tiedä, onko tässä kyse tyhmyydestä vai mistä, miten tällä kokemuksella voi taas kerran mennä samaan lankaan? En pidä itseäni tyhmänä, en edes kovin heikkona ihmisenä, enkä halua käyttää selityksenä samaa vanhaa fraasia "riippuvuus on sairaus", mutta sitä se kai sitten on. Mukana on varmasti myös ylimielisyyttä ja uhmaa, että "minähän en ole mikään tavallinen narkkari, hoidan kyllä homman ja osaan käyttää välillä ihan vain huvin vuoksi jäämättä koukkuun". Juu, kyllä minä myönnän olevani aika ylimielinen tässä asiassa, se vain unohtuu jonnekin matkan varrelle, nöyryys sen asian edessä, että minä olen riippuvainen, enkä voi käyttää yhtään, ikinä.

Kerroin eilen äidille, että olen menossa laitoshoitoon. Se oli ehkä isoin kynnys ja sitä pelkäsin eniten. Pelkäsin etukäteen viikkokausia äitini pettymystä ja luottamuksen romuttumista, sitä ilmettä, joka kertoisi miten onneton paska olen ja miten hän ei jaksa enää näitä juttujani. Sitä ilmettä ei tullut. Tottakai hän on pettynyt, kukapa ei olisi, mutta hän sanoi uskovansa, että pääsen kuiville. Se merkitsee minulle ihan hirveästi.

Pitkään olen myös vältellyt kertomasta läheisille ystävilleni, koska ajattelin yön vainoharhaisina tunteina, että he alkavat halveksia ja sääliä minua ja sitä en tulisi kestämään. Rakas ystäväni kuitenkin käski minun olla potematta mitään luuseri-oloja ja varsinkin olla kyseenalaistamatta ystävyyttämme ja sen jälkeen olen voinut asian kanssa paremmin.

En osaa edes sanoa, milloin päätös laitoksesta muodostui ja miten. Muistan syksyllä haeskelleeni tietoa avovieroituksesta, mutta jotenkin vähän vaisusti ja vailla todellista kiinnostusta siihen. Jossain vaiheessa yritin saada kasaan kunnollista tramal-kodeiiniarsenaalia, jotta voisin vieroittua ihan keskenäni ja käydä töissä ja olla kuin mitään ei olisi menossa. Tramalia ja kodeiinia tuntuu kuitenkin olevan lähes mahdoton saada, kunnollisia määriä ainakaan. Sitäpaitsi inhoan kaikkea säätämistä ja metskaamista, joten luovutin sen vaihtoehdon kanssa. Sitten tässä on ollut muutamia puolivillaisia vierotusyrityksiä muutaman kämäisen Panacodin kanssa, mutta lopulta minun oli vain myönnettävä itselleni, että olen koukussa fyysisesti ja psyykkisesti, eikä minulla ole enää samanlaisia voimia kuin toissakesänä, en pysty siihen enää ilman kunnon apua ja hoitoa. Sen edellisen vieroituksen myötä kipukynnykseni laski huomattavasti ja minusta tuli todella kipuherkkä. Olen aina ylpeillyt kovalla fyysisellä sietokyvylläni ja korkealla kipukynnykselläni, mutta sitä ei enää ole. Nykyään ahmin buranaa tai aspiriinia pienimpäänkin kolotukseen ja joku migreeni lamauttaa minut täysin. Olen ruvennut pelkäämään fyysistä kipua.

Nyt minulle on varattu paikka laitoksesta ja menen sinne pariksi viikoksi. Sitten jatkan avohoidossa.Tietenkin se laitokseen meneminen on iso juttu ja siinä on aikamoinen järjesteleminen, mutta nyt se on päätetty ja sovittu ja varattu, enkä peruisi sitä enää mistään hinnasta. Tämä tulee olemaan vähän erilainen, kuin se viikon katko, jolla olin silloin joskus, oliskohan se ollut 2004 tai 2005..? Tuolla on vähän rennompaa, saa pitää omia vaatteita ja viedä sinne kirjoja ja musiikkia, mutta käytännössä se on kuitenkin ihan perinteinen katko, eli siellä sitten ollaan, eikä missään käydä tai ketään nähdä, puhelutkin on rajoitettu viiden minuutin tukihenkilöpuheluihin ja lyhyisiin puheluihin Lapsen kanssa.

En voi sille mitään, mutta ajattelen sitä hoitojaksoa kuin olisin menossa johonkin kylpylään. Minullehan suurinta luksusta on yksinolo ja perusvelvollisuuksien puuttuminen. Puhun nyt töissäkäymisestä, ruuanlaitosta ja aikatauluista, että on koko ajan jotain sovittuna. Minullahan on aina kaikki viikonloput ja arki-illatkin täynnä sovittuja menoja ja tapaamisia, jotka innoissani sovin ja sitten niiden lähestyessä ahdistun ja haluan perua. Vihaan sitä, että minulla on niin vähän aikaa olla yksikseni ja joudun aina perustelemaan ja selittämään sitä, että en halua tehdä mitään enkä nähdä ketään, vaan olla vain kotona yksin. Yleensähän ihmisillä on oma aikansa töiden lisäksi ja sitten he antavat siitä omasta ajastaan muille paloja sen mukaan, miten heitä huvittaa. Näen oman tilanteeni niin, että aikani kuuluu kaikille muille paitsi itselleni ja saan aina välillä anoa siitä ajasta yhden illan itselleni, kunhan on hyvä selitys. En tiedä miten tämä on tämmöiseksi mennyt. Olenhan aina ollut kovin sosiaalinen ja ekstrovertti, mutta introverttiytynyt tässä viimeisen, sanotaanko seitsemän-kahdeksan vuoden aikana, ruvennut tarvitsemaan yksinoloa paljon enemmän. Silti olen hyvin harvoin yksin. Ainakaan yhtä iltaa pidempään.

Katkolla siis aion voimieni ja kykyjeni mukaan kirjoittaa päiväkirjaa ja kirjeitä, lukea, kuunnella musiikkia ja venytellä. Yritän myös hoitaa itseäni fyysisesti, hemmottelumielessä, koska hyvä olo tulee myös siitä, että jalat ja kädet ja iho on hoidettu, tukka pesty ja hampaat harjattu ja vingutettu hammaslangalla.
Tiedänhän minä kokemuksestakin, ettei se mikään kylpyläloma tai Betty Ford-klinikkakäynti ole, mutta saan itseni sopeutumaan paremmin ajatukseen parin viikon vieroituksesta, kipeilystä ja "vankeudesta" tällä tavoin.

Edellisellä katkolla kirjoitin joka päivä päiväkirjaa ja kotona siirsin tekstit Tukiaseman nettipäiväkirjaan. Sain ne myös levylle, kun lopetin sen nettipäiväkirjan, enkä ole koskaan lukenut niitä sen jälkeen. Mietin, tekisinkö saman nyt, eli siirtäisin katkopäiväkirjani tänne blogiin, kun tulen sieltä ulos. On varmaan monia lukijoita, jotka ajattelevat, että ei saatana, kylläpä on kiehtovaa taas lukea sen hikoiluista ja ripuleista, että nyt loppuu tämän blogin tilaus, mutta sen riskin otan kuitenkin. Kirjoittamiseen, itse siihen tekstin tuottamiseen, on sellainen pakko, että blogin suosio jää kyllä taka-alalle. Tämä on täten ikäänkuin paluu minun bloggaamiseni juurille, heh heh.

Voi jestas, kylläpä helpotti. Kohta minä ryhdyn tekemään pizzaa, kun eilen ei jaksettu tonnikalapastaa kummempaa. Tänään on myös muffinseja ja Carcassonnen pelaamista tiedossa.

En ole unohtanut niitä reseptejä ja haasteita, kyllä nekin jossain vaiheessa tänne tulevat.
-minh-

Painavaa tissiliiviasiaa

Siis oikeesti kuvittelin päivittäneeni tätä blogia jotain kolme päivää sitten, mutta kaksi viikkoa on vierähtänyt ihan huomaamattani ja pyydän antxi lukijoilta, jotka kuvittelivat minun lopettaneen. Ei, kyllä minä informoin siitä suureleisesti, jos niin joskus tulee käymään.

Asiaan, perkele. Tuossa jotain kuukausi takaperin kävin Sugar Kanen blogissa ja siellä oli ihana kuva Helena Christensenista. Helenalla on kuvassa päällään aivan fantsut tissiliivit. Siitä sainkin syyn avautua Miss Kanen kommenttilootassa nykytissiliiveistä.

Olen varmaan joskus kertonut, että en ole ostanut tissiliivejä sitten 90-luvun. Voitte varmaan hyvin kuvitella mielessänne, miltä nykyiset liivini näyttävät, saati sitten tuntuvat.

Jokin aika sitten päätin, että asiaan on tultava muutos, nyt uusitaan koko helvetin alusvaateosasto. Pimppariksiahan minä ostan parin kuukauden välein, aina Lindexistä mustia shortsimalleja tai H&M:stä jotain puuvillahipstereitä ja nakkaan niitä roskiin myös aikamoista tahtia. Halusin silti jotain vähän parempaa, kuten ennen suosimiani Calvin Klein-alusvaatteita. Ne olivat suuri suosikkini 90-luvulla yksinkertaisuudessaan ja mukavuudessaan, sekä kauniissa väreissään. Hankin samaa settiä monessa eri värissä ja marssin Sokoksen alusvaateosastolle palkkapäivänä vakaana päätöksenäni ostaa uusi CK-setti ja sovittaa vielä niitä liivekkeitä, koska eihän ihmisen kroppa ja tissit pysy samanlaisina kymmentä vuotta, vai mitähäh?

Kauhukseni huomasin, koluttuani koko Sokoksen alusvaateosaston läpi, että joka ikisissä rintaliiveissä on kovitetut kupit, mitä vittua?! Kysyin myyjältä, että missä ovat ohuet, pitsittömät ja kauniit, kaarituelliset rintaliivit ilman kovitettuja kuppeja ja myyjä vastasi, ettei niitä oikeastaan valmisteta enää, koska kaikki ovat huomanneet kovitetun kupin edut ja miten fantastisen upeasti ne istuvat päälle, antavat vähän volyymia ja peittävät nännit niin, etteivät ne näy paidan läpi. Olin pöyristynyt(ja olen vittu edelleen!). Mistä helvetistä alusvaatevalmistajat ovat saaneet päähänsä, että kaikki haluavat lisätä volyymia rintavarustukseensa? Sellaiset kovitetut kupit(joita minullakin kaapeissa käyttämättöminä lojuu) antavat täysin väärän käsityksen ihmisen rinnoista! Minä en halua antaa mitään tissi-illuusioita ja kävellä samanlaiset pyöreät pallot etumuksessa keikkuen, kuin kaikilla muillakin. Miksi joku haluaa, sitä tässä ihmettelen!
Käykääpä läpi noita liivejä noilla sivuilla ja kertokaa, näettekö CK:lla yhtään ei-kovitetuilla kupeilla olevia liivejä?

Näettekö millään muillakaan merkeillä ei-kovitettuja liivejä? Minä en.

Tuohtuneena lähdin Sokokselta ja kävin läpi Lindexin alusvaateosaston. Sama saatanan juttu siellä! Jopa pikkutyttöjen "harjoitusliiveissä" on kovitetut kupit ja katsoin vierestä, kun joku ikäiseni nainen valikoi n. 10-vuotiaalle tyttärelleen jotain Snoopy-kuvioisia puuvillarintsikoita, joissa oli kovitetut kupit. Minusta se on oikeasti aika järkyttävää ja tarpeeksi Lindexiä pengottuani löysinkin sitten tissiliivejä ilman kovitettuja kupeja. Isojen tyttöjen osastolta, nimittäin. Pienin niistä malleista oli joku 80DD ja ne olivat aivan kamalat ja helvetin rumat!

Mihin tämä maalima on mennyt?

Sugar Kane vinkkasi, että H&M:n perusmallistosta löytyy ei-kovitetuilla kupeilla kolmea eri väriä nättejä rintsikoita ja minähän säntäsin sinne sitten etsimään. Eipä löytynyt.

Muistan, kun noita myytiin 90-luvulla nimellä t-shirt bra ja nyt meidät ahdetaan järjestään kovitettuihin kuppeihin vailla valinnanvaraa.

Voikohan tästä tehdä jonkun kansalaisadressin? "Haluamme rintaliivejä, jotka ovat ohuita, kauniita, pitsittömiä ja hörselöttömiä, kaarituilla tai ilman ja kokonaan ilman kovitettuja kuppeja"-adressi. Olen ensimmäinen allekirjoittaja.

-minh-

P.S. Viikonlopun aikana ilmestyy kasvislasagnen ohje, sekä hiukan myöhässä vuosimeemejä.