Haarakiilakonttori

Katsaus tavis-elämääni

2009-11-01T08:15:00.000-08:00

Elämästäni on tullut hyvin tasaista ja tavallista muuton, avoliiton ja koiran myötä. Minulla ei ole enää mitään, mikä vetäisi esimerkiksi keskustaan hengailemaan; en käy baareissa, en shoppaile(tai edes osta mitään), en ole mukana missään kulttuuririennoissa, enkä harrasta enää hengailua missään. Käyn välillä jollain keikalla ja joskus leffassa ja istun iltaa kavereiden kanssa, mutta esimerkiksi jotain pientä vaateostosreissua pitää suunnitella ja lykkäillä viikkotolkulla, on niin hankalaa mukamas lähteä vaan keskustaan ja viettää siellä muutama tunti. Tai jäädä töiden jälkeen kaupungille ja suorittaa ostokset/tavata kavereita baareissa tai kahviloissa. Aina tuntuu olevan kiire kotiin, yleensä viemään koira ulos.

Toisaalta tämän tapahtumaköyhän ja tasaisen elämäntyylin plussapuolina on se, että saan paljon liikuntaa ja ulkoilmaa koiran kanssa ulkoillessa ja pysyn kunnossa ja terveenä. Olen myös vakuuttunut, että hyvän koiranhoidon kulmakivi on runsas liikunta. Koirapuistossa peuhaaminen on tärkeää sosiaaliselta kannalta, mutta minusta koira pitää väsyttää joka päivä kunnon lenkillä, metsässä rämpimällä tai ihan vain Keskuspuiston hiekkateitä reippaasti kävelemällä. Toiseksi tärkeintä koiran hyvinvoinnille on se, että sillä on oma lauma ja selkeä paikka siinä. Rutiinit, jotka toistuvat ja säännöt joista ei lipsuta. Kaikki se pötköttely lattialla koiran kanssa, harjaaminen, rapsuttelu ja leikkiminen on tietysti ihanaa, mutta ainakin tuollaisen ison, alkukantaisen koiran kanssa kaksi edellämainittua asiaa, liikunta ja säännöt/rutiinit tulevat ensin. Huomaan, miten tyytyväinen Kita on, kun se pääsee joka päivä ainakin kolmeksi tunniksi ulos, viikolla pienemmissä pätkissä, mutta viikonloppuna mennään vaikka Seurasaaren ympäri tai käydään Nuuksiossa jollain reitillä ja metsissä. Koira joka saa tarpeeksi liikuntaa ei tuhoa paikkoja ja tai jaksa saada kauheita eroahdistuksia, se nukkuu sisällä suurimman osan ajasta. Koira-asioista on muutamakin ihminen ihan lähipiirissä marmattanut. Mm. siitä, että ruokin Kitaa lähinnä raa´alla lihalla. Minulla ei kuulemma ole varaa siihen ja pitäisi syöttää pelkkää nappulaa, kun "koira pärjää sillä ihan hyvin, sehän on kunnon ruokaa kuivattuna ja puristettuna kasaan, se tulee niin paljon halvemmaksi eikä koira välitä siitä, mitä syö, kunhan ruokaa on tarpeeksi" ja niin edelleen. On se nyt perkele! Joudun kuuntelemaan tätä läppää aika paljonkin ja vituttaa armottomasti, etten saisi syöttää koiralleni sitä ruokaa mitä se on tarkoitettu syömään, eli raakaa lihaa ja luita(myös kotiruokaa ja vähän nappulaa ja koiran mureketta tms saa) ja siihen lisättynä öljyjä, piimää, merilevää ym hivenaineita. Kita on muuttanut elämääni parempaan suuntaan, miksen siis tarjoaisi sille parasta mitä voin ja mikä tuntuu oikealta?

Toinen hyvä asia tässä rauhallisessa kotielämässä on se, että jää aikaa Lapselle ja A:lle, laittaa kunnon ruokaa ja hengailla kotona lukemassa, pötköttelemässä kissojen kanssa sohvalla, katsomassa leffoja ja pelaamassa korttia. Vaikka arki-iltaisin kaikki ovat enimmäkseen omilla koneillaan, on jotenkin mukavaa olla samassa tilassa yhdessä, jutella välillä ja laitella rauhassa sapuskaa.

En tiedä, mistä tämä johtuu, olenko kaivannut tällaista kovastikin ja siten pikkuhiljaa itse muokannut elämäni tällaiseksi vai onko tämä ihan luonnollinen siirtymä keski-ikäisyyteen. Ihan vielä en ole ulkoilupukua hankkinut, vaikka farmarilla nykyään ajetaankin ja harrastuksiin kuuluu "mökkeily" ja "ulkoilu", hah hah. Ehkä tämä on taas yksi tällainen vaihe, että tarvitsen käpertymistä sisäänpäin, oman porukan kanssa olemista ja hyvin tasaista elämää.

Välillä saan edelleen paniikki-ahdistuskohtauksia ja tulee sellainen olo, että jotain kauheaa on tapahtumassa. Alitajunta pyörittelee kaikenlaisia asioita, jotka sitten tulevat tietoisuuteeni sairaina unina ja ahdistuskohtauksina. Kieltämättä sitä käsiteltävää onkin, olenhan peittänyt pinnalta terveellisellä ja rauhallisella elämällä mm. edelleen pahan riippuvuuden. Jotain pitäisi sillekin asialle tehdä. Ajattelen viime talven/kevään vieroitusta aika hyvin onnistuneena. Olen huomannut, että suurin osa ei-käyttäjistä, jotka eivät riippuvuusasioita juurikaan tunne, pitävät tätä ihan käsittämättömänä. Että on ollut vieroituskuurilla, päässyt irti ja retkahtanut uudestaan, mitäs onnistumista siinä muka on? Minusta viime vieroitus oli erittäin tärkeä ja oivalsin tosi tärkeitä asioita itsestäni suhteessa kamaan ja riippuvuuteeni, mm. sen että olen hyvinkin taipuvainen pitämään itseäni hiukan erikoisena, ylempänä muita(käyttäjiä)ja tajusin retkahdusteni johtuvan pitkälti juuri siitä asenteesta, että MINÄHÄN osaan käyttää hallitusti joskus ja MINÄHÄN hoidan asiani, MINÄ pidän itseni kunnossa ja huolehdin perheestä ja MINÄ käyn töissä, joten eihän MINULLA nyt mitään varsinaista ongelmaa ole...

Tilanne on hyvin erilainen kuin vaikka kolme vuotta sitten, jolloin vedin piriäkin kohtuullisen usein, rouskin bentsoja, rätkin niitä hihaan ja kovat opiaatit kelpasivat mainiosti aina kun niitä sai. Tietysti kaveripiirit vaikuttivat. Olen luopunut tosi monesta kaverista ja hyvästä ystävästäkin viime kevään jälkeen, asunnonvaihto vaikutti siinä paljon. Ei tuntunut niin pahalta luopua tiettyjen ihmisten seurasta ja niistä asioista, joihin hengaaminen seurassa johti. Olinhan muutenkin muuttamassa, menossa avoliittoon ja keväinen vieroitus oli jo karkottanut joitakin ihmisiä.

Tiedän, että edistyn koko ajan asian kanssa, mutta raitis en ole, vaan kunnolla fyysisesti ja psyykkisesti koukussa ja raitistuminen vaatii totaalisen repäisyn ja rankan vieroituskuurin. Tällä hetkellä en ole valmis jättämään perhettä pitkäksi aikaa laitokseen mennäkseni, mutta sekin aika koittaa vielä. Uskoisin, että niin sen pitää mennä, en minä millään "tahdonvoimalla"(vittu että vihaan koko sanaakin) tästä vapaudu, vaan kovalla työllä itseni kanssa ja läheisten ihmisten tuella.
Masennusta pitäisi myös hoitaa, keväällä saatu mielipidelääkityssatsi loppui, enkä ole saanut haettua uutta. Fluoksetiini kuitenkin tuntui auttavan ja pitävän ahit kurissa, ainakin niin, ettei tarvinnut alkaa täristä keskellä katua tai tuijottaa seinää koko viikonloppua, kun ei uskaltanut mennä ulos. Nyt kun olen n. kuukauden ollut ilman lääkettä, huomaan taas sellaisen "pahaenteisyyden" hiipivän sisälleni. Ei hyvä. Onneksi nukun reilusti enkä enää heräile kymmentä kertaa yössä, vaikka edelleen heräilenkin muutaman kerran joka yö ja näen mielipuolisia unia.

Mutta tällä hetkellä olen varsin tyytyväinen elooni, en kaipaa mitään erityistä tähän lisäksi, enkä kärsi mistään puutteesta, ei tarvitse enää stressata vuokranmaksua ja ulosottoa, vaan pystyn jopa suunnittelemaan eteenpäin taloudenpitoa ja olen A:n kanssa aloittanut niinkin hohdokkaan systeemin, kuin Kauppatili, jonne siirretään palkasta aina rahaa ja jolta maksetaan kaikki ruokaostokset. Jännittävää, eikö?
-minh-

Sisälmykset

2009-10-02T13:36:00.000-07:00

No niin, Tiina on tyhjentänyt käsveskansa ja listannut, sekä kuvannut sen sisällön blogiinsa. Muistan tehneeni saman joskus hamassa menneisyydessä Vuodatuksen Haarakonttorissani, mitenköhän sen löytäisin...? Joka tapauksessa listaan nyt laukkuni sisällön tänne, mutta ilman valokuvaa. Tilannehan on se, että minun kamerani kosahti jo kuukausia sitten ja käytän nykyisin A:n Samsung-kameraa joka on helvetin hankala. En saa siitä suoraan siirrettyä kuvia omalle koneelleni, koska kaikki ne nupit ja kortit ja liittimet on eri kokoa, joten A joutuu lataamaan kuvat ensin omalle koneelleen ja sitten meilaamaan ne minulle, eikä se saatana tietenkään suostu yhden kuvan takia moiseen operaatioon perjantai-iltana.

Laukkuni on siis huhtikuussa Mirandalta saatu tummansininen, vähän denim-tyyppinen Björn Borg-kangaslaukku, mahdollisimman yksinkertainen. Kun kuljen ulkona laukku olalla, pidän BB-tekstiä kainalon puolella, toiselta puolelta se on vain sininen.

Ja sisältöön:

- rikkinäinen rahapussi(Kiina-kaupan tyypillinen soikea pikku pussukka)
- duunin avaimet
- avainnippu
- sytkäreitä x4
- meikkipussi
- sateenvarjo
- hiusharja x3
- tamponeja
- pikkuhousunsuojia
- reseptejä
- tulitikkuaski x6
- city-shoppari+kesäextra-vihot
- A7-kokoinen osoitemuistio
- purkillinen Burana 800mg
- Elizabeth Arden Eight Hour Cream-tuubi(=lypsyvoide)
- Blistex-huulirasva
- Labello-huulirasva x2
- Liposan-huulirasva
- muutaman vuoden takainen kirje ystävältäni
- puhelin
- kolikoita (1,35€)
- litistyneitä, tyhjiä Ibumax 400 ja OB-tamponi-pahvibokseja x 6
- passi
- mp3-soitin
- pikkuhousut
- matkahammasharja
- hiuslenkkejä x 4
- deodorantti x 2
- simpukankuori
- kivi x6
- Tramal 50mg- lätkä x2
- Marian Keyes-pokkari (Vielä on toivoa)
- Jo Nesbo-pokkari(Lumiukko)
- Rimmel-kynsilakka (610 Pompous)
- metallinen savukerasia x2
- lähetettäviä postikortteja x4
- rannekoruja x3
- korvakoru x1
- erilaisia hiussolkia x6
- hammastahna
- desinfiointilappuja
- rullalaastaria n. 5cm pätkä
- kuulakärkikynä x4
- kamera
- röökiaskeja x3 (vajaita)
- koiran beef stick-paketti
- mattoveitsi
- koirankeksin paloja ja muruja
- koirankakkapusseja x3(käyttämättömiä)
- purkkapaketteja x3(vajaita)

Kuten huomaatte, laukkuni sisältö on pienentynyt huomattavasti verrattuna edelliseen inventaarioon.

Eikun sisälmykset pöytään!

-minh-

koiria ja ihmisiä

2009-09-20T10:31:00.000-07:00

Kodin vieressä jalkakäytävällä n, klo 23, menossa iltalenkin jälkeen kotiin.
Vastaan tulee mies ison mustan saksanpaimenkoiran kanssa ja näkee meidät n. 20 m päässä. Mies alkaa riuhtoa ja repiä nuuskivaa koiraansa, joka tällöin huomaa Kitan ja alkaa rähistä. Kita yrittää päästä tutustumaan saksanpaimenkoiraan ja kiskoo sinnepäin, minä kuljetan sitä jalkakäytävää pitkin koirakon ohi. Meidän kohdalla mies pysähtyy ja koira hyökkii hulluna rähjäten Kitaa päin, Kita kiskoo myös toista koiraa päin. Mies sanoo minulle: "alapas mennä siitä vähän reippaammin, ettei tän tarvitse haukkua turhaan".
Sanon pöyristyneenä ainoastaan: "joo me mennään" ja kiskon Kitan pois. Katson taakseni ja mies läimii koiraansa nahka-ketju-hihnalla ja kiskoo niin että koira sinkoilee edestakaisin.

Koirapuistossa keskellä päivää, Kita n. 4kk loikkii ympäri koirapuistoa, joka on tyhjä. Puistoon tulee mies kahden sekarotuisen keskikokoisen koiransa kanssa. Koirat juoksevat Kitan luo ja käyvät rähisten päälle. Kita alkaa kiljua ja käpertyy maahan kauhuissaan. Juoksen paikalle ja mies katsoo naureskellen koiria ja sanoo: "älä mene siihen sekoilemaan, anna koirien selvittää itse arvojärjestyksensä". Kita kiljuu paniikissa ja lytyssä maata vasten, kaksi koiraa hyökkäilee ja ärisee sen kimpussa. Pyydän miestä ottamaan koirat kiinni, että saan Kitan pois. Mies sanoo:"Ei tarvi tulla koirapuistoon jos sun koira ei pärjää muiden kanssa täällä".
Huudan miehen isommalle ja aggressiivisemmalle koiralle "POIS" ja kiskon Kitan sivuun, laitan pannan kaulaan ja vien sen täristen ulos puistosta. Kita tärisee vielä kymmenen minuutin päästä ja minä myös. Myöhemmin kuulen, että miehen koirat hyökkäilevät useinkin koirapuistossa ja mies on sitä mieltä, että ne, jotka eivät pärjää tappelussa, joutavat pois puistosta.

Keskuspuistossa hiekkatiellä lenkillä, Kita on n. 4kk vanha. Vastaan tulee täysikasvuinen kultainen noutaja hihnassa omistajansa, keski-ikäisen naisen kanssa. Noutaja heiluttaa häntäänsä ja on tulossa moikkaamaan Kitaa, Kita kiskoo innostuneena noutajaa kohti. Kysyn naiselta, voivatko koirat haistella ja nainen hymyilee ja löysää noutajan hihnaa. Samantien noutaja tulee Kitan päälle räyhäten kuin hullu. Kita käy maahan makaamaan ja uikuttaa alistuneena. Nainen sanoo: "Tästä ei koskaan tiedä, räjähtääkö se vai onko ystävällinen, mutta pentuja tää ei siedä." Kiva, kiitos ihan vitusti tästäkin tiedosta, varsinkin tässä vaiheessa.

Kotikadulla, menossa puistoon tai lenkille, Kita n. 4kk vanha. Pysähdymme kioskin luona, jossa tuttu irlannin vesispanieli on sidottu roskikseen, koirat leikkivät hetken yhdessä. Viiden metrin päästä kuuluu hillitöntä lapsen itkua ja nyyhkytystä, kerrostalon ulko-oven vierestä pensaiden takaa. Menen kysymään, mikä hätänä. Puskassa seisoo n. 5-7-vuotias somalityttö ja itkee hysteerisesti: "toi koira kiusaa mua". Lähden eteenpäin Kitan kanssa, joka edelleen on koirakaverinsa lumoissa, eikä edes huomaa tyttöä ja sanon, että koira ei kiusaa, se ei ole edes nähnyt tyttöä. Samassa kolmannen kerroksen ikkunaan ilmestyy huivipäinen somalinainen, joka huutaa: "Anteeksi! Vie koira pois, tyttö pelkää sitä!" Yritän selittää, että koira ei ole edes huomannut tyttöä, mutta pikkutyttö kirkuu hysteerisenä ja nainen huutaa, että vie koira pois. Selevä.

Koirapuistossa, Kita 4kk ja paras whippet-kaveri leikkivät. Portille tulee puolituttu 20-30-vuotias nainen, bimbo, jonka muistan baareista hyvin, hänellä on pitbull ja hän huutaa: "onko noi koirat kilttejä?" Vastaamme whippetin omistajan kanssa, että molemmat ovat nuoria vasta ja ihan kilttejä. Tyttö tulee pitbullin kanssa sisään ja koira alkaa samantein rähjäämään kaikille ja juoksemaan ympyrää. Kita menee tytön luo ja alkaa hyppiä tätä vasten. Tyttö paiskaa Kitan kovakouraisesti alas ja alkaa esitelmöidä: "Siis kaikkihan on vaan koulutuksesta kiinni, blaablaa.." Sanon, että Kita on vasta nelkä kuukautta ja yritän koko ajan kitkeä ihmisten päälle hyppimistä, mutta puistossa se on joskus hankalaa. Tyttö jatkaa: "joo, siis sun todellakin kannattais kouluttaa tää koira, varsinkin tällanen iso jolla ei ole mitään tapoja on tosi rasittava. Se on niin helppo vaan antaa olla, kun ne on suloisia, mutta siinä just on se sudenkuoppa, että sitten ne on ihan mahdottomia aikuisina, blaablaa...niinku ihmiset sanoo näistä pitbulleista, että ne on vaarallisia, mut se on ihan koulutuksesta kiinni, niinku tää munkin koira on aivan ihana luonteeltaan..." Samalla pitbull juoksee ympyrää ja vahtii vesikuppia, jos Kita tai whippet yrittää kupille, koira räjähtää ja ajaa ne pois. Tyttö menee laittamaan uutta vettä kuppiin ja hänen koiransa alkaa murista, haukkua ja näykkiä tyttöä käsiin. "Mitä sä oikein teet!? Nyt kunnolla! Et sä yleensä noin huonosti käyttäydy!"

Kun vesi on laitettu ja koira edelleen täysin kierroksilla ja hermona, päätän lähteä. Käännyn menemään portille ja kuulen kovan ulahduksen takaani. Whippetin omistaja huutaa: "Mitä sä oikein teet?!" Kita on maassa ja tyttö on sen vieressä käsi ylhäällä, kuin lyömässä. Käyn hakemassa koirani ja lähden pois. Whippetin omistaja tulee myös. Vasta lähellä kotia hän kertoo, että tyttö oli lyönyt Kitaa kuonolle, kun tämä oli hypännyt. Voi vittu!

Taas koirapuistossa, Kita leikkii kavereidensa kanssa, joita ovat sama whippet-uros, noutaja-sekoitus-uros ja lapinkoira-uros. Koirilla on kovat painit menossa, kaikki ovat hyviä kavereita ja isokokoisia. Puistoon tulee nainen 3kk ikäisen tiibetinspanielinpennun kanssa. Muut koirat piirittävät pennun, joka makaa selällään ihan kauhuissaan isojen koirien haistelusta ja tassulla räpsimisestä. Nainen nostaa pennun syliin, jolloin kaikki koirat alkavat hyppiä häntä vasten ja haukkua. Joku sanoo naiselle, että pennulle ei kukaan tee mitään, mutta syliin ei kannata ottaa, koska sitten ne innostuvat ihan liikaa. Heti, kun pentu on maassa, se on piiritettynä ja haen Kitan pois, samoin noutaja otetaan sivummalle, että pentu saa olla rauhassa. kaksi muuta isoa koiraa haistelevat pentua, joka heittäytyy selälleen koko ajan. Taas nainen ottaa pennun syliin ja taas muut koirat alkavat hyppiä häntä vasten. Taas sanomme naiselle, että laittaisi koiran maahan. Nainen alkaa itkeä ja sanoo soittavansa poliisille vihaisista koirista. Sitten hän kantaa pennun pois puistosta, kaikki muut koirat pomppivat hysteerisinä naista vasten.
Siis mikä ihmisiä vaivaa?

Nämä ovat kaikki vain ikäviä esimerkkejä kohtaamisista, enimmäkseen olen tutustunut kivoihin koiriin ja kivoihin ihmisiin ja Kitalla on monta hyvää koirakaveria.

Sunnuntaisin ollaan käyty Rajasaaressa, jossa Kita on oppinut kunnolla uimaan ja peuhaa aina sydämensä kyllyydestä. Lokakuussa mennään koirakouluun(arkitottelevaisuus-kurssille), kun mielestäni Kita on nyt sopivan ikäinen, huomenna tasan 6kk. Kuvittelin ennen, että koira on ihanimmillaan pikkupentuna, mutta se vain muuttuu ihanammaksi koko ajan kasvaessaan! Tosin nyt on uhmaikä aika pahana välillä ja usein ulkona kuulolaite pois päältä, mutta samalla Kita ottaa koko ajan paremmin kontaktia ja ymmärtää pienemmästä vihjeestä mitä siltä halutaan. Ainoat ongelmantapaiset ovat ihmisten päälle hyppiminen(riemusta) ja välillä hihnassa vetäminen(innostus), mutta en kutsuisi niitä ihan ongelmiksi kuitenkaan. Kita on vajaat 30kg jötikkä, rauhallinen ja ihmisrakas, oppii nopeasti ja uskoo ihan puhetta. Ikinä sille ei tarvitse rähjätä. Uhmaikä tuo omat juttunsa, kuten landella naapurien terrorisointi ja kotona roskisten levittely, sekä ulkona on alkanut mörköily pimeällä. Joku betoniporsas saattaa olla hyvin epäilyttävä, sille pitää murista ja puhista ja uhota kovasti, ennenkuin se tulee tutuksi. Kissat eivät Kitasta paljon piittaa, Luke joskus malliksi vähän sähisee, mutta yleensä ne lekottelevat ihan lähekkäin samalla sängyllä ja ovat sovussa. Ruoka on ainoa asia, mistä tulee riitaa. Kita ei kestä, kun Luke käy syömässä sen nappuloita, eikä myöskään kissojen omaa ruokintaa tiskipöydällä. Sen mielestä kissoja ei tässä talossa kuuluisi ruokkia, se tapahtuu selvästikin koiran kustannuksella ja on hyvin epäreilua.

Tutkiskelen eri kenneleitä, jotka kasvattavat akitoja ja malamuutteja, mutta samalla haaveilen, että ensi keväänä hankkisin itselleni valkoisenpaimenkoiran pennun. Olen niihin niin ihastunut.

-minh-

Niveltenne terveydeksi

2009-09-10T07:07:00.000-07:00

Inkiväärijuoma

n. 100 g möntti inkivääriä
puoli litraa vettä
1 litra appelsiinimehua(tuoremehua)
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1-2 limeä(limettiä)
tuoretta minttua

Kuori ja raasta inkivääri. Laita astiaan(kulho tai kannu), lisää vesi ja laita jääkaappiin tunniksi.
Sekoittele ja siivilöi inkivääri pois nesteestä.
Lisää sokerit, mehu ja puristettu lime.
Sekoita kunnolla, jäähdytä ja tarjoile tuoreella mintulla koristeltuna.

Jos haluat alkoholijuoman, lorauta sekaan rommia tai tequilaa.

-minh-

Mennyttä naista

2009-07-04T05:35:00.000-07:00

Muutimme viime tiistaina vaaleanpunaiseen taloon ja keskiviikkona haimme Kitan. Se tuli ja vei kaikkien meidän sydämet samantein(noh, kissojen rakkaus siihen näyttäytyy sanotaanko hieman viileämmillä tavoilla...) ja nyt en voi kuvitellakaan koskaan eroavani koirasta. Miksei kukaan ole koskaan kertonut, että koiran anturoita voi haistella ja nuuskuttaa vaikka koko päivän, miten ne voikin tuoksua niin hyvältä? Meillä ollaan oltu aina erittäin aamu-unisia, mutta päivä alkaa ihanasti ja hyväntuulisesti, kun kuuden-seitsemän aikaan karvainen ohjus singahtaa sänkyyn täynnä riemua ja nuolee naamaa, sitä pääsee heti ylös ja ulos, kun toinen on niin elämäniloinen ja osoittaa rakkauttaan niin suoraan ja estoitta. Kun tulen töistä kotiin tai vaikka kaupasta, Kita vinkuu kuin heikkopäinen ja korvat luimussa pyörii jaloissa valmiina pussailemaan ja saamaan maharapsutuksia. Jälleennäkemisen riemu on joka kerta yhtä ylitsepursuavaa, kyllästyyköhän se ikinä siihen eli meihin? Tänään kun tulin töistä, A. oli Kitan kanssa pysäkillä vastassa ja koira oli seota onnesta kun kutsuin sitä tien toiselta puolelta.

Elämä on muuttunut ihan toisenlaiseksi kertaheitolla. Kita tekee pissat vielä ulko-oven eteen sanomalehdelle, eli lattiaa saa luututa monta kertaa päivässä. Pakastin, jääkaappi ja ruokakaappi ovat täynnä koiranruokaa, lihoja, rustoja ja luita, lattioilla pyörii leluja ja erinäisiä artikkeleita, mitä koira on kaivellut laatikoista ja jätesäkeistä saaliikseen ja kaikki pyörii muutenkin nyt sen ympärillä. Ollaan tehty pitkiä lenkkejä ja tutkimusretkiä, käyty uimassa(riehumassa vesirajassa) ja koirapuistossa. A:n kanssa suorastaan kilpaillaan, kumpi saa viedä sen aamulenkille ja Laps on vienyt sitä yksin ulos hyvällä menestyksellä.

En ole vielä koskaan tavannut noin itsevarmaa ja suuriegoista koiranpentua, kuin tuo, se ei aristele mitään eikä ketään ja yrittää dominoida kaikkia koiria jotka se tapaa. Eilen yksi jättiläismäinen kultainen noutaja ärähti sille, kun se päätti ottaa noutajan hännän saaliikseen ja Kita vain laukkasi karkuun ähäkutti-ilme naamallaan ja hyökkäsi heti uudestaan hännän kimppuun. Se on tosi rauhallinen ja varma kaiken uuden edessä, eikä todellakaan riehu kaiken aikaa. Meille on yhdet liukkaat portaat alaovelta ja Kita on aina mennyt hissillä. Joka kerran kun se menee portaat, naama menee keskittymisestä ruttuun kun se äheltää ne ylös tai alas. Nyt se nukkuu olkkarin pöydän alla ja kissat vaeltelevat ympärillä muka välinpitämättömän näköisinä.

Aamulenkin jälkeen Kita on tosi tuhma, käy ihan ylikierroksilla ja alkaa välittömästi kotiintultua tuhota sohvaa, kaivella jätesäkkejä ja laatikoita ja yrittää kiivetä tiskipöydälle kissojen ruokakupeille.

Päätimme antaa elukoiden ratkaista itse välinsä kun Kita tuli. Laku räppäsi ensimmäisenä iltana sitä kuonoon, kun se tuli liian lähelle ja Luke räppäsi eilen aamulla, kun Kita hyökkäsi Lapsen sänkyyn, jossa Laps ja Luke posottivat vielä yöuniaan. Kun kissat räppää, Kita ulahtaa ja hyppää kauemmaksi, mutta yrittää siten välimatkan päästä takapuoli pystyssä ja kimeästi haukkuen saada niitä leikkimään. Kissat ei arvattavasti arvosta yhtään koko kauhukakaraa, vaan katselevat mieluummin välimatkan päästä. Silti, kun Kita nukkuu parvekkeella tai lattialla, kissat eivät pysty pidättämään uteliaisuuttaan, vaan hiipivät ihan lähelle haistelemaan. Laku on täydellinen sopeutuja, sitä koira ei enää haittaa, koska se tietää voittavansa leikiten. Se vain katselee ylemmältä tasolta tai kävelee röyhkeästi ja nokka pystyssä Kitan mahan alta.

Tuolla koiralla on kyllä kamalin ääni, mitä olen koskaan kuullut. Se on aivan korviavihlovan kimeä, kun se haukkumalla yrittää saada kissoja leikkimään tai muuten vaan riehuu pehmolelu suussaan ympäri kämppää. Sillä on selvästi malamuuttimainen taipumus keskusteluun, mutta toivon vain että se ääni jossain vaiheessa edes vähän madaltuu, koska nyt aivot sulaa kun se innostuu.

Elämme nyt ihan suoraan laatikoista ja jätesäkeistä, eikä olla saatu mitään laitettua, kun on pitänyt käydä töissä ja olla koiran kanssa. Eilen aamulla Kita sai taas riehupellekohtauksensa ulkoilun jälkeen ja sain häätää sen repimästä sohvan täytteitä viisi kertaa peräkkäin. Kohta se jo laukkasi päätään ravistellen ja silmät muljahdellen kylpyhuoneesta yksi suihkuhansikas suussaan. Vaihdoin sen omaan puruleluun. Sitten menin keittämään kahvia. Minulla on joitakin kalliita mekkoja 90-luvulta, ex-miehelläni B:llä oli suurieleinen tapa ostella minulle design-mekkoja ja kalliita vaatteita, joille ei ole ollut käyttöä vuosikausiin(koska ne ovat a)ysäriä
b) kaksi numeroa liian pieniä), mutta joita en raaskinut heittää muutossa poiskaan. Kun menin eilen aamulla parvekkeelle tupakalle kahvikuppini kanssa, Kita löytyi makuuhuoneesta sängyn alta kallein kaikista mekoistani riekaleiksi revittynä jalkojensa välistä. Voi morjens. Samoin unohdin tänä aamuna denim-tennarit lattialle lenkin jälkeen ja kohta ne oli molemmat sohvalla täysin kuolattuna ja täynnä reikiä.

A. kertoi tänään puhelimessa kun olin töissä, että Kita oli juuri heivannut amarylliksen parvekkeen jakkaralta alas, repinyt sen silpuksi ja levitellyt mullat ympäriinsä. Sitten se juoksenteli pitkät limaiset lehdet suupielistä roikkuen riemuissaan etsimään lisää tuhottavaa. Mutta mitä voit sanoa, kun vinot ruskeat nappisilmät katsovat suoraan sieluun ja vaaleanpunainen kieli yrittää lipoa suupieliäsi?

Olen ollut töissä tällä viikolla, paitsi muuttopäivinä, ja meillä on hartaita puhelinkeskusteluja A:n ja Lapsen kanssa siitä, miten Kita on pissannut ja kakannut, mitä se on tehnyt ja miltä se on milloinkin näyttänyt, paljonko se on syönyt ja missä on käyty ulkoilemassa. Repesin jälkeenpäin, kun ajattelin eilistä puheluamme, jossa A. selitti tohkeissaan, kuinka Kita oli kakannut ja pissannut niin hienosti ulos ja kulkenut hihnassa kuin unelma ja kuinka sen kakka on koostumukseltaan niin täydellistä, että se on helppo poimia pussiin. Siis ihan kuin olisi uusi vauva talossa. Ja niinhän meillä onkin.

Ollaan annettu iltaisin sille iso, jäinen rustopala tai jauhelihalla täytetty kongi järsittäväksi ja niiden parissa se jaksaa ahertaa tuntikausia.

Apua, voisin kirjoittaa Kitasta loputtomiin, olen niin rakastunut siihen ja vielä enemmän, kun näen, miten hyvää se tekee meille kaikille.

Nyt kuitenkin otan pienet tirsat, jonka jälkeen lähdetään taas viemään Kitaa ulos. Tällä alueella on mielettömästi koiria ja meidän talossa niitä on n.joka toisessa asunnossa. Ihan vieressä on jo Igor tullut kaveriksi ja joka kerta ulkona törmätään yhteen amerikancockerspanieli Tobyyn joka on kaveri ja minimaalisen pieneen sekarotuiseen koiraan, joka on myös 3kk vanha ja Kitan pään kokoinen. Ne jaksavat painia loputtomiin ja pikkukoira laittaa Kitalle ärhäkkäästi kampoihin. Tuo hörhö ei kyllä kunnioita ketään ja toivon, ettei se myöhemmin aiheuta ongelmia. Kaikki koirat eivät halua alistua, mutta Kita pitää sitä itsestäänselvyytenä. Sen lisäksi se on jo nyt yli polvenkorkuinen ja tulee varmaankin painamaan n. 35kg täysikasvuisena, eli otteet on sen mukaiset. Ihmisiä se kunnioittaa kyllä ja tottelee hienosti monia pyyntöjä. Esimerkiksi tänne, seuraa, irti, alas, istu, luonnistuvat hyvin jos keskittymistä vaan riittää, eikä se rynni ovesta tai hypi päälle. Kouluttamista silti piisaa ja aion kyllä viedä sen kouluun syksyllä, suunnilleen 5kk ikäisenä, kun se osaa paremmin pidättää pissaa ja muutenkin on ollut meillä jonkin aikaa.

Lupaan, ettei tästä tule koirablogia, mutta välillä kai saan hehkuttaa Kitan ihanuutta täälläkin, eh?
-minh-

The Dog

2009-06-23T06:45:00.000-07:00

Omituista, miten kerralla tapahtuu hyviä asioita tai pahoja asioita ja koko asenne elämään ja tulevaisuuteen muuttuu niin nopeasti. Nyt kun ajattelen keväistä ahdistustani, joka ei tuntenut mitään kiinnostusta tulevaisuuteen, ihmettelen itseäni. Mutta toisaalta ihmetteln myös sitä, miten olen voinut muuttua näin nopeasti passiivisesta ja angstisesta masennuspotilaasta elämänhaluiseksi ja optimistiseksi ihmiseksi. Ei kai mielipidelääkkeillä voi kaikkea selittää? Syön pientä annosta, joka tuntuu tavallaan aika riittämättömältä, mutta toisaalta voi olla ihanteellinen.

Kaikki muuttui sen suuren kriisin jälkeen, joka minulla ja A:lla oli. Aloimme etsiä asuntoa ja siinä oli kaikenlaisia vaiheita, sisko sai vauvan dramaattisissa olosuhteissa ja oma perhetilanne alkoi tuntua tosi tärkeältä ja sitten yksi asia on johtanut toiseen jne. En voi sanoa, että olisin ajelehtinut ja asiat olisivat vain tapahtuneet, koska en usko sellaiseen muutenkaan. Uskon, että ihmisen oma asenne, mielentila ja pyrkimykset vaikuttavat tuleviin tapahtumiin merkittävästi.

Kun kävimme katsomassa vaaleanpunaista taloa, kävelimme pitkän lenkin sen ympäristössä ja katselimme ja juttelimme. Näin meidät asumassa siinä asunnossa ja tiesin, että haluan sen, vaikka se ei olekaan täydellinen. Se vain tuntui omalta. Ensimmäisenä kävellessä löysimme viljelypalstat. Kiljuin riemusta ja aloin kalkattaa niistä palstoista ja eipä aikaakaan, kun asuntoa tarjottiin meille(tietty siinä oli mutkia matkassa)ja pääsin ilmoittautumaan palstajonoon. Sain vastauksen, että olen ensimmäinen jonossa, koska asun palstojen kaava-alueella. Minulla on siis etuajo-oikeus niihin. Olen todella riemuissani asiasta ja odotan saavani palstan ensi keväänä.

Kävelimme läheisellä rannalla ja puhuimme Lapsen ja A:n kanssa alueesta. Ei aikaakaan, kun puhe kääntyi koiraan, jonka hankkimisesta ollaan puhuttu välillä, viime vuosina vähemmän ja uudelleen yhdessä ollessamme enemmän. Totesimme, että paikka on ihanteellinen koiralle ja ehkä joskus otamme jonkun koiran, kunhan pääsemme asettumaan.

Sattumalta sitten tarkastelin lähemmin valokuvia yhdestä koirasta eräässä blogissa ja ihastuin ikihyviksi. Tämä oli viikonloppuna. Näytin kuvia Lapselle ja A:lle ja molemmat olivat hajamielisen kiinnostuneita koirasta, johon olin kuvan perusteella päätä pahkaa ihastunut. En tiedä miksi, mutta halusin sen koiran. Niimpä otin yhteyttä ja eilen kävimme katsomassa(olen viimeiset kaksi vuotta lueskellut töissä koirankoulutus- ja hoito-oppaita ja keskustellut koirista työkavereiden kanssa paljon, kiinnostus on lisääntynyt koko ajan) pentuja. Voi luoja, että olen rakastunut! Pentu, joka meille ensi viikon keskiviikkona(kun ollaan muutettu) tulee, on puoliksi alaskanmalamuutti ja puoliksi akita-inu, eli siitä tulee ihan helvetin iso koira(netissä on kuva malamuutista joka on jääkaapin kokoinen). Pentu on narttu ja sen emo on malamuutti, eli siitä tulee enemmän sen oloinen kuin akita-isästään. Se on nyt 3kk vanha ja osaa vaikka mitä. Se on melkein sisäsiisti ja osaa jo tulla luokse kutsuttaessa, istua ja kävellä älyttömän nätisti hihnassa. Ja tietysti osaa syödä ulkona purkkaa ja linnunkakkaa huomaamatta. Se on todella pörröinen ja pehmeä, kömpelö honkkeli, mutta rauhallinen ja fiksun oloinen otus. Siskonsa on paljon isompi ja ärhäkämpi ja akitamaisempi.

Olen ihastunut ikihyviksi ja tutkin koko ajan kaikkea tietoa roduista ja koulutuksesta ja ravinnosta. A ja Laps olivat myös todella ihastuneita koiraan. Minulla on ollut husky, eli samantyyppinen vetokoira ja A:lla on ollut terrierejä. A on kyllä lievästi paniikissa koiran koon ja vaatimusten takia, mutta minä olen sitoutunut kouluttamaan sen ja tarjoamaan sille helkkarin paljon tekemistä ja liikuntaa. Se saa vetää pulkkaa ja kelkkaa ja kantaa reppua, pääsee uimaan ja fillarin kanssa juoksemaan ja kolmelle kunnon lenkille päivässä. Malamuutti ei kestä kuumuutta, joten sille tehdään telttamainen asumus parvekkeelle tulevaan kämppään. Sitten on kissat. Voin kuvitella, että jätkät istuu saunan lauteiden alla korvat luimussa ensimmäiset kaksi viikkoa, kun naskalihammas ravaa ympäri asuntoa, mutta varmasti tottuvat ajan myötä. Minä vien sen koirakouluun, koska haluan kouluttaa sen hyvin. Olen niin onnellinen!

Laitan heti kuvia kun saan koiran ja kameran!

-minh-

Uusi koti

2009-06-10T08:47:00.000-07:00

Perheessäni on tapahtunut kaikenlaista viimeisen vuoden aikana, itse asiassa ihan mielettömän paljon, kun ryhtyy ajattelemaan. Mummi kuoli, enoni on sairastanut vakavasti, nuorin sisko muutti kotoa, alkoi seurustella ja muutti yhteen poikaystävänsä kanssa, veljeni muutti pois kotoa yhteen tyttöystävänsä kanssa,toinen siskoni sai vauvan, minä ja A. saatiin nyt se kämppä ja äiti on myymässä asuntoaan ja ostamassa uutta, sekä jäämässä virkavapaalle puoleksi vuodeksi. Sen lisäksi äiti julkaisi kirjan. Aika paljon, kun siinä on vain isoimmat asiat mainittu.

Kämpän kanssa kävi siis parhain päin, eilen saatiin tietää, että meille tarjotaan juuri sitä asuntoa, minkä halusimme ja kuun vaihteessa päästään jo muuttamaan. Vaaleanpunaiseen taloon ratikkamatkan päähän keskustasta. Oma työhuone jäi saamatta, mutta pidän asunnosta niin paljon, ettei se haittaa. Meillä ei ole varaa neljään huoneeseen tässä vaiheessa, tuostakin saa maksaa itsensä kipeäksi. Omituinen tunne, kun astuu siihen paikkaan, jonka tietää olevan seuraava koti ja näkee kaiken sellaisena, kun se on meidän sinne muutettua. Ollaan katsottu muita, ehkä jopa parempiakin asuntoja, taatusti halvempia ainakin, ihan kivoja asuntoja ja ankeita asuntoja, tuosta tiesin heti, että haluan sen. Ikkunanäkymät ei ole mitään ihmeellisiä, se on toisessa kerroksessa ja sauna on omituisesti asunnon keskellä, mutta parvekkeelle paistaa aurinko koko iltapäivän ja sieltä näkyy pieni kaistale merta, asunto on siisti, puhdas ja valoisa ja siellä pitää olla paljon kasveja ja värejä ja auringossa leijailevaa kissankarvaa. Makuuhuoneeseen haluan kiurutapetin ja mahdollisimman vähän elektroniikkaa. Meillä on jo kauheat väittelyt käynnissä, mm. että montako televisiota tarvitaan. Minusta yksikin on liikaa! Enkä halua A:n kauheaa taulua yhdellekään seinälle. Enkä rumaa sohvapöytää, mutta kai minunkin täytyy jossain asiassa joustaa perkele.

Koko homma meinasi mennä pieleen vuokranantajafirman työntekijöiden juututtua byrokratiaan ja minä meinasin jo luopua toivosta, mutta saatiin juuri oikea kämppä. Löysin vierestä viherpalstoja ja yritän saada niistä heti tietoa isänöitsijältä, oma pikku palsta olisi kaiken ihanuuden huipentuma. Uskon, että Blogistanista löytyy ihmisiä, jotka voisivat opettaa minua viljelemään jotain fantsua, minä kun en osaa yhtään mitään.

Olenko koskaan maininnut, että vihaan muuttamista melkein eniten maailmassa? Tästä tulee vielä mielenkiintoista.
-minh-

Finland- 1 point

2009-06-05T09:42:00.000-07:00

Elämäni järkyttävin keskiviikko oli tällä viikolla. Siskoni synnytys käynnistettiin tiistaina alkuillasta ja keskiviikkona iltapäivällä äiti soitti itkien, että pitää nähdä heti. Muistan kaiken kuin hidastettuna ja kursivoituna. Ryntäsin asemalle äitiä vastaan ja purin kynsiäni polvet täristen sen kaksi minuuttia, jotka jouduin odottamaan. Olin varma, että sisko ja vauva ovat molemmat kuolleita. Äiti sitten tuli ja vei minut seinän viereen ja kertoi, mitä oli kuullut siskon miehen äidiltä, kun ei siskon miestä saanut kiinni. Synnytys oli mennyt ihan pieleen ja ollut niin vaikea, että vauva oli runnottu imukupilla ulos, yhden pisteen poika, ja heidät molemmat oli kiidätetty vain pois. Sisko leikkaussaliin ja vauva Lastenklinikalle. Molemmat meinasivat kuolla. Menin ihan shokkiin ja jouduin odottamaan äidin kanssa muutaman tunnin, ennenkuin kuului mitään. Onneksi vauva alkoi toipua nopeasti ja sisko myös. Pääsimme synnärille jo alkuillasta ja systeri oli hereillä ja ihmeen reipas. Vauvan käyrät näyttivät hyviltä ja hän on kaikinpuolin terve. Eilen hän pääsi jo synnytyssairaalan lastenosastolle ja tänään kävimme katsomassa. Mieletön, upea, kaunis ja pahantuulisen näköinen poika! Niin ihana! Täydellinen! Siinä se vain nukkui ja väänteli naamaansa. Vielä hän sai sokeriliuosta ja punasoluja oli saanut aiemmin; siskolle vaihdettiin veri, koska meinasi vuotaa kuiviin.

Olen tässä pari päivää ollut mielettömän uupunut ja pänsärkyinen ja miettinyt yötä myöten, että mitä jos L. ja vauva tai jompikumpi olisi kuollut. Se oli lähellä ja silloin kun sitä pelättiin, kun ei tiedetty mitään, koin sellaista kipua ja ahdistusta, etten ole varmaan ikinä ennen kokenut. Äiti oli ihan romuna, muut eivät vielä tienneet mitään. Kaikelta putosi pohja pois. Muutaman tunnin leijuin tyhjän päällä, odottaen. Oli ihana nähdä sitten systeri sairaalassa miehensä kanssa iloisena ja varmana siitä, että vauvalla on kaikki hyvin.
Herranjumala, mikä päivä! Varsinkin, kun olin etukäteen niin varma, että kaikki menee loistavasti, sisko vaan pykäisee vauvan ulos ja se on siinä. Synnytys ei vain koskaan ole sellainen, jonka voi suunnitella tai joka menee automaattisesti hyvin, vaikka kaikki menisi melkein loppuun asti normaalisti. Onneksi olen puhunut lapsuudenystäväni kanssa joka on kätilö ja hän vakuutteli minulle alusta asti, että terve ja täysiaikainen vauva yleensä toipuu todella hurjastakin synnytyksestä hyvin. Naisilla se on vähän erilaista, kun synnyttäjien ikä on noussut. Minä synnytin 20-vuotiaana kohtuullisen helposti(olihan siinä kaikkea, mutta olin kuitenkin nuori ja vahva) ja toivuin käsittämättömän nopeasti, mahakin vetäytyi kasaan kahdessa päivässä kokonaan. Systerikin on 35, eli synnyttäjäksi aika vanha, vaikka onkin hyvässä kunnossa. Toivon, ettei siitä jää henkisiä traumoja niin, että eivät uskalla hankkia lisää lapsia synnytyspelon takia.

Olen luvannut hankkia vauvalle mobilen ja haluan myös ostaa vaatteita ja kaikkea mahdollista tavaraa. Hillitön vauvakuume päällä! Miten ne voikin olla niin uskomattoman ihania vastasyntyneinä? Siskon pojalla on imukupin takia murjottu pää, eli omituisen muotoinen vielä, mutta kasvot ovat siropiirteiset ja ihanat, pehmeät posket ja murjottava ilme, pienenpienet silmäripset ja se päästelee ihania pikku ääniä nukkuessaan. Olen onneni kukkuloilla!

Kämppäasia alkaa pikkuhiljaa selvitä, viikonloppu pitää ravata vielä katsomassa, mutta uskoisin, että ensi viikon alussa jo tiedetään enemmän. Pitäkää peukkuja!
-minh-

Eläävä ihmisjumaala

2009-05-30T11:16:00.000-07:00

Anteeksi nyt ihan kamalasti kaikki, jotka puhuvat karjalaa, savoa tai jotain jyväskylää, mutta minulla on ihan kauhea vastenmielisyys tiettyjä murteita kohtaan. Pidän kovasti Varsinais-Suomen, Lapin ja Kotkan murteista, sekä tietynlaisesta Karjalan murteesta, mutta minun on kauhean vaikea eritellä, mikä se on, joka kelpaa ja mikä kuullostaa hirveältä. Esimerkiksi joensuu on kamala murre. En halua loukata ketään,mutta ilmeisesti kuitenkin loukkaan. Jotkut murteet ovat minulle neutraaleja, kuten pohjanmaa ja oulu, samoin häme, mutta sitten on näitä, jotka vihlovat aivojani ja- sori nyt vielä kerran- kuullostavat tyhmältä. En tiedä mistä se johtuu. Vanhempani ovat Joensuusta molemmat ja minä asuin lapsena 3 vuotta Kouvolassa, puhuin vahvaa Kymenlaakson murretta. Miksi siis en voisi ikinä kuvitellakaan esimerkiksi olevani miehen kanssa joka puhuu joensuuta? Tai jyväskylää. Tai pieksämäkeä, herra varjele. Olen siis ilmeisesti kauhea Helsinki-snobi.

Tällä hetkellä kotona on kauhea hitti laulaa Riston(joku suomalainen bändi) biisejä. Tänään kuulin, kun Risto esiintyi YleX:n konsertissa suorassa lähetyksessä: "Minää- olen-palaasina" ja "hän oli eläävä- ihmisjumaala". Hirnuin kuin mielipuoli ja esitin A:lle ja Lapselle pätkiä tästä murrelaulusta jälkeenpäin.

Miksi muuten suomalaiset bändit on niin kamalia? Minä en löydä niistä mitään kuunneltavaa. Viikko-pari sitten katsoin yöllä A:n kanssa Voice-kanavaa. Sieltä tuli kaikenmaailman Amorphista sun muuta ja jokainen bändi kuullosti täsmälleen samalta kuin edellinen. A selitti niistä yhtyeistä, että tämä ja tämä on ollut jo viisitoista vuotta ja tämänhän nyt kaikki tuntee, mutta minä en vain tunne. kaikki kuullostaa ihan paskalta. Nykyään on miljoonia bändejä, jotka soittavat "melodista hardrockia" ja se on hirveää paskaa. Suomenkieliset ovat oma lajinsa. Paskaa kaikki tyynni.

Olen syönyt mielipidelääkkeitä nyt kolmisen päivää ja välillä tulee pahoinvoinnin aaltoja, velloo hetken ja vistottaa, mutta ei mitään vakavaa. Katson kolme kuukautta ja päätän sitten ,haluanko jatkaa vai pitääkö nostaa vai mitä teen. Nyt iloitsen siitä, että henkilökohtainen elämä on hyvällä mallilla, ensi viikolla katsotaan yhtä asuntoa ja tarjouksia tulee muistakin. Sopivia ei vain ole tullut vastaan. Rakastan suunnittelua, olen jo päättänyt minkälaisen sohvan haluan sitten joskus ja minkävärisen seinän makuuhuoneeseen. Käytiin jopa neuvottelu siitä, miten tiskivuorot ja siivoaminen järjestetään, koska tuleva koti ei saa olla tällainen läävä. Kieltäydyn jämähtämästä masennukseen tai vellomasta siinä, haluan nyt käyttää jokaisen ilon ja onnellisuuden mahdollisuuden hyväkseni, varsinkin nyt.
-minh-

Hiukan höyryjä

2009-05-25T08:22:00.000-07:00

*Postauksesta kaksi kolmannesta on silkkaa rähjäämistä, lopussa vähän seesteisempää. Varoituksena niille, jotka eivät halua lukea kiroilua ja sitä, kuinka haluan repiä pään irti ihmisiltä.*

Masennus ja väsähtäneisyys saavat minussa esiin ihmisvihaajan. Koko kevään olen nieleskellyt töissä asiakkaiden edessä, kun ihmiset vain tuntuvat niin sietämättömän typeriltä ja ärsyttäviltä. Pinnani on lyhyt ja ylimielisyyteni massiivista ja kaikenpeittävää. Takerrun ihmisten ilmeisiin,ulkonäköön, yksittäisiin sanoihin tai yhteen tyhmään kysymykseen ja tuomitsen heidät välittömästi Vitun Idiooteiksi. Ei tarvitse peljätä, en harrasta ivallista virnuilua, tuhahtelua tai sarkastisia kommentteja, pidän ne ihan omana tietonani, mutta kun niitä on niin paljon! Ei mahdu tähän kattilaan! Ihan tyypillinen esimerkki: joku rouva tulee kauppaan ja kiekaisee: "Maksaako teillä yksi kortti kaksi euroa?! Törkeää!" Vastaan: "Ei, kun se on 30 senttiä, kymmenen saa kahdella eurolla, niinkuin tuossa lukee." Rouva ei tajua, vaan jatkaa: "Niin mutta kun tuossa lukee kaksi euroa, maksaako se yksi kortti sen kaksi euroa?" Johon minä: "Katsokaas nyt, kun tuossa lukee, että yksi kortti on kolmekymmentä senttiä, mutta kymmenen saa kahdella eurolla, yksi kortti siis maksaa kolmekymmentä senttiä." Ja mielessäni: VITUN IDIOOTTI SAATANA! OPETTELE VITTU LUKEMAAN JA LOPETA SE HELVETIN RÄÄKYMINEN! MONTAKO KERTAA TÄSSÄ SAA JANKUTTAA? JUMALAUTA!

Tai kun magneettijuovallista pankkikorttia käyttävä mummo piirustaa nimikirjoitustaan kieli keskellä suuta viisi minuuttia kassalla, karjun mielessäni: VOI VITUN APINA ETKÖ OSAA EDES NIMEÄSI KIRJOITTAA YHTÄÄN NOPEAMMIN TÄMÄ EI OLE MIKÄÄN KAUNOKIRJOITUSNÄYTE VOI HELVETTI TÄNNE SE VITUN KUITTI SIELTÄ JO!

Entäs sitten sirukorttia käyttävät ämmät, voi hyvä jumala: laitetaan se lompakko siihen sirukortinlukijan päälle ja toinen käsi vielä näköesteeksi ja sitten näppäillään sitä pin-koodia olan yli vilkuillen silmät kierossa ja pakko on vielä kommentoida jotain: "Kun ei koskaan voi tietää, että jokuhan voi vaan katsoa sen koodin jonossa ja napata kortin ja sitten on kaikki mennyt. Itse asiassahan tämä on aika vaarallinen systeemi, kun ei ole edes kunnon näkösuojaa tässä". NII JUST! YHTÄÄN ET SELVEMMIN VOI OSOITTAA ETTÄ NÄPPÄILET SITÄ PIN-KOODIASI SIIHEN LAITTEESEEN, EI VOI OLLA HUOMAAMATTA! ON SE VANHA KUNNON NIMIKIRJOITUSSYSTEEMI VAAN NIIN HELVETIN PALJON TURVALLISEMPI VITUN ÄLYKÄÄPIÖ!

Koskakohan ratkean, inhoan ihmisiä niin paljon. Tavallisena päivänä vältän katsomasta päin ketään, etten räjähtäisi, kaikki ovat niin kuvottavia. Saan sisäisen raivoapinakohtauksen jo lööpeistä ja lehtien kansista. "Erja Häkkinen puhuu tunteistaan". Mikä noita ihmisiä vaivaa? Puhuvatko juorutoimittajat ne ympäri vakuuttamalla, että "kyllä sinä olet niin tärkeä julkisuuden henkilö ja autat ja tuet monia samassa elämäntilanteessa olevia kertomalla nyt nykyisestä rakkauselämästäsi. Ihmiset pitävät sinua esimerkkinä, kyllä Suomen kansan täytyy saada tietää, miten sinulla nyt menee ja seurusteletko ja miten suhtaudut ex-miehesi uusperheeseen"? Vai onko julkisuus niin saatanan mahtavaa, kokeeko Erja Häkkinen, että hänellä on niin tärkeää asiaa, että pitää puhua lehdille? Miksi kukaan haluaisi "puhua tunteistaan" lehdille ja kertoa henkilökohtaisesta elämästään naamallaan ja nimellään muille ihmisille? Ja entäs telkkari sitten, eilen katsoin Amos Ozista(Tarina rakkaudesta ja pimeydestä on upea kirja, suosittelen!) tehtyä ohjelmaa, jossa hän puhui Israelin tilanteesta, palestiinalaisista, Euroopan juutalaisvainoista, kirjoittamisesta, elämästään ja kirjoistaan. Kyseessä on älykkö, vaikutusvaltainen aktivisti, jolla on sanottavaa ja joka osaa sanoa sen kiinnostavasti ja hyvin. Jonkun Amos Ozin ei tarvitse esitellä seksielämäänsä tai muutenkaan henkilökohtaisia asioitaan, on paljon muutakin sanottavaa. Toiselta kanavalta tuli samoihin aikoihin Tosipaikka: Kaksosten seksielämä, jossa kaksosia kuvattiin pin up-kalenteriin ja "haastateltiin" lähinnä yhdestä aiheesta: "kaikkien" fantasiasta olla kolmen kimpassa sängyssä kaksosten kanssa ja oli siihen saatu yksi känninen kaksospari pelehtimään bikinit päällä sängyssä jonkun hyypiön kanssa kameran edessä. Olin juuri muutama päivä aikaisemmin raivonnut jollekin näistä Tosipaikka-dokumenteista suu vaahdossa ja nyt päätin katsoa ainakin toisen ohjelman mainoskatkojen ajan tätä. Kaikki ohjelmassa olivat NIIN RUMIA, oksettavan näköisiä ja umpityhmiä. Miten voi Englannissakin riittää väkeä tunkemaan näihin seksielämää tai ainakin yksityisasioita vilautteleviin "dokumentteihin", ihan loputtomiin? Englannissa menee tosi huonosti. Minua kuvottaa jo se aksenttikin, millä ne VITUN JUNTIT puhuvat.

En tosiaan tajua, miksi käyn näin lämpöisenä näistä asioista, mutta kun tuntuu, että jo sana SEKSI riittää, netissä, telkkarissa ja lehdissä, radiossa myös, saamaan ihmiset paikalle silmät kiiluen ja kieli suusta roikkuen vahtaamaan. Joskus töissä kun avaan aamulla jonkun peruskanavan, YleX:n tai vastaavan, siellä puhutaan klo yhdeksän aamulla klitorisorgasmista ja minulta lentää yrjö. Sexhibition-messut järjestetään varmaan viisi kertaa vuodessa nykyään, eikö millään saa tukittua tuota mediasta tunkevan "seksin" määrää? Vittu minä en jaksa enää. Sillä ole edes mitään tekemistä seksin kanssa. "Seksi" on ottanut ylivallan mediassa, kaiken pitää liittyä "seksiin" ja kaiki taatusti pannaan liittymään "seksiin" vaikka väkisin, saan kohta seksimyrkytyksen, sanakin inhottaa jo. Ei ole ensimmäinen kerta kun blogissa asiasta raivoan, mutta kun ihan oikeasti se nyt vaan on helvetti niin vastenmielistä, mitä tuolta koko ajan tunkee. Enkä vittu taatusti anna tuumaakaan periksi kertomalla, kuinka "seksuaalinen" (YYYÖÖÖÖRRGGHH) olen, mutta "vain yksityisesti, koska se on henkilökohtainen asia". Vittu minen sano enää mitään, vittuako se minulle kuuluu, mitä johtopäätöksiä lukijat tästä vetävät minun seksielämääni liittyen. KUINKA KETÄÄN VOISI EDES KIINNOSTAA? INHOTTAVAA!

Tämä liittyy varmasti ihan yleiseen ihmisvihaani, eli sanoivatpa ja tekivätpä ihmiset mitä hyvänsä, minua ärsyttää ihan helvetisti.

Muihin asioihin: neljän päivän vapaa töistä teki ihan helkkarin hyvää. Etsitään A:n kanssa yhteistä kämppää. Vaatimukseeni omasta huoneesta on suostuttu ilman vastalauseita, eli neljä huonetta olisi hakusessa nyt. Kyllä minä kolmioonkin voin muuttaa, jos se on kiva. Hiukan erilaista on katsella asuntoja yhdessä, kun vuokra menee puoliksi. Mahdollisuuksia on ihan eri tavalla. Haaveilen siitä parvekkeesta, jonka voisin laittaa kesää varten ylimääräiseksi olohuoneeksi ja jossa voisi kasvattaa vaikka mitä. Laps vaikuttaa olevan tyytyväinen ja innoissaankin, ainakin mitä kävelylenkeillä(huom! Vinkki teini-ikäisen lapsen vanhemmille: jos teillä ei ole mitään yhteistä tekemistä eikä kiinnostuksenkohteita teinin kanssa, lähtekää yhdessä iltakävelylle. Täällä on yksi teini nyt sitä mieltä, että tunnin lenkki joka ilta vähintään. Koska on kivaa kävellä ja jutella yhdessä)on tullut puhuttua.
Tästä asiasta olen tosi innoissani ja mikä sen mukavampaa, kun saatiin A:n kanssa keskusteltua asioista ja kumpikin haluaa samoja asioita. Yhdessäolo on erilaista nyt kriisin jälkeen, kun minäkin olen lopettanut jäkittämisen ja päättänyt sitoutua tähän suhteeseen. Ongelmia ei ole ratkottu, ei se niin mene, että kaikki selviää viikossa, mutta se inhottava puolinainen heiluminen on ohi, nyt ollaan sitten kanssa(=nyt ollaan sitten ihan vitun jumissa:). Tässä on mahdollisuus aloittaa ikäänkuin alusta, tehdä eri tavalla asioita, mutta kuitenkin yhdessä, saman ihmisen kanssa. Kuuden vuoden yhteinen historia on aika painava asia jo tässä vaiheessa. Siinä mielessä olen aika onnellinen.

Äiti tuli Caminolta ja juteltiin kunnolla. Opiskelusuunnitelmat ovat ehkä vähän selkiytyneet, parempi kun ei lähde toimimaan paniikissa. Minulla on nyt yli puoli vuotta aikaa siihen takarajaan, jonka olen itselleni asettanut. Katkollekin pitää mennä. Tarvitsen ehkä enemmän psyykkistä, kuin fyysistä vierotusta, motivaatiota ja sitä, että saan käännettyä tuon edellisen katkon onnistumiseksi ja askeleeksi eteenpäin, enkä epäonnistumiseksi. Sitä kautta voin alkaa parantumaan itseinhosta ja ikuisen epäonnistujan roolista, toteuttamaan muita asioita elämässä, jotka on jääneet tämän takia. Torstaina tapaan lääkärin ja katsotaan, aloitanko mielipidelääkkeet. Vähän kyllä ahdistaa ja jännittää semmoinen, mutta halu saada itseni kuntoon on kuitenkin kova. Jos tarvitaan nappeja, niin olkoon niin. Jos eivät sovi tai auta, niin sitten ollaan ilman, hewletti.

Äiti toi vaeltajan simpukan reissultaan minulle. Olen pitkään haaveillut siitä vaelluksesta, mutta teen sen sitten, kun olen valmis. Kun voin sanoa rehellisesti, että olen irti kamasta ja paranemassa. Siinä on ainakin yksi haave ja suunnitelma josta pitää kiinni, joka toivottavasti auttaa eteenpäin.

-minh-

Kuusiviikkoiskatsaus

2009-05-21T06:45:00.000-07:00

Epävarmasti ja haparoiden kirjauduin sisään blogiin ja löysin kahdeksan kommenttia, joita en ole edes käynyt katsomassa. Kiitos niistä. Tämä ei nyt ole yhtään helppoa tämä bloggaaminen, mutta olen kaivannut sitä kovasti. Ja sitäpaitsi, pakkohan mun on päivittää, että siellä Pulttilassakin joskus päivitettäisiin!

Kevät on ollut tosi raskas, yhtä tervanjuontia ja vääriä valintoja, periksiantamista, raskasta masennusta, jossa olen kahlannut kainaloita myöten. En ole edes osannut ajatella, miten tästä selviäisi. Niimpä olen jättänyt asiat roikkumaan ja puolitiehen, tehnyt vain välttämättömän hengissäpysymiseksi.
Masennus on alkanut jo kauan sitten, mutta en ole suostunut myöntämään sitä. Olen ollut viisi vuotta niin masennuslääkevastainen, nyt tajuan, että pakko niitä on kokeilla, saada vähän vetoapua.

Itseinhossani ja masennuksessani olen pystyttänyt muurin itseni ja muiden ihmisten väliin. En osaa luottaa, avautua, pyytää tukea ja apua. Sen takia olen jäänyt yksin, enkä voi siitä paljon muita syytellä.

A:n kanssa on mennyt huonosti tosi pitkään, olen pitänyt hänetkin käsivarrenmitan päässä itsestäni ja tokihan siihen on ollut sitten mielisairaan horoperseen hyvä yrittää kiilata väliin. Sabotoida meitä yhdessä ja erikseen. Ilmatilaani on hyökätty, enkä anna sitä kovin helposti anteeksi.
Meillä ei ole ollut keskusteluyhteyttä aikoihin, enkä ole itse jaksanut tai uskaltanut ottaa asioita puheeksi. Kuusi vuotta tässä on vatkattu ja järjestelty suhdetta minun ehdoillani, välillä yhdessä asuen, välillä erossa, välillä muka-seurustellen, kriisejä ja selkkauksia on ollut, eikä niitä ole edes selvitetty kunnolla. Tai suoraan sanottuna niitä ei ole selvitetty mitenkään.

Tämän viimeisimmän selkkauksen aikana olen tajunnut, etten halua luopua A:sta, en halua muka-seurustella tai tapailla, pitää yllä mitään viikonloppuystävyyttä. Missäköhän vaiheessa minusta on tullut yli-itsenäinen, sellainen joka haluaa kontrolloida kaikkea, päättää kaikesta ja tehdä kaiken itse ja yksin? Varmaankin joskus avioeron jälkeen. Tässä minulla on kuitenkin ihminen, joka minua rakastaa ja joka on aina auttanut ja tukenut niin hyvin kuin on pystynyt, minä olen säännöstellyt omaa osuuttani suhteeseen. Nyt on paljon miettimistä ja selvittämistä. En haluaisi lopettaa tätä kuitenkaan, vaan uskaltaa heittäytyä ja katsoa, mitä voi tapahtua. Miksi olla suhteessa, jos ei salli siihen mitään etenemistä tai tulevaisuudennäkymiä?

Sitten on vielä duuniasiat, joudutaan lomautuksille ja minä joudun sossuun tai kadulle, en tiedä vielä. Jokatapauksessa on varmaa, etten jää tuohon työpaikkaan, olen hakenut kouluun ja puserran itseni läpi jos pääsen, vaikka väkisin.

Musiikista on onneksi aina iloa ja lohtua. PJ Harveyn ja John Parishin levy on mielettömän ihana, heinäkuussa Eagles Of Death Metalin keikalle ystävän yllätyksenä hankkimilla lipuilla ja paljon kaikkia ihania levyjä ja keikkoja muutenkin.

Sisko saa vauvan kesäkuussa, siitä olen ehkä eniten innoissani.

Nyt menen keittämään puuroa ja pyhittämään vapaapäiväni lukemalla Edith Södergrania ja ehkä vähän Auli Mantilan Varpusta.

-minh-

Ai-ai-ai-aijaijai-aii-aii-auh!

2009-04-09T12:53:00.000-07:00

Tuollainen ääni lähtee sappikipuisesta 37-vuotiaasta naisesta. Pystyn kirjoittamaan, kun otin ensin kaksi kodeiinia töissä ja sitten kaksi kotona. Ensin piti päästä karmeasta sappikivusta ja istua köyryssä sohvalla/maata sikiöasennossa sängyllä, mutta sitten tuli bloggausfiilis, kun kipu lähti.

Retkahdusten jälkeen on tosi vaikea päästä jaloilleen. Eihän se koskaan yksiin vetoihin jää, vaan retkahdus on aina putki, joka tarkoittaa sitä, että sitä katuu jo ensimmäisten vetojen jälkeen, mutta antaa mennä vaan, koska on jo aloittanut. Seuraavaksi huomaa vetävänsä pari kertaa päivässä ja koko ajan suunnittelevansa lopettamista. Sitten lopettaa. Ja kohta taas on kiskomassa. Ja suunnittelee lopettamista. Ja häpeää. On vaikea ajatella itseään ja omaa terveyttään ja elämäänsä, kun rätkii ja rätkii, eikä lopetus ole lähimaillakaan. Sitä voi aina siirtää. Eikä siitä tietenkään sano kenellekään. Kukapa julistaisi Facebookissa, että "Retkahdin juuri, putki päällä, jihuu!", kun suurin ja voimakkain tunne on häpeä ja pettymyksen tuottaminen läheisille. Kun yrittää pitää yllä sitä toipumista ja vieroitusta ja ryhmissä käymistä ja mitähän kaikkea. Valehtelu alkaa todella helposti ja luontevasti, koska karmeinta on tuottaa pettymys ihmisille, jotka odottavat ja toivovat toipumista ja pelkäävät retkahduksia.
Silti en usko, että mikään vieroitus on mennyt hukkaan. Jokainen tuo lähemmäksi tavoitetta, kun tavoitteen pitää mielessä. Enhän minä osaa sanoa huomisesta mitään. Voin olla tänään ihan fine ja itsetyytyväinen ja raitis, mutta huomenna rynnätä ensi töikseni hakemaan subua. Ei pitäisi edes ajatella huomista, tulee vain paineita.

Nyt olen viikon taas ollut ilman ja tunnen, kuinka oikeutus ja lupa vetämiseen alkaa hiipiä sisuksiin. Sitä unohtaa niin helposti, kun valvoo kaiket yöt(ilman lääkkeitä yrittää), kämppä narisee ja kitisee pelottavasti ja omituisesti, kropassa ei ole voimaa edes seistä hellan ääressä pastan kiehumisen ajan ja pupillit ovat taas isot, maha toimii ja tuntuu todella siltä, että tässä ollaan ilman. Töissä sitä vain seisoo hiki tirsuen ja palellen, pakko kieltää se, että on taas kipeänä. Onneksi on muutama kodeiini vielä jäljellä. Kodeiini ja tramal ovat hyviä, minulle. Monille se tarkoittaa nimenomaan opiaatteja ja riippuvuusmekanismin uudelleen laukaisua, mutta minulla vetämisen laukaisee alkoholi ja sopiva seura tai tilanne. Tramal tai kode on pelkkiä lääkkeitä pärjäämiseen.

Olin tänään siivoamassa äidillä taas yhden valvotun yön ja kylmän hien jälkeen. En mahtanut mitään sille, että imuroidessani päässäni pyöri ainoastaan romaanin hahmot ja tarina. Sama romaani, jota olen vääntänyt jo muutaman vuoden, mutta jonka kirjoittaminen -istuminen perseelleen ja kirjoittaminen- tuntuu ihan mahdottomalta. Tarina ja aihe ovat hyviä, kiinnostavia, huomaan ajatusten vaeltavan arkiasioista tarinaan aina, kun pää on hetkenkin vapaalla. Haluan kirjoittaa sen tarinan, vaikka en siitä mitään tiedä. Kyse on hahmoista, joiden täytyy päästä joskus ja jossain esille, saada äänensä kuuluviin. Silti en osaa kirjoittaa, en osaa istua kirjoittamaan. On vain muutama asia, jonka osaan suunnitellusti tehdä:
Käydä ryhmissä.
Katsoa itkettäviä ohjelmia telkkarista.
Harjoitella ukulelen soittoa.
Kuunnella levyjä.

Rauhallista pääsiäistä kaikille!

-minh-

Meemillä bloggaukseen kiinni

2009-04-08T08:01:00.000-07:00

Terve! Minulla on vitullinen kevätmasennus. En jaksa kirjoittaa blogia, en oikeastaan edes avaa nettiä nykyisin. En myöskään vastaa puhelimeen tai soittele kenellekään. tapaamiset feidaan ihan järjestään. Sen, minkä pidän yhteyttä ihmisiin, teen sähköpostin ja facebookin välityksellä, mutta yleensä en jaksa edes vastata meileihin. Tämä tiedoksi niihin tiedusteluihin, että olenko lopettanut bloggaamisen. En ole, sanoinhan jo aiemminkin, että jos/kun lopetan, teen sen kovalla metelillä. Eikä saa painostaa tai menen ihan lukkoon.

Otin Katalta meemin, että saisin tänne jotain. Kaikkihan tämän on tehneet, luulisin.

1) Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?

Olen. Tietysti aina on jotain valittamista, mutta olen tyytyväinen siihen, millaiseksi olen syntynyt.

2) Mitä muuttaisit ulkonäössäsi?

Ensinnäkin voisin silpaista 5kg oikealta puolelta ja 5kg vasemmalta puolelta, mahdollisesti vielä 5kg jäljellejäävästä rungosta pois, mutta yritän tehdä sen jotenkin hellävaraisesti. Haluaisin tuuheammat ja pidemmät ripset, olla vähemmän karvainen ja haluaisin kauniimmat hampaat.

3) Mitä muut ovat kehuneet ulkonäössäsi?
Silmiä, kaulaa, sääriä.

4) Meikkaatko päivittäin?
Arkisin joka päivä, viikonloppuisin vain jos lähden ulos ja lomalla tuskin koskaan.

5) Perusmeikkisi?

Lumenen Hydra Drops-meikkivoide(hyvin kevyt), sävy Sandy Beach, sitten YSL-valokynää silmien alle ja juonteisiin. Ripset taivutan ja laitan mustaa ripsiväriä, kulmat vahvistan(niissä on koloja ja epäsymmetriaa johtuen huonosta nyppimistaidostani) make Up Storen ruskealla luomivärillä ja kulmakarvageelillä. Poskipuna taitaa olla jotain Rimmelin paskaa, jonka sain katkolla joltain.

6) Hiustesi väri & pituus?
Pitkät ja ruskeat. Ei niin kauhean pitkät, kuten ennen(takapuoleen), vaan johonkin olkapäiden yli.

7) Kuinka usein...
...värjäät hiuksiasi?
En värjää enää. Kokeilin jotain kirkkaanpunaista sävytettä tuossa kuukausi-pari sitten. Ei tarttunut.

...peset hiuksesi?
Kaksi kertaa viikossa. Ei tarvetta useampaan pesuun, enkä halua, että hiukset tulevat sitten nopeasti likaisiksi liiallisen pesemisen takia.

...käyt suihkussa?
Joka päivä, talvella joka toinen päivä, koska on kylmä ja vesikammo ja iho kuivuu.

...kuorit ihoasi?

Pari kertaa kuussa kuorin kasvot Dermoshopin jollain aineella. Kroppaa en kuori, ellei jostain ole sattunut ilmestymään kuorinta-ainetta.

...käyt kosmetologilla?
Olen kerran käynyt, enkä usko, että enää menen. Se sattui ja oli nöyryyttävää.

...poistat ihokarvojasi?
Talvella 1-2 krt viikossa, kesällä pakko höylätä about joka päivä.

...käyt solariumissa?
En käy.

8) Miten pidät hiuksiasi?
Nuttura, ponnari tai päällyshiukset takana kiinni, harvemmin kokonaan auki. Se häiritsee ja hiukset tulevat naamalle sotkemaan.

9) Miten tukkasi on nyt?
Harakanpesänutturalla.

10) Rasvaatko ihoasi?
Joka päivä tai se tippuu pois.

11) Tyypillisimmät vaatteesi?

Ihan tavallisia vaatteita. farkkuja, paitoja, mekkoja, sukkahousuja, saappaita jne.

12) Mitä sinulla on nyt ylläsi?
Musta mekko ja viininpunaiset sukkahousut, prätkäbootsit.

13) Millaiset alusvaatteet on ylläsi?
Mustavalkoraidalliset ritsikat ilman toppauksia tai kovitettuja kuppeja(H&M) ja mustat pimpparikset.

14) Kuinka monet farkut omistat?
Äkkiseltään laskettuna yli kymmenet, tällä hetkellä päälle mahtuu n. neljät.

15) Millaisia kenkiä käytit viimeksi?

Näitä samoja bootseja, ovat kauhean hyvät.

16) Millaista takkia pidit viimeksi?
Mustaa korkeakauluksista reisipituista talvitakkia. Tämän talven paras rotsi.

17) Minkälaisia rintaliivejä käytit viimeksi?
Näitä samoja eilen.

18) Lempikorusi?
Isot korvikset, mielellään lätkämäiset, rannekorut(isot) ja plektra kaulassa.

19) Käytätkö kynsilakkaa?
Aina. laitan kynnet yleensä n. kerran viikossa jollain tummalla tai kirkkaalla värillä. Nyt on rumaa oranssia kynsilakkaa ja illalla vaihdan väriä.

20) Lempihajuvetesi?
Cliniquen Aromatic Elixir, tuoksuu puhtaalle jos käyttää kohtuullisesti.

21) Shampoo ja hoitoainemerkkisi?
Niitä on paljon, nyt taitaa olla Dermoshopin shampoo ja joku kampaamon hiuksiin jätettävä hoitoaine, en muista merkkiä, mutta tämä on kolmas pullo sitä samaa, kun on halpa ja toimii.

22) Millaisia sormuksia löytyy sormistasi?

Ei löydy, minulle ei sovi sormukset, vaikka joskus aina uskottelenkin itselleni toisin.

23) Tarkkailetko painoasi?
Vaa´assa ei ole pattereita. Ehkä ihan hyvä juttu, koska en halua traumatisoitua joka päivä painostani.

24) Viimeisin ulkonäköösi liittyvä kehu, jonka olet saanut?
Poskipääni näkyvät taas.

25) Menisitkö kauneusleikkaukseen?

Saatan joskus mennäkin. nyt ei ole tarvetta, mutta joskus voin haluta käydä vaikka poistamassa kaksoisleuan tai leikkauttamassa silmäluomet, en tiedä. Riippuu, kuinka neuroottinen olen vaikka kymmenen vuoden päästä ja kuinka rupsahtanut..

26) Minkälainen on meikkipussisi?
Hirveän ruma, ooranssi denimkankainen, merkkiä Clinique.

27) Minkä värinen on hiusharjasi?
Musta ja oranssi. Puinen on pöllitty kylppäristä.

28) Käytätkö ryppyvoiteita?
Ei mulla ole ryppyjä, hah hah!

29) Montako käsilaukkua omistat?
Ei aavistustakaan. En ole käsilaukkuihminen, käytän aina jotain rumaa kangaslaukkua.

30) Onko sinulla lävistyksiä tai tatuointeja?
Tatuointeja löytyy, yksi ihan uusikin, mutta lävistyksistä olen luopunut. En tykkää tatskoista enkä lävistyksistä, mutta kun niitä tatskoja kerran on, niin voihan niitä ottaa lisääkin.

-minh-

Sivupersoonien meuhkaamista

2009-03-13T07:01:00.000-07:00

En uskalla lähteä kotoa mihinkään, vaikka laitoin aiemmin muutaman tekstiviestin, että josko ystäviä tapaisi. Nyt on niin hirveät veto- ja sekoiluhimot päällä, että saas nähdä, uskallanko hakea edes huoltsikalta tupakkaa. Saattaa nimittäin tarttua lavallinen kaljaa mukaan ja jos juon yhdenkin kaljan, lähden vetämään. Ihan varmasti. Ihan sellainen lastenannoskin alkoholia aiheuttaa päässäni holtittomuutta ja antaa mennä-ajatuksen, joka ei ole vain ajatus, vaan fjonga. En mahda sille mitään, varsinkaan alkoholin vaikutuksen alaisena, joten pysyttelen kotoluolassa ja kiristelen hampaitani. Yritän käydä keskustelua itseni kanssa, kuten ihmiset kuulemma tekevät: Tässä pätkiä keskusteluistani.
-"Yhdet vedot, yhdet vaan, ei se sitten jää päälle, kai mä nyt yhdet vedot saan vetää?"

-"Kamoon, nyt loppu tommonen läppä, sä olet lopettanut, L-O-P-E-T-T-A-N-U-T, tajuutko saatana!"

-"Et saa mitään niistä yksistä vedoista, tulet vaan kipeäksi. Unohda nuokut, ei tapahdu mitään muuta, kuin kauhea kipeily monta päivää."

- "Mieti, miten ylpeä olet lääkkeettömistä ja alkoholittomista päivistä, voit olla vieläkin parempi ja tehdä niistä viikkoja".

-"Alko olis auki vielä 10 minuuttia, kai mä nyt jumalauta yhden pikkupullon punkkua saan juoda!"

-"Jos et mene tuohon alkoon, et osta etkä juo mitään alkoholia tänään, niin olet voittaja."

-"Vittu mä olen voittaja joka tapauksessa."

-"Olet alkoholisti-luuseri, jos et nyt pysty vastustamaan sitä pikkupulloa".

-"hei mä olen ollu viikkokausia juomatta pisaraakaan, mulla on oikeus!"

-"Ei se maistu edes hyvältä. Se yksi kaljakin pari päivää sitten oli ihan paskaa ja siitäkin tuli laskuhumala, puhumattakaan kauheasta vetofjongasta."

-"Jos mä nyt soitan sille ja sille, ihan vaan kahvin merkeissä, niin ehkä mä voisin sit illalla vetää pienet."

-"Äläpä soita, sun kahvit kyllä tiedetään."

Ja niin edelleen. Olen aina toiminut niin, että olen vetänyt autopilotilla vakaista päätöksistä huolimatta ja sitten morkkistellut raskaasti, usein jo ennen vetämistä. Nuppi on saatava hallintaan, en voi pyöriä kotona loppuikääni miettimässä, voinko soittaa jollekin ihmiselle muuten vain, vai tarkoittaako se automaattisesti retkahdusta.

Olin suunnitellut lähteväni viikonlopuksi maalle, hoitoyhteisöön tapaamaan ystävääni, mutta se peruuntui, kun hänellä on niin kauheat oireet uudesta hiv-lääkkeestä. Olin eilen niin pettynyt, että suunnittelin koko viikonlopun setin valmiiksi; mitä kiskoisin, kenen kanssa ja kuinka paljon. Vanha piripääkin heräsi horteestaan ja alkoi punoa juoniaan. Tuntuu, kuin olisin jotenkin sivussa itsestäni ja inhottavat sivupersoonat tekisivät päätöksiä puolestani.

Onnistuin halkaisemaan kämmenselkäni peilinreunaan pari iltaa sitten. Siinä on ainakin sentin syvyinen railo ja verta tuli ihan tolkuttomasti. Talossa ei ole mitään tulehdusta estävää voidetta eikä laastaria, mutta en voi käydä apteekissa, koska ostaisin muuten värkkejä, eikä ne varmasti jäisi käyttämättä. Tällaisistakin asioista voi tehdä ongelman.

Possaria:
Postissa tuli jakku Sugar Kanelta, se on hieno ja haluan käyttää sitä heti, kun tarkenen. Sain pyykkivuoret pestyä. Olen pelannut ja laittanut hyvää ruokaa Lapsen kanssa. Kuuntelen ihania levyäni joka päivä ja nautin niistä suuresti. A tilasi viikko-pari sitten minulle syntymäpäivälahjaksi kuun lopussa ilmestyvän PJ Harveyn ja John Parishin levyn. Siinähän ne.

Kohta on pakko uskaltautua röökinostoon, sitten katson jonkun romanttisen hömppäleffan. Pidetään peukkuja, että huoltsikalta tarttuu mukaan korkeintaan Marianne-pussi röökin lisäksi, kiitos.
-minh-

Naltreksonihoidosta

2009-03-08T06:48:00.000-07:00

Lopetin kaikki lääkkeet tuossa keskiviikon tienoilla. Tajusin vain yhtäkkiä, että elän ihan hirveässä sumussa ja kasvavin annoksin napsin skitsolääkkeitä naamaan, miettimättä yhtään, mahtaisikohan pahat olot ja kykenemättömyys johtua ehkä niistä lääkkeistä, eikä lääkkeiden puutteesta. En ole tarvinnut edes buranaa sen jälkeen. Olo on tietysti vaihtelevainen, mutta nuppi kirkastui päivässä ja kammottava lääkepöhötys alkoi laskea ihan huomattavasti. Kohta minulla on taas omat kasvoni takaisin, varsinkin kun se hysteerinen karkinsyönti loppui myös kuin seinään.

Kun Kata kävi Suomessa, hän toi minulle yrttiteelaatuja ja erilaisia hunajalaatuja ja koukahdin rautayrttiteehen ihan välittömästi. Nyt pari viikkoa sitä säännöllisesti kannullisen aamulla ja kannullisen illalla nautittuani voin vannoa, että aineenvaihduntani on ihan hillittömän nopea, eli lääkkeet poistuvat kropasta kovaa vauhtia ja olo on paljon parempi. Vaikea selittää, mutta pääasia minulle on, että se toimii ja uskon olevani pian paljon paremmassa kunnossa.
Kun vielä joku kertoisi, mistä rautayrttiä saa Helsingistä, olisin vailla huolia.

Perjanaina menin sitten tapaamaan uutta lääkäriä A-klinikalla ja kerroin ensin 15 minuuttia siitä, kuinka en suostu enää syömään mitään lääkkeitä ja kuinka paljon parempi olo minulla on ilman niitä. Lääkäri kuunteli tarkasti ja komppasi selitystäni ja alkoi sitten saman tien puhua naltreksonihoidosta ja kuinka minun pitäisi ehdottomasti aloittaa se. Sivuvaikutuksia hän tietysti vähätteli ja suostutteli kertomalla, kuinka naltreksoni "saattaa jopa viedä niitä käyttöhaluja pois joiltakin ihmisiltä" ja kuinka se olisi minun turvaverkkoni, kun en VOISI käyttää. Eli keskustelu oli aivan perseestä ja hedelmätön, koska minä puhuin siitä, mitä haluan ja mitä tunnen tarvitsevani, eli täydellistä lääkkeettömyyttä ja kuinka kyse on loppujen lopuksi vain minun valinnastani käyttää tai olla käyttämättä ja lääkäri nyökytteli kaikelle, aloittaen sen jälkeen aina hillittömän naltreksoni-ylistyksen. "Vain" 3-12 kuukautta pitäisi sitoutua lääkkeeseen, jolla on sivuvaikutuksia ja jonka vaikutus kohdistuu muutenkin suoraan aivojen mielihyväkeskukseen, tukkien sen. Eli en haluaisi enää mitään, mistä olen oppinut saamaan mielihyvää. Sillähän kaikki olisikin sitten ratkaistu. Kuullostaako tämä jonkun muunkin mielestä ihan vitun idioottimaiselta lähestymistavalta?

En yritä tässä väheksyä naltreksonihoitoa yleensä tai dumata sitä kokonaan, mutta sehän ei minua estä käyttämästä, kuten ei estä mikään muukaan "hoito", vain oma päätökseni ja valintani. Ensi viikon käynnillä aion vain yksiselitteisesti kieltäytyä siitä ja lopettaa keskustelun aiheesta. Huomenna täytynee hakea päätökselle vähän voimia NA:sta.

No se siitä. Kuntoni ei sitten salli minun palata töihin maanantaina, koska täytyy tarkkailla, miten lääkkeettömyys vaikuttaa unirytmiini ja ahdistustiloihin sun muihin. Viikko vielä, sitten pääsen toivottavasti normaalielämän syrjään kiinni.

Naistenpäivä alkoi sitten yhden vittuilevan sikiön tekstiviestipommituksella. Jotkut ihmiset olisi pitänyt pyyhkäistä pois elämästään jo ajat sitten. Kyseessä on vielä tapaus, joka on ainakin puoli vuotta aktiivisesti jauhanut minusta paskaa A:lle ja perseillyt ukkonsa kanssa kaiken niin vituilleen kuin ihmiset nyt vaan osaavat.
Alan päästä pahimmista väkivaltafantasioistani eroon, kun noista tekstiviesteistä ajattelin vain, että toivottavasti ämmä pysyy ihan helvetin kaukana minusta, en halua kuulla siitä enää mitään koskaan. Onhan tämäkin jo edistystä...

Perjantaina yksi hyvä fiilis yhdestä asiasta ohjasi minut sellaisen tyypin luo, joka tajuaa täsmälleen, mitä haluan ja joka tekee hienoja tatuointeja. Olen ihaillut niitä pitkään, mutten ole tiennyt, kuka niitä tekee. Nyt on sitten menossa tuo häiritsevin käsivarren arpi peittoon, itselleni syntymäpäivälahjaksi.

A:n kanssa autoiltiin eilen Porvooseen kahville ja kakulle. Oli leppoisaa ja mukavaa.
Illalla tein täytettyjä paprikoita ja katsottiin Lapsen ja A:n kanssa hyviä leffoja. Päälle vielä lettuja, oli aika täydellistä naistenpäivän viettoa minusta.
-minh-
P.S. Sori, en nyt jaksanutkaan etsiä linkkejä ja referoida mitään naltreksonijuttuja, joita netistä olen etsinyt, että teksti on nyt melko perstuntumalta kirjoitettu. Olen kyllä hakenut tietoa asiasta, eivät väitteeni ihan omiin kuvitelmiini perustu.

Tuijottajat, voitteko lopettaa?

2009-03-03T02:40:00.000-08:00

Miten voi ahdistus ja paniikki kasvaa päivä päivältä, kun sen pitäisi pikku hiljaa hiipua ja pamejakin saatana laskettiin yhteen femmaan illassa?

Viime yönä en nukkunut, vaan kirjoitin kymmensivuisen kirjeen ja sitten yhden viisisivuisen, joka on vielä kesken. Istuin yrttiteekannuni kanssa keittiössä ja tuijotin kelloa sivujen välillä. Mietin aina kellon siirryttyä kymmenen minuuttia eteenpäin, että kohta se tiistai kolmas maaliskuuta alkaa kunnolla ja se on taas päivä lähempänä töihinmenoa, päivä lähempänä paranemista? Vaan ei tästä näytä tulevan mitään. A-klinikalle matkustaessani tärisin ratikassa ja aloin saada vanhan kunnon paniikkikohtauksen oireita. Olen koko ajan sellaisen ahdistuksen reunalla, josta en usko selviäväni.
Klinikalla meni muuten hyvin, paitsi että hoitajani Pia ilmoitti lopettavansa kuukauden kuluttua työt siellä. Niinhän ne kaikki.

Kaupassa vietin yli puoli tuntia haalien Lapselle ruokaa, ahdistuksen ja paniikin kasvaessa koko ajan. Kassalla joku nainen seisoi liian lähellä ja se aiheutti massiivista käsien tärinää ja lompakon putoamisen. Siihen päälle aloin vielä pyydellä anteeksi kaikilta ja kaikesta. Itkua vääntäen sain kamani pakattua ja itseni ratikkapysäkille. Joku hyypiö tuijotti täysin värittömillä silmillään lasin läpi pysäkin toiselta puolelta lakkaamatta ja minä väänsin mp3:sta kovemmalle. Ahdistuin siitä, etten kuullut ympäristöäni ja sammutin laitteen. Penkillä tärisi nuori tyttö, joka katsoi minua koko ajan. Parin metrin päässä Dormicumit tekivät kauppansa ja minä nieleskelin vetohimoissani. Olisikin täydellinen päivä tuupata pari 7,5mg:stä tykkiin sulamaan ja taintua loppupäiväksi sohvalle dorkajumittamaan.

Kotimatkan aikana vaihdoin paikkaa kolme kertaa, koska penkit ovat liian lähellä toisiaan ja aina jonkun reisi hinkkasi omaani vasten. Ei sellaista voi kestää. Ja miksi minua tuijotetaan? Olin asiallisesti pukeutunut, meikitkään eivät olleet levinneet, istuin omissa oloissani kauppakassin kanssa. Voitteko ihmiset lopettaa sen tuijottamisen? Kaikki meistä eivät kestä sitä. Tässäkin on perkele päivä pilalla yhden klinikkakäynnin takia enkä todellakaan liiku edes pesutupaan, saati sitten huoltsikalle sekoilemaan ihmisten tuijotettavaksi. Koska tämä loppuu, vai onko tämä vasta alkua?

Posti nakkasi juuri kaksi kirjettä. Säästelen niitä hetken, käyn sohvalle ja syön neurolepteja, kun en tässä juuri muutakaan voi. Avaan Marianne-pussin ja luen kirjeet.
-minh-

Eikö ne lattiat saatana vieläkään ole peseytyneet!

2009-03-01T23:47:00.000-08:00

Nasta herätys. Ensin soittaa sossusta lempeä-ääninen kaveri, joka pahoittelee sitä, että hakemus on maannut jollain väärällä pöydällä kuukauden päivät ja halusi sitten tietää miten menee. No minähän olen mestariavautuja, varsinkin yhdeksän aikaan aamulla, eli tein sen, mitä parhaiten osaan. Itkin. Ihan vähän vaan tirautin ja sitten kuivan asiallisesti aloin kysellä tilanteesta. No nythän on niin, että Lapsen lastis-asiakkuus on ikäänkuin lakkautettu, koska "tarvetta lastensuojelullisiin toimenpiteisiin tai seurantaan ei ole". Minun hakemukseni, jonka lähetin siis katkolta, kuuluukin jonkun mystisen Sosiaaliaseman hommiin. Nivaska on kuulemma ihan just siirtymässä alempaan kerrokseen ja käsittelyyn. Nivvarmaan. Meanwhile, menen leipäjonoon. Ajattelin jopa käydä kysymässä sitä akuutti-viiskymppistä Pelastusarmeijalta, niin voisin olla hyvä äiti ja ostaa Lapselle uudet housut.

Seuraava puhelu olikin ystävälleni uo-miehelle. Hän jaksaa olla aina emppis ja kiva ja sanoi, ettei tyhjennäkään viimeisiä pennejäni tililtäni tänään, vaan vasta kuukauden päästä. Pääsin sängystä ylös, kun uo-mies oli niin ihana.
Kohta keitän teetä.

Blogimiitistä ei ole sen kummempaa raportoitavaa, kuin että lääkearsenaalin voimin liikkuvan ei kannata juoda paria tuoppia. Siinä voi kähmijät saada tuopit naamalleen. Tai ehkä se oli ihan oikein. Ja olikin.
Jos minä haluan kuulla selostusta siitä, miten blogini taso on laskenut, niin osaan kyllä pyytää sellaista ihan itse. Jos pyydän ystävällisesti huonosti käyttäytyvää paskiaista poistumaan pöydästä, niin sehän poistuu siitä pöydästä tai itkee ja poistuu. On se kumma! Vittu tässä herää aggressiot heti aamutuimaan, mikä voiskin olla ihan hyvä juttu noita lattioita silmälläpitäen. Kaipaavat nimittäin moppikuritusta.

Tänään jännitetään sitä, pysyykö puuro sisällä. Eilinen päivä meni itkiessä ja pohdiskellessa sitä, ovatko sisäelimet mahdollisesti vaihtaneet paikkoja vai miksi olin tuntevinani pernan jossain niskan seudulla jne.

Olen täysin epäsosiaalisella tuulella. En oikein kestä ihmisiä fyysisesti ympärilläni ja loukkaan joko tahattomasti tai sitten ihan siksi, että olen ilkeä ja evil. Odotan Lasta kotiin. Täällä on jotenkin pelottavaa ilman sitä.
-minh-

Päivitys

2009-02-27T05:14:00.000-08:00

Herääminen onnistui kolme varttia sitten, eli puoli kolmen aikaan. Tästähän hyvä tulee.

Hikimoppitukka olisi pestävä, sitten yritettävä siirtyä johonkin, jossa myydään Colossal Volume-ripsiväriä, joka on uusi pakkomielteeni. Ajattelin myös laittaa tukkani punaiseksi.

Apteekkiin meni eilen 70€. Mitähän helvettiä nuo oikein kuvittelevat. Kun sain Seroquel-respan käteen, kysyin, että kuinka kalliita nämä ovat ja sain vastaukseksi: "ihan keskihintaisia". Niin, varmaan ihan keskihintaisia useimmille, jotka hakevat niitä A-klinikalta, eli sossun maksusitoumuksella, eivätkä laita penniäkään itse niihin.

Laps sai eilen postissa kauniin punaisen kristallin, Australiasta. Ystäväni Antonella(se, joka ei ole vielä lukenut Antonella Gambotton Pimennys-Itsemurhamuistelmat-kirjaa, juoskoon pikaisesti vaatimaan sitä paikallisesta kirjakaupastaan) oli tullut ajatelleeksi Lasta tässä taannoin ja laittanut tulemaan. Miten osuva aika ja tarkoitus.

Sattuikohan monikin telkkarin ääreen eilen Silminnäkijän aikaan? Dokkari "Väärin käytetty" oli sinänsä ihan hyvä, koska valaisi edes hiukan vaikkapa tällaisen "kulissikäyttäjän", kuten minä, elämää. Minusta ryynimatka Tallinnaan oli vähän turha ohjelmassa, mutta hoitohenkilökunnan selostus siitä, miten korvaushoitoon pääsy on vaikeaa ja kroonistuneille tehty mahdottomaksi, oli asiaa. Ikävä kyllä olen tällainen ylimielinen paskiainen, enkä kestä nistejä. Saan siis näppylöitä nenä-äänellä narisemisesta ja huppari-reppu-yhdistelmäasussa liikkuvista nitkuista.
Karvosen haastatteluja voisi katsoa laajemminkin.

Se pyykkääminen sitten meni hiukan pieleen. En saanut pesukonetta toimimaan ja vedin raivarit yhdestä toisesta asiasta. A:n kanssa puhelimeen huutamisesta on tullut taas vähän ikävä tapa.

Saas nähdä, onnistunko siirtymään yhtään mihinkään tänään. Olo on taas sellainen, että kun saan perseeni ylös penkistä, silmissä mustenee ja voimat kaikkoavat jäsenistä. Jos menen hiustenpesulle tästä, tarvitsen jonkun telineen käsivarsia varten siksi aikaa, että laitan shampoota päähän. Lisäksi kylppärissä on joku -5 astetta.
-minh-

Pyykkipäivän (mattoveitsi)ajatuksia

2009-02-26T02:45:00.000-08:00

Näin unta, että minulla oli suurperhe jossain massiivisessa lähiössä ja yritin jahdata alle kouluikäisiä kaksosiani syömään. Toinen juoksi karkuun täydessä jääkiekkomaalivahdin asussa(häh? olisko varustuksessa parempi?) ja toinen heitteli minua pienillä kivillä nurkan takaa. Vaikeita lapsia, mutta niin suloisia. Yhtäkkiä jouduinkin Norssiin, jossa siis oikeastikin suoritin peruskouluni. Nyt tulin lukiolaiseksi ja tapasin vanhoja luokkatovereitani, mm. yhden Teron ja yhden Niinan. Ihan samanlaisia olivat kuin 15-vuotiaina.
Koulun jälkeen kävin Dublinissa, jossa en löytänyt mitään tuttua vanhoista paikoista, vaan lähinnä sekoilin jollain Dart-asemalla hämmentyneenä ja soittelin ex-miehelleni.

Heräsin tukka märkänä, inhassa Seroquel-hiessä(nyt menee jo satanen illassa, että uni tulee joskus aamuyöllä)puhelimeen ja hermo meni ihan samantien. Kauhea tappelu ja luurien korvaan paiskominen(se ei muuten olen yhtään niin siistiä, kuin lankapuhelinaikaan. Se on itseasiassa typerää ja älytöntä. Mitä tyydytystä voi saada "lopeta puhelu"-napin painamisesta ja puhelimen pöydälle asettamisesta, jottei se hajoaisi, kun ennenvanhaan sentään valkoisesta bakeliittipuhelimestani lenteli lastuja seinille ja kuului korviavihlova kirahdus, kun luurin löi voimalla siihen, mihin se luuri nyt lyötiinkään. Kauheeta, miten noita sanoja poistuu käytöstä, en pysy enää perässä) ja tietysti paha mieli. Mutta periksi ei anneta, saatana.

Nousin varovasti salmiakkia pureskellen teenlaittoon miettien samalla, miksi nykyajan miehet ovat sellaisia epämiehiä. Tämä on tietysti ihan törkeä vale ja loukkaus, mutta näin minä kuitenkin ajattelin. Jos naiset ovat puukkojunkkareita ja mattoveitsien kanssa riehujia, niin miehet ovat puhelimeensönköttäjiä ja Dormicum-päissään toisten rappukäytävien sotkijoita. Ei mene hyvin kummallakaan sukupuolella, jos ne ahdetaan aamutuimaan minun pieneen päähäni, joka on jo valmiiksi tukossa neurolepteista sun muista.

(Ehdin sentään nähdä Kataa hänen Suomen-vierailunsa aikana ja ikävä on taas kova.)

Ei mulla mitään asiaa ole, pitää lähteä pyykille. Mutta parin anonyymin(terveisiä vaan sinne kommenttilaatikkoon!) iloksi ja riemuksi voin jakaa pari ajatusta, joita pyörittelin päässäni heräämiseni jälkeen:

- kun sen mattoveitsen ottaa ja sillä huitaisee, niin kannattaa varmaan tähdätä esim. käsivarsien lihaksiin ja jänteisiin(ei niin, että tässä sellaisia suunnitelmia olisi), niin välttyy mahdollisesti tapon yritys-tuomiolta.

- kun sen mattoveitsen ottaa ja sillä huitoo, kannattaa varmaan varautua tapon yritys-tuomioon, eli voi miettiä kaksi kertaa, kannattaako sitä työvälinettä edes pitää mukana.

- kun pään valtaavat mattoveitsiajatukset, voi miettiä, kannattaako olla tekemisissä ihmisten kanssa yleensäkään.

- Haluaisin nyrkkiraudan. Ihan koristeeksi vaan.

Ja sitten pyykille!
-minh-

Ja vituikshan se meni

2009-02-24T00:12:00.000-08:00

Pyörryin eilen kolme kertaa(mm. ratikkaan ja A-klinikalle) ja töiden aloittaminen meni ihan perseelleen. Eikun kahdeksi viikoksi saikulle ja vaakatasoon. Eipä tässä oikein muuta osaa tehdäkään, paitsi varovasti hakea teetä välillä. Yö meni kaameassa seroquel-hikipöhnässä, eikä ole toivoakaan, että uskaltautuisin suihkuun tästä. taidan köpsähtää taas. Koskahan nämä erilaiset teelaadut ja hunajat alkaa vahvistamaan niin, että pääsen huoltsikalle ostamaan röökiä?
-minh-

Töihin

2009-02-23T01:59:00.001-08:00

Lähden ihan kohta töihin katsomaan, miten lähtee sujumaan. Kävin taas A-klinikalla, josta sain vähän pamia ja seroquelia ja käskyn soittaa heti, jos ei pysty kykenemään. Haluan niin hirveästi takaisin töihin ja normaaliksi, mutta kunto on sellainen, että jalat tutisee viiden minuutin seisomisen jälkeen.Inhottaa, jos joutuu tuottamaan pettymyksen ja jatkamaan sairaslomaa, mutta sitä se hoitaja ainakin kehotti vakavasti harkitsemaan. En näytä terveeltä, eikä olokaan ole kummoinen.
Eilen oli tosi vaikea päivä ja luulin aamulla, että tässä oltaisiin nyt oikeasti voiton puolella, mutta näköjään ne olot heilahtelee päivittäin ja monesti päivässä.

Tinttaan vielä pannullisen rautayrtti-nokkosteesekoitusta hillittömän hunajaklönden kanssa ja otan pari pamia.

Kiitos kommenteista ja tsempeistä. Tuon yhden anonyymin kommentin julkaisin, mutta se on poikkeus, koska en nyt jaksa ottaa paskoja oloja siitä, mitä kirjoitan omaan päiväkirjaani.
Katkolla on kaikenlainen henkinen ja fyysinen väkivalta kielletty ja ulos lentää todella helposti, mutta kilareita oli hyvä vetää huoneessaan tai oman huoneen vessassa turvassa. Kerran meni överiksi, kun haukuin sen sossun, mutta sitäkin pyysin anteeksi.
Lääkkeiden ja puhelimien salakuljetus on arkea siellä, mutta henkilökuntapulan takia ratsaaminenkin on vaikeaa. Kaikki kyllä ratsataan niin huolella, että ihmisiltä oli uusista vaatteista revitty saumoja auki jne. Kirjeet, tuliaiset ja kaikki on hyvin säännösteltyä ja tarkastettua,mutta kuten tiedätte, nidet keksii keinonsa.

Moikka!
-minh-

Katkopäiväkirja

2009-02-20T07:52:00.000-08:00

Tässä tulee koko katkopäiväkirja putkeen. Kaikki nimet sun muut on muutettu.
Kylläpä saakin kaamean kuvan tuosta ajasta, vaikka kuitenkin joka päivä naurettiin vedet silmissä, tanssittiin ja laulettiin ja meillä oli oikein ihanaa siellä. Omat tunteet ja olot oli vaan niin sekavia, että se purkautui raivona ja väkivaltajuttuina päiväkirjaan. No, enempiä selittelemättä, here we go:

2.2.09 MA

Miten huvittavaa, olen ainoa asiakas osastolla, tai tässä solussa. Tulin hyvissä ajoin, eilen meni vielä milli subua ja aamulla kahvia ja lähdön tekemistä. Yöllä heräilin, taisin jännittää.
Tulin toisen solun läpi, siellä oli kundeja, tänne on tulossa vissiin vielä joku nainen tänään. Tai sitten ei. Mistäs noista tietää.

Äsken söin "pyttypannua" virolaisen laitoshuoltajan tuomana(tai lähinnä siirtelin jotain laardinpaloja lautasella)ja odottelen lääkärin tapaamista huoneessani. Olo on ihan ok, vähän ankea mutta ei vielä ihan klesa. Ulkona näyttää kauniilta, aurinko paistaa ja vähän pakkasta. Tulen kyllä tylsistymään kuoliaaksi täällä, mutta naurattaa, että olen yksin täällä. Ehkä nukun hetken.

3.2.09 TI

Ensimmäinen yö nukuttu. Nukuin eilen päivälläkin. Minun jälkeeni tänne tuli vielä Tiina ja Kirsi. Tiina on ollut viikon Töölön katkolla ja Kirsi tuli suoraan kotoa. Vaikuttavat siedettäviltä mimmeiltä.
Lääkkeet vetää aika veteläksi, en jaksanut katsoa Medusan iskua kuin 10 minuuttia, kunnes aloin pilkkiä. Päivällä katsoin Isän nimeen videolta.
Ruoka on hirveetä paskaa, olen pyytänyt sianlihattoman, enkä jaksanut alkaa selvittää mitään sisäelin- ja verijuttuja, siastahan ne kaikki on tehty.

Toisella puolella on paljon kundeja ja yksi muija. Meille tulee tänään kai 1 nainen ja yksi mies. Samapa tuo. Kävin saunassa eilen ihan nopeasti. Odotan kauppareissua nyt aamupäivällä.
Sain pari korttia kirjoitettua, mutta olen aika levoton enkä jaksa keskittyä lukemiseen kunnolla. Kauko Röyhkän Job ja Juha Itkosen Kohti ovat yrityksessä. Ei taida tulla mitään.

iltapäivällä

Lääkkeet väsyttää ihan sikana ja nyt on alkanut jalkojen sätkiminen. Odotan saunaa ja akupunktiota, vaikka ei yhtään huvitakaan mennä. Tänään oli kauppareissu ja soluun tuli uusi nainen. Neljä naista siis tässä kimpassa.
Kaikki tuntuu kaukaiselta ja vieraalta, täällä tulee vain nuohottua ympäriinsä eikä mikään kiinnosta pätkääkään. En saa omia kosmetiikkojani saunaan tai huoneeseen. Olen aloittanut kaksi kirjaa, vitut niistä. Telkkariakaan ei jaksa, paitsi äsken katsottiin Rocknrolla. Onneksi tänään on tukihenkilöpuhelut.

4.2.09 KE

Huomaa kyllä, että on neljä naista solussa, eilen alkoi Tiinan ja Kirsin välit kiristyä ja Kirsi on murjottanut ja vittuillut siitä asti. Tulisipa jotain miehiä tänne. Olin eilen akupunktiossa toisen solun puolella kahden miehen kanssa. Kauhea jännite, eikä kukaan puhunut mitään.

Kauppareissu ja postireissu sivarin ja yhden toisen solun jätkän kanssa. Kauhea säätö ja tietty toin Tiinalle röökit päin vittua.
Iltaisin ahdistaa ja odotan vain nukkumaanmenoa, onneksi äsken lääkäri lisäsi 10mg Diapamia iltalääkkeisiin. Nyt menee Naxopren, Atarax, Seroquel ja Britlot silloin, kun verenpaineet ei ole liian alhaalla. Eilen romahti paineet ja hyydyin sänkyyn. Sitten niitä mittailtiin ja illalla sain jopa Britlon, kun olin vähän liikkeessä ja kuumassa suihkussa.

Täällä piti olla paloharjoitukset 20 minuuttia sitten, mutta mitään ei tapahdu.
Pienestä on riemu revittävä. En olisi koskaan uskonut voivani kälättää niin antaumuksella meikeistä kun nyt Tiinan ja huonekaverini Suskin kanssa. Suski on oikein kiltti ja mukava nainen ja lainaillaan meikkejä sun muita.
Tiina on hyperaktiivinen(saletisti poreessa) ja Kirsi vaan möllöttää ja välillä kommentoi jotain älytöntä pätemistä. Eihän sen juttuja voi kukaan uskoa. Kauhea ikävä Lasta ja muitakin ihmisiä.

Tänään ulkoilu, yhteisökahvit, akupunktio ja sauna. Taidan kirjoittaa pari korttia.

iltap.

Marianne tuli päivällä, eli viides nainen ja sivari puhui jotain, että jonkun kundinkin pitäisi tulla. Saatanan kauan noilla kestää kamojen ratsaamisessa, minäkin sain omani vasta eilen iltapäivällä.
Kävely ja lääkkeet. Nukuin tosi hyvin ruokaan asti.

5.2.09 TO

Vittuko on veltto olo. Seroquel vetää ihan löysäksi, naamasta jo näkee, että olen lääkkeissä. Eilen illalla alkoi kauheat reflat,Mariannekin huomautti, että näytän todella kipeältä.
Ummetus vaivaa eikä nesteet ole lähteneet liikkeelle. Tiina naureskelee mun mahalle, kun se on ihan kuin olisin paksuna. Ei loukkaa eikä haittaa, mikä on vähän erikoista. Yleensähän olen yliherkkä.
Kaikkien muiden kanssa menee tosi hyvin, paitsi Kirsin. Se on jo vittuillut pahasti kaikille muille, paitsi minulle. Mulkoilee vain ja pälyilee. Virolaiselle laitoshuoltajalle tuli tosi paha mieli, kun se yritti herättää Kirsiä. Virolaiset on tosi mukavia, tämä vanhempi, sekä kukkuu-Anni.
Saunoin eilen Tiinan ja Suskin kanssa ja katsottiin leffaa kunnes kaikki alkoivat pyörtyillä. Ei paljon valvota ainakaan vielä. Tiina on ihan saatanan kierroksilla, mutta ihan hauska. Marianne on kuin joku keijukainen.

Sain eilen puhua Lapsen ja ja A:n kanssa. Pitää pyytää A:ta tuomaan karkkia, huomenna pääsee kauppaan ja toivottavasti automaatille.

Näen tosi villejä unia. Viime yönä V seurasi minua ja halusi B:n itselleen. Sillä oli purjevene ja se kutsui B:n purjehtimaan. Kosmetiikkaosastolla se osti kaiken saman kuin minäkin ja löin sitä kasvoihin. Laitoin itselleni monivärisen Sofi oksas-roskapönttökampauksen ja purin sen heti pois, että V:lle jäisi se nöyryytystukka kostoksi matkimisesta. Unesta jäi kamala morkkis.

iltap.

Kuudes nainen tuli osastolle. Aamulla kauhea sota Kirsin kanssa, mutta nyt on rauhoittunut.
Oltiin ulkona ja tapasin sossun ennen päivälääkkeitä. Täytyy hakea toimeentulotukea asiakasmaksun omavastuuosuudelle ja hakea huomenna tiliotteet sivarin kanssa pankista.

Nukuin päivällä ja näin painajaista tästä solusta. Sitten näin unta että hukuin. Olin huudellut unissani, Suski oli ihan paineessa.

Olen niin tylsistynyt, että voisin kirkua. Lukeminen ei onnistu, en jaksa keskittyä. Kaukosäädin on paskana, eikä saada tekstejä leffoihin. Eihän nämä apinat ymmärrä ilman tekstejä. Nyt ärsyttää kaikki ja vituttaa, kun en saa Britloja, pulssi on liian hidas ja vitun verenpaine romahtelee. Normaali lepopulssini on 43-45 ja sekös näitä ihmetyttää. Verenpaineiden takia pyörtyilen sänkyyn ja kärsin unihalvauksista.
Illalla on pakko saada Britlot vaikka jumppaamalla, on niin paska olo ja henkisesti tuntuu kuin olisin tyhjän päällä. Ja olenkin. Yksin ja irrallaan ja kauhean turvaton. Mistä saisin turvallisuudentunnetta ilman kamaa? Ja mistä tämä on lähtenyt? Ehkä olisi pitänyt jatkaa terapiaa, palaan aina näihin samoihin asioihin ja ongelmiin ja tulen varmasti palaamaan vielä vuosia. Olen jämähtänyt jonnekin murrosikäisen tasolle joissain asioissa. Nytkin vainoharhaisena mietin, miten tyytyväisiä kaikki ovat, kun olen poissa jaloista ja kuinka paljon hauskempaa on, kun en ole ulkona muistuttamassa kaikkia tästä onnettomasta ihmiselämän irvikuvasta.

Tytöt sanoivat, etten näytä enkä vaikuta yhtään nistiltä, paitsi kun avaan suuni. Hitto! Pitää varoa sanojaan ja puhetapaansa, oksettavaa. Menen vittu venyttelemään.

6.2.09 PE

Saatana mikä olo! Silmät ihan hirveän näköiset ja karmeita fjongia selkärangan pohjassa ja raajoissa. Silti olen nukkunut kohtuullisen hyvin.

Eilen tuli Minna, joka on minua vuoden nuorempi piripää ja raskaana. En kestänyt akupunktiossa kuin kymmenen minuuttia, sätkin kuin hullu.

Tänään aika hyperaktiivinen olo, kikattelin aamulla kaikelle ja höpisin joutavaa paskaa. Onneksi aamupäivä meni nopeasti. Pelattiin yazya(josta ei tule saatana yhtään mitään, kun kaikki laskee väärin ja merkkailee numeroita minne sattuu ja sitten saa hysteerisiä naurukohtauksia omasta vammaisuudestaan), käytiin toisen solun kanssa ulkona ja sitten hain sivarin kanssa tiliotteet pankista sossua varten.

Sitten oli yksilökeskustelu ja ja lääkärin tapaaminen. Sain lisää Britloa ja kaikkea mahdollista levottomiin jalkoihin ja raajakipuihin. Sivari toi kolme kirjettä!
Oli pakko vähän tirauttaa, valtava tunnekuohu löi ylitse, tunsin itseni ulkopuoliseksi ja hyvätyksi ja martsailin hetken yksin röökikopissa.

Kaksi uutta naista, Hanna ja Annika tuli soluun. Annika suoraan Hämeestä ja tosi helvetin kipeänä vailla mitään lääkitystä, eipä käy kateeksi.

K. lähetti kaksi kuvaa, joista toinen on ihana kuva Lukesta. Sainpahan vähän koristella sängynpäätyä. Kuva tuli kirjeessä, jonka K oli tuonut iltapäivällä erikseen. Neljä kirjettä tänään, siis.
Ostin 20€:lla karkkia kaupasta ja olen kohta ahtanut kaikki naamaani. Sokerihumala auttaa reflohin vähän, mutta siitäkin tulee laskut. Onneksi maha toimii, eikä ole vielä ihan kuralla.
Välillä mietin lähtöä, kun on niin tylsää, mutta muut muijat auttaa kun masentaa. Äsken saunan pukuhuoneessa Suskilta lensi purkillinen omia bentsoja pitkin poikin. Siinähän siivoiltiin ja Suski panikoi. Nyt joku on saanut puhelimen tuotua huoneeseen ja Suski soittaa ihan paineessa tuossa vieressä. Mikään muu ei häiritse, paitsi jos täällä vedetään subua tai piriä.

klo 20.45

Onpa ollut kaamea ilta. Olen itkeskellyt ja miettinyt. Onneksi on Suski kämppiksenä, se on hyväntahtoinen ja kiltti. Mietin sitä, että minulla ei ole mitään paikkaa, johon laittaa tämä tuska. En edes tiedä mistä se tulee ja mitä se on, se on vain korventavaa tuskaa, johon auttaa kama väliaikaisesti. Enkä kuitenkaan ole masentunut, tiedän sen. Ikävöin Lasta ja mietin, miten olen laiminlyönyt oman lapseni huomioimista omassa väsymyksessäni. Laps on hiljainen, eikä tyrkytä itseään ja jää siksi joskus vähemmälle huomiolle. Kaduttaa.

Tämä on viides päivä ja reflat alkaa olla niin pahat, että sekin saa poraamaan. Hanna, joka tuli tänään, nuokkuu vain ja Tiinakin on rauhoittunut. Luulen, että on velkoja hatkassa, koska selittelee koko ajan ja yrittää liikaa. En luota siihen.

Kirsi maksaa sen 20€ tai sitten katsotaan ulkona noita raha-asioita.

Sain iltalääkkeillä Doxalin, Britlot, Seroquelin, Naxoprenin, Emgesanin, tipat ja Diapamin. Luulis nukkuvan perkeleen vittu. Saatana tätä paskaa, mihin ihminen itsensä kerta toisensa jälkeen laittaa!

7.2.09 LA

Heräsin iltapäiväunilta ja juttelin Suskin kanssa. Se on niin kiltti. Samoin tykkään Mariannesta. Kaikki on kivoja kun Kirsi vaihtoi solua(saatanan hampaaton huora, tekisi mieli potkia siltä ikenet sisään). Tänään tuli Miranda ja jengi on ollut vähän epäluuloisia, koska se on smugu. Ihan ok kimma. Tiina tosin lyöttäytyi epäilyttävästi sen seuraan heti. Solussa on nyt mukavaa kun on hyvä henki.
Aamulla kaikki kirkui ja kälätti ja meikkaili toisiaan. Käveltiin puolisen tuntia ja päivälääkkeen jälkeen pyörryin yli kahdeksi tunniksi! Lääkkeitä nostettu reilusti niin unikin tulee. Tänään ihan hyvä fiilis.

Äsken välipala, A. oli tuonut mulle pussin karkkia ja röökiä, sekä kirjeen ja rahaa! Kauhea ikävä on, mutta olipa ihanasti tehty. Kohta menen saunaan ja sitten soitan äidille ja Lapselle.

8.2.09 SU

Ennen kuutta alkoi saatanallinen sarja-aivastelu ja jalat niin kipeät, että nousin. Ollaan istuttu Minnan ja Annikan kanssa oleskelutilassa ja nyt muutkin alkaa heräillä.

Eilen kun tulin saunasta, huomasin että toisessa solussa oli joukkolähtö päällä ja Tiinakin päätti lähteä radalle. Sain soittaa sen puhelimesta A:lle vessasta.
Aamupalaa saa kohta ja lääkkeisiin 40min, ei vittu jaksa odottaa. Kirjoitin K:lle jotain paskaa, en saa kirjeisiinkään mitään otetta.
Puhuin eilen äidin ja Lapsen kanssa, oli tosi ihanaa, mutta itketti kauheasti.

Tiinan lähtö sotki pakkaa, vaikkei ollutkaan mikään ylläri. Sillä on vielä pitkä rata edessä ja olihan sillä täälläkin piriä, ihan kuten arvelinkin. Siihen malliin hiihti pitkin käytäviä ja puhui sekoja.

Hanna nuokkuu metiksestä tosi pahasti, Marianne on xonella. Pistää vituttamaan. Karkit kohta syöty ja kaksi päivää ennen seuraavaa kauppaa. Musta on tullut ihan laitostunut pullaperse.

klo 21 jotain

Ihan hyvä päivä kuitenkin. Ulkoilin Suskin ja hoitaja-Anjan kanssa ja Anja piti meille vielä rentoutushetken. Se oli sellainen mielikuvitusmatka. Löysin aika nopeasti itsestäni kolme hyvää asiaa: jaksan nauraa ja pitää hauskaa, osaan joskus ilmaista itseäni kirjallisesti ja kolmannen ehdinkin jo unohtaa. Tavoiteltavia tai muutettavia asioita olivat äitiys, terveys ja joskus ulkomaille muutto. On kyllä aika säälittävää, etten keksi nytkään kolmatta hyvää asiaa itsestäni. Itkin vähän salaa siellä rentoutuksessa.

Pesin pyykkiä ja nukuin vähän päivälääkkeen jälkeen. Sitten oli NA-info. Täytyisi alkaa käydä tuolla X-ryhmässä taas. On niin paljon paskaa, mitä pitää selvittää tämän kuupan kanssa. Täällä en osaa keskittyä omiin asioihini, vaan yritän tukea muita. Annikakin suoraan Hämeestä tullut, nuori, vailla kämppää tai mitään, Suski aloitti metiksen täällä ja Minnalla on raskaus ja kaikki. Voi kun osaisin auttaa jotenkin. Itselläni on puitteet kunnossa, olen tosi onnekas, toisaalta. Kääntöpuoli on se, että koska puiteet ovat kunnossa, on helppo antaa itselleen lupa kiskoa.
Ja kaikki palaa siihen turvattomuudentunteeseen, jota en osaa käsitellä ollenkaan. Meinaan ratketa pelkästä ajatuksesta, että olen heikko ja kaipaan turvaa.

Välipalan jälkeen Minna, Annika ja minä mentiin askartelemaan Ystävänpäiväkortteja toiseen soluun. Siellä Ben paskarteli vähän meidän kanssa ja vitun Kirsi istui persenaamana vittuilemassa nurkassa. Saan väkivaltafantasioita, kun ajattelen sitä syyhkyä, josta se jäi kiinni mutta jota ei ehkä maksa. Kengin siltä ikenet sisään kun ei ole hampaita mitä potkia. No en kai. Korkeintaan otan pillistä kiinni ja lätkin pari avokasta.

Olen kyllä laitostunut aika pahasti, löysin itseni ennen iltalääkkeitä hoilaamasta täysillä jotain Kuorosodan biisejä. Iltalääkkeillä meni hermo, kun pulssi ei riittänyt Britloihin. 56 on minulle aivan hyvä, enkä ehtinyt tehdä haarahyppyjä. Rähjäsin Marjalle lääkehuoneessa. Haen Doxalin vasta kymmeneltä ja pyydän, jos marja heittäisi sitten Britlot. Ei se kuitenkaan heitä.

Onneksi on naurettu paljon, ollut jopa tosi hauskaa ja fiilis meillä hyvä. Onneksi en joudu toiseen soluun, täynnä urpoja ja jengi lähtee sieltä koko ajan.

Tänään on ollut helvetilliset kivut enkä ole pystynyt syömään kun ruuissa on sikaa. Hiellehaiseva laitoshuoltaja väittää silmät kirkkaina, ettei lihaperunasoselaatikossa ole sikaa, eikä nakkikastikkeessa. Näkeehän sen jo silmälläkin, mikä on sika-nautaa, mutta en jaksa riehaantua asiasta. Muutenkin paha olo ja pitäisi vetää jotain laitoslaardia. Ei kiitos.
Odotin kirjeitä tänään, vaikka A kävi eilen ja se on raskas reissu kissojenhoidon lisäksi. Tein YP-kortit neljälle ihmiselle. Ne on tosi lapsellisia ja huonoja, mutta kaksi tuntia hurahti naureskellessa ja pölistessä toisen solun puolella. Voi kun huomenna tulisi kirje!
Käyn pesemässä meikit ja vetämässä pari röökiä. Olen vitun kipeä ja lääkkeet on perseestä.

10.2.09 kirjeen aloitus jollekin:

Arvaa kuinka riemuisen kirjeesi

Nyt taidan mennä katsotaan jotain,
täällä samanlainen (sotkua) :/

No nyt särkee taas jalkoja,
häivy toisel-----(sotkua)

Se ei meinaa päästää itseään ulos etei mee kortrll(sotkua)
Äidin pienelle lapselle hyvää syntymäpäivää....

ÄO/ pane idane? Oikein koko aja
kauhe menety, se T(sotkua).sen mustalaisten poika
MoLLLLLL

10.2.09

Kello tulee 12:00 ja pitää mennä huoneeseen, mutta Doxal ei potki vielä ja olen K:n kirjeestä vähän poissa tolaltani. Puhuin Kuutamo-Marjan kanssa ja se antoi monisteita ja tehtäviä. Jos homma lipeää käsistä, saan potkut tms niin tulen takaisin ja painut Tervikselle pitkään kuntoutukseen. Soitin töihin ja kerroin, että pitää jäädä vielä tänne ja sairaslomalle. Sitten itkin syyllisyydestä. Kotiin 19. päivä. Pelottaa, että menen autopilotilla vetämään heti kun palaan kotiin.

Toissayönä maailman hirveimmät hermokivut käsissä ja levottomat jalat. En nukkunut vaan istuin röökillä Minnan kanssa. Olin niin kipeä, että meinasin häipyä, paukata Kantsuun tai itään. Onneksi kestin, kun makasin käsien päällä ja sain ne puutumaan, eikä Marja raaskinut pakottaa huoneeseen, kun valitin kivusta. Hermokipu on sellaista matalaa sähköistä zzzzz-kipua, joka tekee hulluksi. Aamulla heti lekurille ja Lyricaa kehiin. Kivut lähti heti, mutta silmät roikkuu puolitangossa ja olen ihan jumissa. Ihana lääke. Jotain tuli kyllä sekoiltuakin sen kanssa.

11.2.09

Vittu jee. Solu on aivan sekaisin ja levällään. Kävi ilmi iltalääkkeenjaossa, että Minnalla on HIV. Miranda meni aivan paniikkiin ja minäkin näin jossain vaiheessa saman lapun, en vain ollut kiinnittänyt huomiota, kun olin Lyricasta pihalla ja luulin, että se tarkoitti testiä. Minna-parka. Kaikki tietää ja hän tulee sen huomaamaan ja se on varmasti karmeaa. Minna on ihana ihminen, en halua pahoittaa sen mieltä, mutta olen lainannut sille eyelineriä joka päivä ja Miranda sai kauhean slaagin, kun tajusi sen. Kukaan muu ei ole käyttänyt sitä eyelineriä, eikä se nyt helvetti soikoon voi siitä tarttua, mutta Miranda psyykkasi koko solun aivan sekaisin.
Tänään oli Kiskosta kaksi naista, toinen työntekijä ja toinen "oppilas" kertomassa meille siitä hoidosta. Spiidasin sielläkin, olen koko ajan parku kurkus. Viime yö oli taas tosi paha eikä edes Lyrica auttanut. Miranda toi mulle yhden 150mg:n Lyrican, jonka otan jos en tipahda.
Kaikilla on tunteet pinnassa ja mulla kaameat reflat. Ripaskat housussa pääsin korttelin ympäri, hyi saatana. En nukkunut iltapäivällä vaikka meinasin köpsähtää kesken yatzyn. Puhuin kauhean parun kanssa äidin ja Lapsen kanssa. Pakko ehkä mennä jatkohoitopaikkaan, Kiskoon tai Tervikselle, koska olen todella heikoilla jäillä kun täältä viikon päästä lähden. En haluaisi erota tästä yhteisöstä, ehkä menen Mirandan kanssa Kiskon arviointiin tai sitten Minnan kanssa Tervikselle. Duunit menee, mutta uusia löytää ja ensin pitää päästä kuntoon, ennenkuin voin ajatella sellaisia asioita. pelkään hirveästi, että painun suoraan vedoille täältä. Suski yrittää nukkua, ehkä minäkin pyörryn joskus.

12.2.09 TO

Nonnih, tämä on mennyt ihan pelleilyksi näiden lääkkeiden kanssa. Kaikki kuskaa toisilleen jotain lääkehuoneesta, minä hummailen Lyrican kanssa, Marianne kuskaa Mirandalle xonea ja kaikki on ihan sekaisin koko ajan. Nyt on ihan sairaan hyvä olo, melkein "oma" olo päällä. Oltiin ulkona.

Aamuringillä oli osastonjohtaja mukana, annettiin kirjallista palautetta siitä, että henkilökunta on kireitä, ei saada mitään huomiota eikä tukea, eihän tuonne kanslian oveen edes uskalla koputtaa.
Hoitaja-Ninni kertoi Minnalle, että kaikki tietää HIV:istä. Se oli kauheaa kun Minna itki. Se on ollut sillä 15 vuotta eikä tarttunut lapseen ja nyt on lääkitys aloitettu. Voisin murhata itseni, kun ajattelin siitä eyelineristä niin.

Mirandan kanssa ollaan nyt superystäviä, vaihdellaan vaatteita ja ihan käsittämätön juttu kävi ilmi. Se on melkein sukua mulle ja tunsi mummin viime vuosina! Miranda puhuu minua Kiskoon yhdessä. Kai sitä olisi kuntoutukseen mentävä, vaikka nyt tuntuu, että viimeiset on vetämättä ja täältä suoraan vedoille.
Täällä tulee puhuttua kaikista asioista, varsinkin Mirandan kanssa, muistoja puskee mieleen, varsinkin pahoja sellaisia. B:stä näen unta melkein joka yö. Sekin saatanan väkivaltainen paskakasa, naistenhakkaaja, kuvittelee nyt puhdistuneensa kaikesta, vaikka tiedän sen hakanneen nykyistänsä, whatever her name was.

Tänä iltapäivänä meidän soluun tuli kaksi miestä, wohoo! Allu ja Reino. Allu on jotenkin hirmu söpö. Saa nähdä miten miehet vaikuttaa yhteisöön, joka on ollut tähän asti tiivis naisten porukka.
Onneksi se Minna-asia selvitettiin. Annoin sen eyelinerin, vaikka en pelkääkään enää tartuntaa. Hetken olin kyllä vähän paniikissa. Kortit on antamatta vielä Mariannelle ja Hannalle.

nyt yritetään Mirandalle takkia K:n kautta. Kauhea säätö ja huuto päällä, mutta katsotaan nyt. Miranda lentää kohta, jos ei lopeta huutamista. Hyvä olo, hitto soikoon! Miten voin olla tällainen? Olen pahimmasta päästä näissä lääkesäädöissä ja se on kyllä huomattu, koska koko ajan otetaan seuloja. Äsken päivälääkkeet, Lyrica ehkä vähän rauhoittaa, vaikka tole nousikin heti.

Kuuntelen vain tosi raskasta musiikkia, paitsi että Minnan ja Mirandan kanssa hoilataan jeesuslauluja ihan intsinä. Tämäkin päivä sitten koitti, että minh esittää helluntailaislauluja tunteella röökikopissa pyjama päällä.

Nyt pitää kirjoittaa sille K:lle ja toivoa, että se tulee käymään täällä huomenna tai lauantaina takkiasian puitteissa. A:kin saisi tulla.

Hervotonta, kun reflat häipyy välillä kokonaan ja on ihan terve olo. Sitten taas romahtaa ja olen ihan talutettavissa.

Katson Lapsen kuvaa tuossa seinällä, joka kerta alan itkeä kun katson sitä. Minun pieni pallopää, rakkain ja tärkein. Laps tarvitsee äidin joka on selvä ja normaali, jaksaa parantua ja näyttää hyvää esimerkkiä. Voi ei, nyt itkettää niin paljon, kun ajattelen kaikkia ulkona ja Katan kirjeitä ja miten A on huolehtinut kaikesta niin hyvin ja miten äiti tukee ja auttaa. En ansaitse sitä kaikkea kun olen tällainen vammainen nisti. Miten kukaan pystyy luottamaan minuun, kun en itsekään luota itseeni?

14.2.09 LA Ystävänpäivä.

Lääkesäätö on livennyt käsistä, pelottaa muiden puolesta. Kaduttaa ja vituttaa, kun hummailen muiden lääkkeillä ja vien itse toisille, mutta olen kuin joku ihan vieras ihminen välillä; vallantunne on kammottavan koukuttavaa. Solussa minulla on valtaa ja näköjään se on aika kova huume sekin.

Pelottaa kotiinlähtökin ensi torstaina. Pitäisi sitä ja pitäisi tätä, mutta en taida kuitenkaan pystyä siihen Kiskoon, pidän kaikkia noita hoitopaikkoja vähän hihhulijuttuina ja itseäni niiden yläpuolella.

Täällä on kaikilla hermo kireällä ja minäkin pemssi- ja reflaraivoissa koko ajan. Miranda meinaa ottaa UK:n jatkuvalla huutamisella. Pojat alkaa sopeutua, Allu on tosi hauska ja kiva tapaus.

Mulla oli eilen perjantai 13:sta kunniaksi Amy Winehouse-look, paitsi että Mariannen tukka on paljon kivempi(vaikkakin hillittömässä takussa edelleen).

Nappasin Mirandan puhelimen rintsikoihin ja nyt sillä on se huoneessa, akku ei vaan meinaa riittää.

Ikkunan alla hivilän nistit meuhkaa ja huutaa, kauhea kiroaminen kuuluu tänne asti, oleskeluhuoneesta kuuluu leffan äänet ja minä sain ahmittua juuri pantteripussillisen. Tästä varmaan suoraan jonnekin sokerikatkolle. En tajua tätä makeanhimoa!
Miksen saa postia? On lauantai, siinä vastaus, mutta joku voisi tuoda, rahaa myös. Perkele mikä tappelu siitä Mirandan takista pari päivää, onneksi se järjestyy tänään.

Olen taas kaamean kipeä ja ulkoilu meinasi tappaa. Onneksi kuitenkin viikonloppu ja suht´leppoisaa.

16.2.09 MA

Vittu olen kyllä perseestä ja paskamainen ihminen, kärsin hirvittävistä väkivaltafantasioista ja haluan tappaa joka viides minuutti jonkun. Tulen olemaan kipeä vielä viikkoja, mutta sittenhän olen. Kunhan saan pidettyä selkärangan kasassa kotona. Ai että kun saisi tehtyä jonkun mehevän rahajipon. Päässä jyllää vaan rikokset ja säätämiset.

Suski lähtee aamulla ja jään yksin tai saan jonkun uuden huonekaverin.

En halua lähteä täältä! Haluan kotiin! Ikävöin Lasta niin, että kyyneleet tursuavat koko ajan ja kaikki liikuttaa hirveästi. Onneksi on vedenkestävät meikit.
Minna ja Miranda puhuvat hengellisistä asioista ja sekin itkettää. Minä en vain löydä Jumalaa.
Miranda ja Allu ovat rakastuneet ja meinaavat hoitoon jonnekin miemie-maahan. Olen vähän mustasukkainen Mirandasta, tai olin hetken, mutta Allu on ihana. Reino sai UK:n idioottimaisesta lääkevilpistä, vittu mikä pösilö. Minä olen tehnyt jatkuvasti pikku feelua mutta se on nyt loppu.
Olen omissa oloissani ja kuuntelen kitkuisena musiikkia. Tulen tietty juuri torstaina niin klesaksi, etten voi liikkua metriäkään ja paskon housuuni kun pitäisi lähteä.

Olen nähnyt kaksi unta Mirandan kuolemasta ja kaksi rottaunta. Yksi unihalvaus oli niin kammottava, että lensin sängystä jousena ilmaan ja mätkähdin lattialle. Kuulin nimittäin, kun tsirra tuli pihaan ja paareja työnnettiin käytävällä huoneeni ohi. Mirandaa elvytettiin ja lopulta ensihoitaja sanoi kolkosti: lopettakaa elvytys, se on mennyttä.
Kun pökertyneenä pääsin lattialta ylös, juoksin kansliaan parkuen ja luulin oikeasti, että Miranda oli kuollut ja viety pois. Sillä nimittäin romahti paineet eilen niin, että se pyörtyi keskelle lattiaa. Ulisin yökölle jotain sekavaa ja se sanoi, että kaikki on hyvin, Miranda on tarkastettu joka tunti.

Katsottiin illalla Hero ja nyt kello on 1 ja Suskikin köpsähti söpösti muumioasentoonsa.

Sain viikonloppuna järkyttävän itkukohtauksen kun ikkunasta paistoi aurinko ja tunsin kevään. Näin heti mielessäni ihmiset ulkoilemassa terveinä ja onnellisina, perheet yhdessä, kauniit kodit, rahaa tilillä ja upea sää mennä ulos tai juoda kahvilassa lattea. Hajosin täysin, itkin, kun tunsin(ja tunnen edelleen) olevani nolla, en mitään, häviäjä ja huono ihminen, joka ei koskaan saa sitä, mitä mielessäni näen muiden pitävän itsestäänselvyytenä.

Tulevaisuus on niin auki ja minulla ei ole voimia. kaipaan Jumalaa. Voinko olla niin paatunut, niin paksu kuori sydämen päällä, ettei Jumala pysty koskettamaan minua? Jos saisin jonkun merkin. En halua alkaa hihhuliksi tai hurahtaa mihinkään, haluan, että jokin hyvä ja turvallinen koskettaisi minua niin, että saisin olla rauhassa, kokea oikean rauhan ja turvan. Miksi minun pyyntöäni ei kuulla? Olen pyytänyt sitä lapsesta asti. Vai onko pyyntöni sittenkään oikea ja vilpitön? Menen sänkyyn.

jalat on tukit. Kipu on mennyt yli sen, että olisi levottomat jalat, sääret on voimattomat tönköt joilla ei paljoa kävellä. Huomenna kauppapäivä.
Haluan rauhoittua loppuajaksi täällä. Enää 2 kokonaista päivää.

17.2.09 TI

Minna ja Miranda miettivät yhden laulun sanoja ja Minna lupasi kirjoittaa ne minulle, kun ne koskettavat jotenkin, vaikka se onkin hihhulilaulu.

Kello on 7 aamulla, heräsin taas tikkana klo 6 ja Minna oli täällä valvomassa, kuten joka aamu. Sovittiin yhteydenpidosta kun Minna lähtee Tervikselle. Minä en tiedä mitään tulevaisuudesta, kunhan pysyisin erossa kamasta.

AAMUPÄIVÄ

TÄMÄ ON YHTÄ VITTUA!!!! EILEN NOSTETTIIN LYRICA 150+150+150 JA KERRAN EHDIN SAADA SEN 150, KUN LÄÄKÄRI HAKI ENNEN AAMULÄÄKKEITÄ JA OTTIKIN SEN NOSTON POIS! SAMOIN BRITLOT LASKETTIIN 3X2:STA 3X1:EEN, SAATANAN PERKELEEN HELVETTI!!!

Aamuringillä rähjäsin ja vitun Ninni vielä vittuili päälle. Vitun keskitysleiri,SAATANA!
Suski lähti ja jos tuohon viereen joku huora laitetaan niin minä lähden vittuun täältä!

Vittu olen taas kauppavastaava ja vitut kiinnostaa. Pakko yrittää rauhoittua. Kävin jo käytävässä huutamassa vittusaatanaa ja sain ukaasin. Helvetin natsit.

iltap.

En tiedä mikä vaivaa. Ulkoilussa menin luurit päässä keskenäni ja sain taas auringonpaisteesta morkkiksen ja ahdistuksen. Sain 4 kirjettä ja itkin hulluna. Hoidin kauppahomman ja yritin olla iloinen, mutta oli pakko tulla nukkumaan iltapäivällä. Olen hikoillut itseni läpimäräksi ja jalat särkee niin vitusti, ettei enää mikään auta. Turha pyytää hoitajilta mitään apua, sieltä tulee gramma parasetamolia ja kysymys: "Ai sä olet vieläkin kovin vieroitusoireinen?" NO OLENKOHAN; SAATANA!!!!????
Ikkunasta näkyy suoria kulmia ja nostokurkia. rauhoittava teollisuusnäkymä, ei tarvitse katsella mitään eliittiperheiden illallisia sentään. Ai niin, tuosta tuli mieleen Kadotettujen Kärpänen.

Kärpänen mun ikkunalla ihmettelee
miksei se pääse ulos
Mun pitäis ottaa se kiinni,
päästää vapaaksi, mutta unohdan

Oikosulku. Ei nämä täällä mitään Kadotettuja tiedä ja minä olen tuhonnut aivoni. Levytkin varastettu jo vuosia sitten.

Linnut lentää jyrkkiä kulmia,
jotkut niistä on nostokurkia

En vain saa enempää mieleeni, vaikka pitäisi osata ulkoa tuo biisi.

Miranda tuli aamulla ulisten huoneestaan tukka sekaisin ja kyyneleet valuen, eikä pystynyt puhumaan, kun säikähti sitä, ettei löytänyt minua. Olin röökikopissa. Miranda itkien ja vapisten kertoi unesta, jossa kama oli demoni tai eri demoneja, jotka puhuivat ja joilla oli naamat ja suut ja torahampaat. Ne repivät kasvojani palasiksi ja sanoivat: ota lisää, et ikinä pääse eroon meistä, ja muuta vastaavaa. Miranda oli tarjonnut omaa kättään ja jalkaansa kasvojeni tilalle itkien ja anellen, mutta kama/demonit olivat tulleet tykin ja spigun kautta hänenkin sisälleen puhuen samalla inhottavasti torahampaillaan irvistellen. Miranda oli herännyt siihen, että oli meinannut kusta housuun kauhusta.

Minä näin unta, jossa olin huumevieroitusosaston kanssa matkalla Ruotsiin laivalla. Kata oli mukana ja istui laivan kannella skootterin selässä leikkien, että ajaa sillä. Mukana oli yksi hoitaja, jolla oli olkihattu päässä ja joka oli hirveässä kännissä. Minä olin Suskin kanssa isossa hytissä, jonne tuli kaksi vihreäsilmäistä mustalaistyttöä puhuen siansaksaa ja heitellen omenanraatoja joka paikkaan. Suski nukkui muumioasennossaan sängyssä eikä herännyt mihinkään. Hytti alkoi tulvia rottia ja juoksin hakemaan hoitajaa. Löysin sen baarista, jossa se kääntyi minuun päin ja samalla sen kasvojen alaosa muuttui luurangoksi, joka sanoi kaamealla äänellä: "Miranda vietiin saattokotiin, eikä se sieltä enää palaa, hah hah haa!"

Aurinko alkaa laskea. En voi olla muiden kanssa kun olen niin masentunut nyt. Pelottaa. tarvitsen pameja NYT.
Allun huoneeseen tuli nuori kundi, jani, joka vielä nukkuu univelkojaan.

ilta

Vedin sitten saatanalliset raivarit. Ensin koputtelin nätisti ja huutelin kansliaan, kun piti päästä pyykille ja saunaan ja se saatanan Teija odotutti melkein puoli tuntia. Heitin pyykkikassin seinään ja kävin tuolille parkumaan ja johan se tuli sieltä oikein kuoleman enkelinä rähjäämään ja läksyttämään minua. Ihan syyttä, kun olisin voinut mennä käytävän ovesta häiritsemättä, kun joku toisen solun älykääpiö istui jäkättämässä puhelimessa. Itkin ja saunoin, saunoin ja itkin. Pyykkihuoneessa heitin kaikki tavarat pitkin seiniä ja Hanna tuli rauhoittelemaan ja sanoi, että Teija antaa UK:n välittömästi tuollaisesta.

Kun tulin saunasta ja toin Mirandan hiuslenkit, olin jo tärisevä raunio ja huusin ja paruin sen sylissä omassa huoneessa. haluan vain vedot ja sillä siisti. Miranda lohdutteli ja sanoi, että pääsen korvaushoitoon jos haluan, puoli vuotta menee korkeintaan. En voi tehdä sitä, se on vankila. Miksi joudun olemaan täällä korvaushoitolaisten kanssa ainoana reflaisena ja katselemaan niiden metisnuokkuja ja aamupirteyttä xonen sulatuksen jälkeen?

Iltapala alkaa, syön vain karkkia. Telakan valot rauhoittavat jotenkin ikkunasta. Pidän kaihdinta auki, että voin katsoa niitä yöllä.

18.2.09 KE klo 03:00

Ilta menikin sitten hysteerisessä naurussa. Otin koko lääkesetin ja sain nukuttua melkein kahteen. Näin unta, että olin Espoossa kotibileissä ja hoitsukoulun Sebastian oli siellä. Join lasillisen punaviiniä ja menin Sebun kanssa sängylle vehtaamaan. Sitten meni muisti ja heräsin unessa kun joku naislääkäri laittoi minulle tippaa suoneen. Ihmiset katsoivat pahasti ja kuulin, että olin sekoillut pahasti. Lääkäri sanoi, että se johtui Doxalista, en saisi juoda, koska se kuuluu johonkin triptyyli-jotain-jotain-lääkeryhmään. kaikki karttoivat minua. Lääkäri lupasi kuitenkin heittää minut autolla kotiin. Menin Sebun syliin istumaan ja sillä oli kauhea stondis. Autossa kaikki tajusivat ja paheksuivat taas minua. Ajettiin johonkin hienoon kauppakeskukseen naislääkärin vastaanotolle. Siellä tuli vastaan mieslääkäri, jolta lensi hilsettä hiuksista mutta joka oli muuten symppis. Hän sanoi, että hänellä on Doxal ihon alla ja hänkin aina sekoilee lasillisen jälkeen.

Heräsin hiukset ja laamapaita läpimärkinä. Ripustin yökön luvalla pyykit ja sain jotain paskoja särkylääkkeitä. Miten voi olla mahdollista, että sen ainoan sukkaparin, jonka koneeseen laitoin, toinen parista on kadonnut?! On outoa ilman Suskin tuhinaa ja sööttiä muumiopakettia viereisessä sängyssä.

klo 12:00

Seula negatiivinen! Uskomattoman nopeasti poistunut bupre tällä kertaa. Juhlin sitä kekkuloimalla Lyrica-päissäni, vitun sika kun olen. Minna lähti sairaalaan, kun pelkää raskauden puolesta.

Aamu meni vituilleen, kun ei päästäkään Kiskoon vierailukäynnille, sain taas raivarit. Akupunktio oli kuitenkin onnistunut, oikealla puolella kun pidin silmiä kiinni, näkyi silmä, joka ei ollut ihmissilmä. Aina kun ajatus lähti harhailemaan joihinkin kamajuttuihin, silmä muuttui intensiivisemmäksi.
En tiedä. En halua lähteä ja jännittää ja itkettää.
IKÄVÄ TULEE!

Kohta arviointikeskustelu, onneksi on jo nuppi selvä.

iltap.

Vitun sivarihomo. Saatanan vesipää pilasi viimeisen päiväni. Kirjoitin iltapäivällä K:lle kirjeen ja pyysin sivaria viemään kotimatkalla laatikkoon. Muistutin monta kertaa ja se vittupää unohti sen. Se oli tärkeä kirje. Menin pyytämään nätisti sossulta, että se veisi, mutta se vaan löi oven naamalle ja sanoi vittumaisesti: "minä en asiakkaiden kirjeitä vie". En tajua, miksei minulla ole mitään itsehillintää. Revin kirjeen silpuksi sossun edessä ja heitin silput ympäriinsä, haukuin sen saatanan rillipiruksi ja toivotin helvettiin ja jotain muutakin inhottavaa ja marssin röökikoppiin huutamaan pää sinisenä törkeyksiä.
Vittu en sano sanaakaan arviointikeskustelussa jos sen pitää se saatanan luupussi-hoitaja. painukoon vittuun koko laitos ja varsinkin sen kusipäinen johtoporras.

Yksikin takaisku vielä, niin telkkari lentää ikkunan läpi. Lääkäritkin on täällä kaikki jotain vitun sloboja, jotka ei puhu edes kunnolla suomea ja mokailee koko ajan lääkkeiden kanssa. Päivälääkkeillä huomasin, että ainoa lääkkeeni oli VITTU 25MG VITUN SEROQUELIA!!MIKÄ VITTU SITÄ ÄMMÄÄ VAIVAA?! Ensin nostetaan britlot ja sitten Lyricat ja kun olo on pahin, otetaan kaikki pois. Vittuako minä Seroquelilla teen? Sitä on kotonakin kilokaupalla ja se on skitsolääke. Mistä lähtien minulla on ollut skitsofrenia tai joku vitun psykoosi? Illalla jos en saa kunnon lääkkeitä, lyön sitä tikkuhyönteistä verenpainemittarilla päähän ja haen itse lääkkeeni kaapista. En kestä tätä paikkaa!!! VITTU SUKKAKIN ON HÄVINNYT SAATANA!!!!!!(sotkua)

-minh-

Back in the game with meemi

2009-02-19T02:54:00.000-08:00

Noniin. Käsien tärinä on vähenemään päin, eikä enää tarvitse hengittää paperipussiin. Olen ollut nyt kaksi(tai kolme?) tuntia siviilissä. Laps oli noussut jo aamuyöstä odottamaan ja kun olin ollut kotona kymmenen minuttia, hän köpsähti nukkumaan. Äidin pieni pallopää. Tunnekuohu on ollut niin mieletön, etten pysty nyt kirjoittamaan mitään selvitystä mistään, joten nappasin Tiinalta meemin. Sehän sopii hyvin tähän väliin, ennenkuin alan purkamaan katkopäiväkirjaa ja bloggaamaan oikeasti(oikeasti ja oikeasti..).

1. Mitä teit tasan vuorokausi sitten?
- Ulkoilin siviilipalvelusmiehen valvomana noin yhden korttelin pituisen kävelylenkin ja kuuntelin Unidaa ämppäristä.

2. Kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä?
- Dublinissa Grogan´s-nimisessä pubissa keskiviikkona toukokuun 17. päivä vuonna 1995. Rakastuin häneen ensisilmäyksellä. Kysyin, onko pöydässä tilaa ja istuin viereen.

3. Onko sinulla paljon rutiineja?
- Iha vitust. Kehitän rutiinin lähes kaikesta ja hämmästyttävällä vauhdilla.

4. Oletko rehellinen?
- Opettelen olemaan. Kukaan ei ole 100% rehellinen, puolustaudun sillä.

5. Miksi asut siellä missä asut?
-Koska avioeron jälkeen jäin asuntoon, joka oli liian iso ja kallis ja ystäväni halusi vaihtaa kätsästi yhtiön sisäisesti. Nyt asun tässä siksi, että en ole löytänyt halvempaa asuntoa.

6. Osaatko sanoa (kalenteriin katsomatta) monesko päivä tänään on?
- Osaan! Tätä päivämäärää on odotettu ja pelätty.

7. Koska viimeksi teit itse ruokaa?
- Melkein kolme viikkoa sitten.

8. Muistatko, minkä cd:n ostit ensimmäiseksi?
- En muista. Mahdolisesti se oli Carmen Amayan kokoelmalevy. Tai joku muu flamencolevy. Siirryin cd- aikaan vähän myöhemmin kuin muut, koska ei ollut mitään syytä siirtyä, enkä pitänyt cd-levyista. En muuten pidä vieläkään.

9. Millaisessa asennossa olet tällä hetkellä?
-Hartiat korvissa, oikea jalka vasemman päällä ja sen ympäri kietoutuneena, ihan tuolin reunalla nököttäen.

10. Millainen perheesi on? Keitä siihen kuuluu?
- Vaikea kysymys. Vanhempani ovat eronneet. Olen vanhin lapsi, minulla on kaksi vuotta nuorempi sisko ja veli, joka on about 23 ja sisko 20 tai 21. Heillä kahdella on eri isä kuin minulla. Minulla on Laps ja sitten on ihmisiä, jotka lasken perheeseeni kuuluviksi, koska olen heissä yhtä kiinni kuin virallisessa perheessäni. Siis hyvällä tavalla. Äiti on vahva ja hieno ihminen, isäni on keskenkasvuinen ja luonnevikainen, mutta yritän pitää välit häneen. Emme olleet puheväleissä kuuteen vuoteen.

11. Mitä haluaisit huomenna tapahtuvan?
- Haluan nähdä ystäväni ja viettää aikaa hänen kanssaan. Haluan olla selvinpäin ja että reflat vähän helpottaisivat. Haluan aloittaa suursiivouksen.

12. Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on?
- Kysytäänkö tässä lukumäärää? Arvioisin, että keskivertoa enemmän. Niitä on paljon.

13. Näetkö paljon unia? Kerro viimeisin.
- Ai näenkö? No enpä vissiin! Viime yön unessa olin Venäjällä junassa isäni kanssa(voi jeesus tätä symboliikkaa!). Juna kulki noin puoli metriä kapealla valkoisella bakeliittiradalla ja olin ihan junan nokassa, veturia ei ollut. Lunta oli metritolkulla ympärillä. Pysähdyimme huoltoasemalle jonnekin metsän keskelle. Huoltsikan eteisessä tai tuulikaapissa oli muutama ihminen, joista yksi oli nelikymppinen mies. Hänellä oli ruskea risuinen pieni parta ja rokonarpinen iho. Hän oli kyykyssä sitomassa kengännauhijaan. Katsoin hänen käsiään ja näin pistojälkiä ja arpia kädet olivat turvoksissa. Menin lähemmäksi ja kysyin: olisko mitään? Hän vastasi karjalan kielellä, jota ymmärsin täysin: Hjitaita vai njopeita?
Ilahduin, kun hän oli karjalainen ja sanoin(karjalaksi), että hitaita tietysti. Mies oli edelleen kyykyssä ja katsoi ylöspäin vieressään seisovaa venäläistä kaveria ja kysyi tältä: Onko meillä hjeroiinia? Venäläinen mies kaivoi toppatakkinsa taskusta noin heikin verran herskaa muovipussissa ja heitteli sitä ilmaan arvioiden minua ja sitä, voiko minulle antaa sitä vai olenko kyttä. Juuri, kun hän oli ojentamassa minulle pussia, olinkin junassa, joka lähti liikkeelle ja faija kälätti jotain junan ohjaamisesta vieressä. Yritin kurottaa vielä pussia, mutta en ylettynyt ja kohautin vain olkiani täysin rennosti ja ajattelin: No en sitten saanut sitä heroiinia, ei voi mitään.
Uni jatkui ja myöhemmin olin jonkun pienen ja vanhanaikaisen K-kaupan edessä odottamassa Kataa ostoksilta, kun ympärilleni ajoi vanhanaikaisia autoja, joista tuli kaikkia tuttuja suomalaisia poliitikkoja(mm. Ahti Karjalainen, Kalevi Sorsa ja Ilkka Kanerva. Myös Rosa Meriläinen ja Anneli Jätesäkki ym.), jotka olivat kaikki alasti. Kata tuli kaupasta ja osoitin hänelle alastonta miespoliitikkoa, joka niittasi julisteita kaupan seinässä olevalle isolle ilmoitustaululle. Kata pyöritteli silmiään ja ilmehti minulle, että kaikki on ihan hulluja. Odotimme myös katkoystävääni Mirandaa, joka tulikin kohta ja alkoi huutaa poliitikoille: Ettäs kehtaatte heilua täällä ilman rihman kiertämää! Vaatetta päälle niinku olis jo tai tapan teidät kaikki!
Muuta en unesta muista, mutta eiköhän tuossa ole riittämiin.

14. Oletko enemmän ujo vai villi?
- Olen villisti ujo. Mutta en ujosti villi.

15. Aistitko, jos sinua tuijotetaan?
- Yleensä kyllä. Kännissä en sitten aisti(miten tuo känni tähän mitenkään liittyy???)

16. Ketä kättelit viimeksi?
- Katkon lääkäriä kai. Eikun Mirandaa, lyötiin kättä päälle yhdestä asiasta.

17. Mitä näet kun suljet silmät?
- Oranssinkukertavaa väriä, jossa väpättää jotain tummanharmaata.

18. Kuinka monet kengät omistat?
- Ei hajuakaan. Kuka niitä laskee?

19. Kuinka suuren joukon edessä olet esiintynyt?
- Telkkaria ei varmaan lasketa, hah hah. Muutaman sadan. Ehkä max. viidensadan ihmisen yleisön edessä. Tsiisas!!!

20. Mikä oli päivän paras juttu?
- Tulla kotiin Lapsen luo ja halata ja pussata niin maan perusteellisesti.

21.Luokitteletko ihmisiä?
- Anteeks nyt vaan, mutta luokittelen. Esimerkiksi just vaikka näitä nistilajikkeita. Niitähän on vaikka mitä: pirihuora, rapanisti, nitka, kolapää, syyhky,tötsypää, kotirotta, metisturvokki, kilari, vempula, subunide, onhan noita maapallo väärällään.
Luokittelen oikeastaan aika paljon, vaikka inhoankin sitä, ja varsinkin jos itseäni luokitellaan. Hmm...taas on vähän kehittymisen varaa ihmisenä..

22. Kuinka korkealta katselet maailmaa?
- Välillä itsekaivamastani maakuopasta ja välillä kaikkien yläpuolelta. Fyysillisesti n. 173 cm:n korkeudelta.

23. Onko sinulla lemmikkieläimiä?
- Laku ja Luke (ja pikku Hiuja, joka on jossain muualla, nyyhk..).

24. Kerro joku viehättävä piirre ihmisessä.
- Ensimmäisenä tulee mieleen rako etuhampaiden välissä. So cute! Naisessa kunnon mahanpohjanauru, miehessä vaikka isot kädet, joissa on isot nivelet ja pitkät sormet.
Yleisesti viehättävää on sisäinen rauha tai tyyneys, joka huokuu joistakin ihmisistä.

25. Oletko tullut enemmän äitiin vai isään?
- No äitiin, please!!!

26. Uskotko ihmeisiin?
- Uskon. Haluan uskoa.

27. Kumpi on kiireisempää aikaa; arki vai viikonloppu?
- Minulle viikonloppu, koska ylibuukkaan aina itseni viikonlopuiksi ja siihen touhuun tulee nyt loppu.

28. Olitko iloinen herätessäsi aamulla?
- Hyvin vaikea kysymys tänään. Iloinen ja surullinen. Olin kauheassa kriisissä hyvällä ja huonolla tavalla ja lisäksi aika jumeksessa neurolepteista.

29. Oletko tavannut isovanhempiesi vanhempia?
- En ole.

30. Mikä tappaa kiinnostuksen(ihmisistä puhuttaessa)?
- Pahalle haiseminen ja huono aura.

31. Oletko kateellinen muille ihmisille?
- Olen. Sekä possaristi, että joskus myös ikävällä tavalla, mutta siitä rumasta kadehtimisesta olen päässyt aika hyvin eroon.

32. Oletko ollut kirpparilla myymässä?
- No kai ny olen. Viimeksi marraskuussa.

33. Koska eletään elämän parasta aikaa?
- Aina välillä. Joskus enemmän, joskus vähemmän(vittu mä alan kuullostaa joltain oraakkelilta).

34. Kuinka monta serkkua sinulla on?
- Niitä on oikeasti ihan hirveän paljon. En pysty laskemaan, enkä tunne edes läheskään kaikkia, monia en ole koskaan tavannutkaan.

35. Kirjoitatko päiväkirjaa?
- Blogini on päiväkirjamainen, mutta kirjoitan myös kirja-päiväkirjaa. Katkolla kirjoitin katkopäiväkirjaa, matkoilla matkapäiväkirjaa ja sitten on aamusivut, joita voi kutsua jonkinlaiseksi päiväkirjaksi. Olen kirjoittanut siitä asti päiväkirjaa, kun opin kirjoittamaan, eli n. kuusivuotiaasta asti.

36. Milloin itkit viimeksi? Miksi?
- Tänä aamuna, halatessani katkokaveriani Minnaa, joka lähti jatkohoitoon. Liikutus ja ikävä. Kotiintullessani en ihme kyllä itkenyt, olin niin pöllämystynyt.

37.Mikä muistuttaa viime kesästä?
- Vaikkapa Black Mountainin biisi Tyrants, grillihiilipussi nurkassa,Dermoshopin Red-tuotteiden tuoksu, miljoona erilaista asiaa.

38. Olemmeko kaikki jollekin tai jotenkin korvaamattomia?
- Tietysti olemme, toisillemme.

39. Kuvaile hiustesi luonnollista väriä.
- Keskiruskea, punapigmentillä ja harmailla hiuksilla höystettynä. Englanniksi se olisi mousy, suomeksi maantietä tummempi. No vittu keskiruskea!

40. Kenen nimipäivä on syntymäpäivänäsi?
- Lapsen isän.

41. Oletko koskaan käynyt vessassa elokuvateatterissa leffan aikana?
- Muistan kaksi kertaa. Toinen oli Kadonneiden lasten kaupunki-elokuva, siinä Mikonkadun pienessä leffateatterissa. Mirja Pyykkö istui vieressäni ja laattasin hänen laukkunsa päälle. Sitten juoksin vessaan oksentamaan lisää.
Toinen kerta oli, kun leffa oli tylsä, kävin vedoilla välissä.

42. Onko sisäinen kauneus vain rumien puhetta?
- Ensin kirjoitin, että useimmiten, mutta mietin hetken asiaa ja totesin sen olevan päinvastoin.

43. Menetkö koskaan nukkumaan mekit naamassa?
- Olen opetellut pesemään meikit aina ennen nukkumaanmenoa ja onnistunut siinä vasta viime vuosien aikana, enkä vieläkään aina onnistu. Esim. eilen illalla menin meikit naamassa nukkumaan. Aamulla siitä on aina kauhea morkkis.

44. Osaatko keittää riisiä?
- Onhan se tietysti kauhean haastavaa, mutta voin kehua osaavani keittää riisit onnistuneesti noin joka toinen kerta. Mikähän siinäkin on, että saan riisit pilalle niin usein, vaikka kuinka yritän ja vahdin. Pastan, nuudelien, perunoiden yms. kanssa ei ole tätä ongelmaa.

45. Pidätkö yksinäisyydestä?
- En pidä yksinäisyyden tunteesta, mutta yksinoleminen on minulle elinehto. tarvitsen sitä paljon, enkä koskaan saa tarpeeksi.

46. Onko sinulla unelmia?
- Tietty, paljonkin. Aloitin syksyllä niiden konkreettisen työstämisen(vihaan tuota sanaa! Minusta työstäminen tarkoittaa panemista, siis sellaista retostelua, että "työstinpä yhtä muijaa eilen huolella"), elikkäs ryhdyin muodostamaan unelmia, antamaan niille nimen, joka on ensimmäinen askel niiden toteuttamiseen.

47.Lempivuodenaikasi?
-Syksy.Ja tietysti kesä. Joka tulee ihan kohta!

Huh, meemi suoritettu. Haastan kaikki. Kylläpä on ihanaa istua omassa pikku kodissa oman pikku Esmeraldan ääressä, oma pikku kissa sylissä raatelemassa farkkujani, kirjoittamassa omaan pikku blogiini. Tajuattekohan te, miten ihanaa ja samalla pelottavaa tämä on?

Aloitan katkopäiväkirjan purkamisen jo tänään, jos ei tule jotain muuta, ja se joku muu on rakas ystäväni, jonka sijainnista en tällä hetkellä tiedä mittään, mutta eiköhän se selviä tämän päivän aikana.

Kauhea ikävä on ollut Blogistaniin, huomasin, että korttini oli tullut perille ja laitettu esille Pulttilan emännän toimesta, kiitos. No niin, nyt minä jo poraan taas täyttä kurkkua. Olen itkenyt käsittämättömiä määriä viimeisen kahden ja puolen viikon aikana ja niin monista eri syistä(ja ihan vitusti ilman syytä), että ihme kun vielä kyyneliä riittää. Ikävöin jo nyt katkoystäviäni ja olen vähän eksyksissä, kun laitostuminen kävi niin äkkiä ja oli niin turvallista olla siellä. On omituista nähdä itsensä kotona peilistä, kun pupillit täyttävät koko iiriksen, eli toljotan kuin tarhapöllö. Kestää vähän aikaa totutella ja sitten pupillit pienenevät vähän, kun reflat on kokonaan ohi.
Jees, later,
-minh-

Haarakiilakonttori hiljenee

2009-02-01T09:51:00.000-08:00

Olen pyörinyt viikonlopun kotona erittäin saamattomana, levottomana ja ahdistuneenakin. Alan jo olla vähän kipeä, koska olen vähentänyt subua, että saan parhaan hyödyn irti tuosta katkosta. Viimeiset vedot vedetty ja kaikki värkit sun muut kannettu roskiin. Vaan eihän tämä ole vielä mitään, kevyttä niiskutusta, haukottelua, palelua ja silmien vuotamista vain. Ihan psykologista niheilyä tämä vasta on. Huomisaamuna olis lähtö. Mietin kaikkea todella järkevää ja akuutin tärkeää, kuten että voi kun mulla olis jotain uusia vaatteita sinne katkolle tai että kuinkahan paljon ne muut hoidokit siellä ärsyttää omaa olemistani. Kuinka saan välteltyä muiden seuraa ja olla mahdollisimman paljon rauhassa. Vituttaa ajatuskin jostain avautumaan tulevasta känisevästä kitkuilijasta, joka vetää omaa monologiaan tajuamatta koskaan, että ketään ei kiinnosta. Minä olen liian kohtelias käskeäkseni ketään painumaan vittuun. Minkähänlaisen ämmän/ämmien kanssa sitä joutuu huoneen jakamaan ja jaksankohan yhtään keskittyä lukemiseen ja kirjoittamiseen siellä. Toivottavasti siellä on komeita miehiä. Miten kestän unettomat yöt haisevassa röökikopissa nuokkumassa. Mitä leffoja otan mukaan, ettei joudu katsomaan Ramboa kahta viikkoa montaa kertaa päivässä. Mites sitten suu pannaan, kun mennään hanhenmarssia jossain ulkona ja tuttuja tulee vastaan.
Kestänköhän raivostumatta kipuja. Kirjoittaakohan kukaan minulle sinne. Onnistunkohan laihtumaan pari kiloa. Saakohan sinne viedä viiksienvalkaisuainetta.

Tällaisia järkeviä mietteitä pyörittelen päässäni huomisaamuun asti.

Kommenttien valvonta on päällä, joten jos joku haluaa kommentoida, joutuu odottamaan pari viikkoa ennenkuin kommentti tulee näkyviin.

Nähdään taas,
-minh-

Vuosimeemi

2009-01-31T07:57:00.000-08:00

edit. 1.2.

Olen tehnyt joka vuosi tämän saman meemin ja teen sen nytkin, vaikkakin hiukan jälkijunassa.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2008 mitä et ole tehnyt koskaan aiemmin?

Valitettavasti en varmaan mitään kauhean mullistavaa. Taisin olla ensimmäisellä täyspitkällä lakisääteisellä kesälomalla, 4 viikkoa yhteensä. Kuinka ihmeellistä!

2.Piditkö uudenvuodenlupauksesi ja teetkö enemmän ensi vuodelle(siis tälle vuodelle)?

Taisin luvata jotain vetämiseen ja laihtumiseen liittyvää. En pitänyt, enkä vahingosta viisastuneena tehnyt tälle vuodelle lupauksia. Toiveita kyllä esitin universumille.

3.Synnyttikö kukaan läheisesi?

Ei kukaan kovin läheinen.

4.Kuoliko kukaan läheisesi?

Mummi kuoli pääsiäisen tienoilla, viimeinen isovanhempani.

5.Missä maissa kävit?

Ranskassa ja Kreikassa.

6.Mitä sellaista haluaisit 2009 jota puuttui vuonna 2008?

Uuden asunnon toivoin löytäväni syksyn 2008 aikana, se olisi mielettömän tärkeä juttu tänä vuonna löytää. Tietysti toivoisin tasapainoa ja mielenlujuutta, jota minulta puuttui viime vuonna. Tietysti toivoisin laihtumista ja enemmän rahaa.

7.Mitkä vuoden 2008 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?

Muistan erittäin hyvin pääsiäisen 2008, koska silloin päätin lopettaa suhteen A:han. Se oli ikimuistoisen kammottava pääsiäinen.
Muistan myös kesälomaviikon, jonka vietin yksin saaressa kesä-heinäkuun vaihteessa.
Vaaliviikonloppu lokakuussa on jäänyt myös mieleen. Ei kuitenkaan vaalien takia.

8.Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna(2008)?

Töissäkäynti ja arjen pyörittäminen. Se, että maksoin vuokran ajallaan joka kuukausi. Myös se, että sain maksettua jättivelan äidille siivoamalla joka viikko hänen luonaan. En luistanut siitä kertaakaan ja tuntui tosi hyvältä, kun vuoden urakka oli suoritettu, olin ylpeä itsestäni.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?

No vissiin se uudelleen koukuttuminen ja yleensäkin subun kanssa pelleily. Se, etten saanut ihmissuhdeasioita kunnolla selvitettyä vaan jätin roikkumaan ja tuotin toiselle tuskaa omien voimien loppumisen takia.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?

Jalka murtui kaksi kertaa. Kärsin elämäni ensimmäisen hiiviksen. Muutoin olen ollut helvetin terve. En kärsi enää masennuksesta, kilpirauhaslääke on puolitettu ja kaikki mahdolliset arvot ovat "erinomaisia". Selkä ei pahasti kiukuttele ja reikiä nolla. Ainoa sairaus on siis tämä riippuvuussairaus, josta paraneminen on tärkein asia elämässäni tällä hetkellä.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Mitään isoa en ostanut viime vuonna. Ehkä Vagabondin prätkäsaapakset. Käytän niitä koko ajan ja ne ovat niin mukavat, lämpimät, laadukkaat ja hyvännäköiset, että uskon käyttäväni niitä seuraavat viisi vuotta. 112€(muistaakseni) hinta oli mielestäni kohtuullinen tähän nähden. Iloitsin myös kovasti Kreetalta ostetusta nahkalaukusta, kunnes se hajosi. Syksyllä löysin Goshin superkestävät eyelinerit ja ostin niitä joka värissä,turkoosi, vihreä, sininen, musta ja violetti..
Kaikki ostamani levyt ovat olleet mahtavia sijoituksia.

12.Kenen käytös herätti hilpeyttä?

Omani, joskus.

13. Kenen käytös masensi?

Keväällä Lapsen lintsaaminen ja A:n sekoilu. Yleisesti ottaen oma käytös.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Vuokranmaksuun.

15. Mistä olit oikein, oikein innoissasi?

Matkoista, kirjoista, musiikista.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2008?

Äh, vaikeaa. Sanoisin, että tämä.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko

a) surullisempi vai onnellisempi?
Jos vertaan nyt olotilaa 2007 ja 2008, niin 2008 olin ehkä vähän onnellisempi. 2007 oli niin sekava ja olin itse niin sairas. Ensin kamasta ja sitten vieroituksesta. Ihmissuhteet olivat tosi sekaisin ja liikuin huonossa seurassa. 2008 pääsin kivempaan paikkaan töihin ja olin jämäkämpi monissa asioissa. Lapsen kanssa suhde parani 2008 huomattavasti.

b)laihempi vai lihavampi?

Ihan yhtä lihava. Välillä laihduin, mutta sitten taas bullistuin. Kesällä 2008 minulta kysyttiin, koska lapsi syntyy ja sain sitä trauman. Tosin näin ystävääni pitkästä aikaa talvella ja hän sanoi, että olen laihtunut, tai ainakin terveemmän ja paremman näköinen.

c) rikkaampi vai köyhempi?

Erittäin vaikea kysymys. 2007 alkupuolella elin vielä reteästi jättäen vuokria ja laskuja maksamatta ja se kaikki kostautui sitten alkusyksystä, kun meinasin saada häädön. 2008 hoidin raha-asiani niin, että tyhjensin palkkapäivänä tilini vuokraan ja laskuihin ja elimme yleensä kuukauden sellaisella viiden euron päiväbudjetilla ja viikkoja täysin nollilla. Asumistuki lakkautettiin ja sitä peritään takaisin lapsilisästä, joten pakko sanoa köyhempi.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Joogaa. Kausittain olen joogannut paljonkin, mutta rahatilanteen takia en ole voinut ostaa korttia joogasalille ja kotijooga tuppaa jäämään aina parin viikon jälkeen.
Toivoisin myös kirjoittaneeni, sekä harrastaneeni seksiä enemmän.

19.Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

No mitäköhän..? Tietysti vetämistä. Toki olisin voinut nalkuttaa Lapselle myös vähemmän ja juoda vähemmän kaljaa.

20. Miten vietit joulua?

2007 perinteisesti oman perheen ja A:n perheen kanssa. Oman perheeni kanssa sovimme lahjattomasta joulusta.
2008 aaton perinteisesti oman perheen ja A:n perheen kanssa. Sitten pakenin muutamaksi päiväksi kokonaan pois ja vietin yhden elämäni parhaista jouluista kaukanapoissa.

Joulu on minulle stressaavaa aikaa ja poden hirveää huonommuutta, kun ei ole varaa kunnon lahjoihin, ei energiaa siivota, eikä kutsua ihmisiä meille. Toivon, ettei Laps ole kauhean traumoissaan näistä meidän anti-jouluista.

21. Rakastuitko vuonna 2008?

E.

22. Kuinka monta yhdenyön juttua?

Ei yhtään.

23.Suosikki-tv-ohjelmasi?

Sarjoista ehdottomasti True Blood, joka ei vielä ole Suomen telkkariin päätynyt. Paras sarja ikänä. Tietysti Tehis, milloin sitä näki, Mad Men, Crash, mitä noita netistä ladattuja sarjoa nyt tuli katsottua. Tietty Huippis Lapsen kanssa on ollut aina maanantai-iltojen riemu, sekä syksyllä BB, johon taisin jämähtää aika pahasti viime vuonna.

24. Vihaatko nyt ketään jota et vihannut vuonna 2007(2008?)

Ei ole enrgiaa vihaamiseen, mutta ehkä sitäkin löytyy vielä tämän vuoden aikana.

25.Mikä oli paras lukemasi kirja?

Nyt ei tule mieleen muita hyviä kirjoja kuin Anita Konkan Halujen puutarha. Ai niin, Kreetalla luin Amy Tanin The Bonesetter´s daughter, sekä Esther Freudin Love falls, joista pidin kovasti.

26.Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Niitä on liikaa lueteltavaksi. Musiikillisia löytöjä tulee viikottain ja Esmeralda on aivan turvoksissa musiikista.

27.Mitä halusit ja sait?

Halusin talouden tasapainoon ja eroon vuokraveloista. Vuokraveloista pääsin, talous tasapainoilee edelleen. Halusin, että Laps jatkaa koulunkäyntiä ja hän aloitti syksyllä iltalukion. Halusin kesälomalla matkalle ja pääsin viikoksi Kreetalle A:n ja Lapsen kanssa.

28.Mitä halusit muttet saanut?

Halusin asunnon, joka olisi puolet halvempi kuin tämä. Onnistuin henkisesti päästämään irti tästä kämpästä ja valmistauduin muuttamaan kauemmas keskustasta, pienempään, kämäisempään ja epäviihtyisämpään asuntoon. Ei onnistunut, vaikka kuinka hain.

29. Mikä oli suosikkileffasi tänä(2008) vuonna?

Katsoin varmaan satoja elokuvia. Muistan joitakin hyviä, mutta lähinnä 2008 on jäänyt mieleeni keskinkertaisena leffavuotena.

30.Mitä teit syntymäpäivänäsi ja miten vanha olit?

En muista. 36 vuotta.

31.Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?

Uusi asunto ja onnistunut vieroitus.

32.Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2008?

Minihame, lyhyt mekko, tunika tms. ja erivärisiä eyelineriin mätsääviä sukkahousuja. Saappaat muulloin, lätsyttimet kesällä jaloissa. Grunge on jäänyt pahasti päälle, eli isoja villatakkeja, mekkoja ja Dr. Martenseja. Ei suuria muutoksia. Otsatukan hankin keväällä 2008 ja kadun sitä kerran viikossa. Lopetin hiustenvärjäämisen 20 vuoden jälkeen talvella 2007, enkä ole vieläkään uskaltautunut laittamaan edes sävyä päähäni.

33. Mikä piti sinut järjissäsi?

Arki, työssäkäynti, Laps.

34. Mikä poliittinen asia herätti mielenkiintosi?

Raivon ja turhautumisen ainakin herätti Israelin toimet Gazassa.

35. Ketä ikävöit?

Välillä ikävöin ihan hulluna tietämättä kohdetta, välillä taas Kataa ja välillä L:ää.

36. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?

Kaikki oli ihan parhaita ja on edelleen. Ja miksei olis.

Nämä numerot ei nyt mene yhtään siinä järjestyksessä kuin pitäisi, eli välistä puuttuu jotain tai olen muuten vain sössinyt jotain. Antakaa anteeksi. Menen katsomaan leffaa.

-minh-